6/26

Droonilannoitukset lisääntyvät

Kuva: Kun droonin lannoitesäiliö tyhjenee, palaa se lähtöpisteeseen. Säiliön täyttämisen lisäksi myös akku vaihdetaan ennen kuin drooni jatkaa taivaalle. Lannoitesäiliötä täyttämässä Eemeli Rantala (vas.) ja Jaakko Hinkkanen ForestVital Oy:stä.


Drooneja käytetään metsätaloudessa monessa eri tarkoituksessa. Boorilannoituksessa ne ovat tehokkaita. Metsä Groupin lähes kaikki boorilannoitukset tehdään drooneilla.

Boorin puutos metsässä on puiden kasvua haittaava hivenravinnetila, joka ilmenee latvakasvun häiriöinä, monilatvaisuutena ja rungon mutkaisuutena. Drooneja on Suomessa käytetty boorilannoitukseen jo viitisen vuotta.

Metsä Groupissa droonilannoitusta on käytetty kaksi vuotta. Tänä vuonna droonit ovat korvanneet yhtiössä lähes täysin reppuruiskun ja helikopterin boorilannoituksessa. Droonien kantavuuden kasvettua on niiden käyttö lisääntynyt myös kasvatus- eli typpilannoitteiden levityksessä. Oijala on tyytyväinen droonilannoitusten nopeaan kehitykseen. – Droonilannoitus on nopeaa, tarkkaa ja kustannustehokasta, Metsä Groupin metsänhoidon resurssipäällikkö Teppo Oijala summaa.

FORESTVITAL OY on erikoistunut metsälannoituksiin. Droonilannoittamiseen ForestVital siirtyi vuonna 2025. Ensimmäisten droonien hankinnan jälkeen tahti on ollut nopea. Viime vuonna droonien osuus lannoitetuista hehtaareista oli viisi prosenttia, tänä vuonna Jykylä laskee sen nousevan 30 prosenttiin. – Parin vuoden päästä arvioin osuuden nousevan jo 50–60 prosenttiin, ja osuus voi päätyä tulevaisuudessa jopa 75 prosenttiin. Maalevitystä tarvitaan kuitenkin, koska tuhkalannoitus on ainakin vielä tehtävä maalevityksenä. Helikopteria tarvitaan myös kohteissa, joihin ei pääse tarpeeksi lähelle autolla, ForestVitalin toimitusjohtaja Petri Jykylä kertoo. 

Nykyään yrityksellä on 20 drooniyksikköä, joista yli puolet on ilmassa yhtä aikaa. Droonien kantokyky on 25 kilosta 50 kiloon, mutta hankinnassa on myös 100 kilon kantokyvyn drooni.

Asiakkaina ForestVitalilla on Metsä Groupin lisäksi Metsähallitus, Tornator ja metsänhoitoyhdistykset. ForestVital on metsälannoittamisessa markkinajohtaja noin 80 prosentin osuudella Suomen kokonaisvolyymista.


Tämä on artikkelikatkelma Puumies-lehdessä 6/2026 julkaistusta jutusta, juttu on luettavissa kokonaisuudessaan sivuilta 8-9 (Näköislehdet | Puumies-lehti)

Jaa artikkeli

Kategoriat