4/2022

Jalostettuja tuotteita teollisuuden tarpeisiin

PERUSTAMISVUODESTA 1986 lähtien Ramport Oy on sijainnut Tampereen alueella Hervannassa ja Tesomalla. Viimeisin muutto tapahtui vuoden 2020 huhtikuussa, kun yritys osti omat toimitilat Lempäälästä, jonne sen juuretkin juontavat. Yritys sai alkunsa Rakoll-liimoista, joiden valmistukseen tarvittava lisenssisopimus oli Kiilto Oy:llä. Kun Kiilto ei enää halunnut jatkaa lisenssisopimusta sen mentyä umpeen, kolme Kiillon työntekijää perusti Ramportin hoitamaan Rakoll-liimojen jälleenmyyntiä Suomessa.

Toiminnan ensimmäisinä vuosina Ramportin tuotevalikoima laajeni muun muassa Pfleidererin levyihin ja Döllkenin reunanauhoihin. – Kaikilla päämiehillä oli hyvin pitkälti samat asiakkaat, jotka tukivat toisiaan, Ramportin toimitusjohtaja Tomi Tervala kertoo.

Viisi vuotta perustamisen jälkeen vuonna 1991 ympyrä sulkeutui Kiillon ostettua Ramportin, mutta yritys jatkoi edelleen omalla nimellään ja toimi hyvin itsenäisesti. Omistussuhde kesti aina vuoteen 2018 asti, jolloin Ramport siirtyi MBO-kaupalla Tervalan sekä markkinointijohtajan Sari Palmrothin omistukseen. – Kolmanneksi omistajaksi tuli pitkäaikainen iso virolainen asiakkaamme, ja olemme nyt osa isoa virolaista konsernia. Sisaryrityksemme Plaat Detail Oü on meille myös tärkeä toimittaja, Tervala sanoo. Virosta tuleekin 1-2 rekkakuormallista jalostettuja tuotteita Lempäälään joka viikko. Suomen kasvaminen suurimmaksi markkina-alueeksi virolaiselle Plaat Detailille oli katalyyttinä vuoden 2018 yrityskaupalle.

RAMPORT TOIMII ALIHANKKIJANA teollisuuteen toimittaen erilaisia ratkaisuja asiakkailleen, kuten reunalistoitettuja levyjä ja laminaatilla pinnoitettuja puuperäisiä levyjä määrämittaan sahattuina. – Virossa on käytössä täysin varustettu puusepäntehdas automatisoituine pinnoituslinjoineen ja CNC-koneineen. Pystymme toimittamaan kalustekomponentteja, mutta valmiita kalusteita emme tee, koska emme halua kilpailla asiakkaidemme kanssa, Tervala toteaa. Yrityksen asiakkaat koostuvat keittiökaluste-, erikoispuusepän-, laivansisustus- ja puutuoteteollisuuden yrityksistä. Puutuoteteollisuudesta erityisesti Itämeren alueen oviteollisuus on heille merkittävä asiakaskunta.

Pelkästään B2B-kauppaa tekevä Ramport myy toki edelleen kaikkia tuotteitaan eli laminaatteja, erilaisia levyjä, reunanauhoja ja liimoja irrallisina tuotteina, mutta yrityksen tavoite on myydä asiakkaalle valmis ratkaisu. – Olemme tyytyväisiä, jos asiakas ostaa esimerkiksi pelkästään reunanauhaa. Nykyään kuitenkin yhä useampi asiakas haluaa tuotteet jalostetummassa muodossa, Tervala sanoo. Yksittäisistä tuotteista hän mainitsee umpilaminaattiset levyt, joiden kysyntä on hänen mukaansa kasvanut valtavasti. Ne ovat kestäviä ja soveltuvat erinomaisesti kosteisiin tiloihin, kuten kylpyhuoneisiin ja kylpylöihin.

Projektien koot, joihin Ramport toimittaa komponentteja, vaihtelevat pienistä kohteista valtameriristeilijän kokoisiin. – Monesti joku suuri toimija haluaa tasata omaa tuotantohuippuaan, jolloin me toimitamme tiettyjä komponentteja johonkin heidän isoon projektiinsa, Tervala sanoo.

RAMPORT TOIMI AIEMMIN vuokratiloissa Tesomalla, mutta joutui katsomaan uudet toimitilat vuokrasopimuksen päätyttyä. Sellaiset löytyivät Lempäälästä logistisesti hyvästä paikasta. – Nykyinen toimipisteemme on logistisesti hyvällä paikalla, kuten Tesomakin oli, Palmroth sanoo. Yrityksen oli tarkoitus järjestää avajaiset vuoden 2020 syksyllä, mutta korona on siirtänyt niitä hamaan tulevaisuuteen. Tilaa Ramportilla on riittävästi, sillä aiemmin kiinteistössä työskenteli 40 henkilöä. Ramport työllistää seitsemän henkilöä, ja etätöitä tehdään runsaasti myös jatkossa.

3000 neliömetrin kiinteistöstä 2500 neliömetriä on varastoa. – Varaston koko oli meille ratkaiseva tekijä, kun uusia tiloja kartoitettiin. Lisäksi kiinteistön piti olla hyvässä kunnossa, uudehko ja sen piti sijaita Tampereen alueelle, Tervala kertoo. Muuton jälkeen Ramportissa on pyöritelty ajatusta, jossa samoissa tiloissa voisi toimia joku toinen yritys, joka voisi hyödyntää Ramportin tuotteita toiminnassaan ja päinvastoin.

Tällä hetkellä Ramportin varastotilanne ja tavaran saatavuus ovat hyvällä tasolla, toisin kuin viime vuonna. Sillä on niin Lempäälän kuin Plaat Detailin varastoissa Virossa merkittävät määrät tuotteita odottamassa uusia tilauksia. Erityisesti muoviperäisten tuotteiden saatavuus on parantunut, mutta puupohjaisten osalta on enemmän epävarmuutta. – Tällä hetkellä pystymme toimittamaan jalostettuja tuotteita noin viikon toimitusajalla, Tervala kertoo.

 

Lue juttu kokonaisuudessaan Puumiehestä 4/2022.

Jaa artikkeli

Kategoriat