2/2020

Perheyhtiö on investoinut isosti

Tervola on 3000 hengen asukaslukuunsa nähden mekaanisen puunjalostuksen mahtipitäjä. Tervolan puunjalostajat ovat investoineet merkittävästi tuotannon kehittämiseen, ja tehtailta lähteekin pitkälle jalostettuja rakennustarvikkeita ympäri maailmaa. Tervolan tarinassa ensimmäisenä on vuorossa Tervolan Saha ja Höyläämö Oy.

Perheyritys Tervolan Saha ja Höyläämö Oy on investoinut kahden vuoden aikana yli 3,5 miljoonaa euroa uusiin laitteisiin ja koneisiin. Viime vuoden lopulla tukkikentälle asennettiin Nordautomationin tukkien lajittelulinja ja Finnoksen tukkiröntgen. Sahan sisällä uudistettiin rimoituskone ja pakettilinjasto, jotka toimitti Passimo. – Yhteistyö toimi kaikkien laitetoimittajien kanssa hyvin, toimitusjohtaja Juha Kokkonen kiittelee.
Vuonna 2018 tontille pystytettiin kolmen kamarin kuivaamo. Yritys on panostanut jatkojalostukseen ja investoinut siihen 10 vuoden aikana noin 10 miljoonaa euroa, muun muassa kahteen höylälinjaan ja sormijatkoslinjaan. Seuraavana suunnittelupöydällä on sahalinjan uudistaminen.
– Meillä on hyvä omavaraisuusaste, mutta sahalinjan uudistamista täytyy tarkkaan harkita, Juha Kokkonen pohtii.
Investointi-innokkuuteen on piirun verran vaikuttanut Kemiin suunnitteilla oleva Metsä Groupin biotuotetehdashanke. – Investoinnit olivat tarpeellisia ja olisi ne tehty muutenkin, mutta totta kai se tuntuu turvalliselta, kun kuitupuulle on lisääntynyttä käyttöä, ja tukkeja tulee olemaan todennäköisesti hyvin tarjolla, Juha Kokkonen miettii.

KEMIJOEN POHJOISPUOLELLA sijaitseva Tervolan Saha ja Höyläämö Oy on toiminut samalla paikalla vuodesta 1956, jolloin Mauno Vuokila sahalaitoksen perusti. Sitä ennen Vuokila oli kiertänyt pitkään kenttäsirkkelin kanssa kylillä sahaamassa. Hänen lapsensa ovat vuorollaan tehnyt työtä sahalla ja osa ollut myös omistajana. Mauno Vuokila nukkui pois kolme vuotta sitten vain seitsemän viikkoa sen jälkeen, kun presidentti Sauli Niinistö oli tehnyt vierailun sahalle.
Nykyisistä omistajista Juha Kokkonen on tullut osakkaaksi vuonna 2009 ja Lea Kokkonen 2015. Lea Kokkonen on Mauno Vuokilan tytär. Molemmat ovat tehneet töitä sahalla jo 1980-luvun alkuvuosista.
– Opiskelin ensin kauppaopistossa sahan hallintotyötä varten. Myöhemmin opiskelin vielä kanttoriksi, mutta sahatyö vei voiton ja musiikki on jäänyt sivutoimiseksi, Kokkonen kertoo.

Juhan ja Lean yhteinen taival alkoi sahalla. – Olin konttorissa töissä ja usein tuli käytyä terähuoneessa Juhaa jututtamassa, kun hän oli siellä huoltamassa teriä, Lea Kokkonen nauraa heläyttää. Tässä tarinassa tuli todellakin todistettua, että terät ovat sahan sydän.
Yrityksestä voi hyvällä syyllä sanoa, että se on perheyhtiö, sillä sen 25 työntekijästä noin puolet kuuluu samaan perheeseen. – Poikien ja tyttärien lisäksi töissä on myös vävyjä, Lea Kokkonen laskeskelee. Saman tien toimistolle tuleekin pariskunnan tytär Elina Alamäki, joka on opiskellut taloushallinnon ammattilaiseksi seuraamaan äitinsä jalanjälkiä tehtaan taloushallinnossa. Mukana kantokopassa tuhisee jo sahasuvun neljäs polvi.

Lue juttu kokonaisuudessaan Puumiehestä 2/2020.

Hanna Luoma

Jaa artikkeli

Versowood Oy osti Pinar Oy:n

Versowood Oy on 25.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla hankkinut omistukseensa Pinar Oy:n osakekannan Heikki Auralta. Pinar Oy valmistaa puisia puhelin- ja sähköpylväitä Kouvolan Tuohikotissa.

Lue artikkeli >>

Kategoriat