Kemijoen Itäpuolella Veljekset Vaara Oy:n sahalla on myös investointibuumi päällä. Konserni laajentaa liiketoimintaansa liimattujen ulkoverhousmateriaalien tuotantoon.
Veljekset Vaaralla jatkojalostetaan tällä hetkellä jo 60 prosenttia tuotannosta. Uuden investoinnin myötä jatkojalostuksen astetta nostetaan ja pitkällä tähtäimellä tavoitteena on jatkojalostaa koko tuotanto. Uuden aluevaltauksen, liimattujen ulkoverhousmateriaalien tuotannossa tarkoitus on panostaa erityisesti painumattoman hirsiaihion tuotantoon.
Tervolaan ei talotehdasta perusteta, vaan uudessa, täysin automatisoidussa tuotantolaitoksessa valmistetaan tuotteita muille asiakkaille. Päätuote on hirsitaloteollisuuden käyttöön soveltuva painumaton liimattu hirsiaihio tai valmiiksi profiiliin höylätty hirsi. Lisäksi tehdas tuottaa sormijatkettua ulkoverhousaihiota sekä muita sormijatkettuja rakennustuotteita ja liimapuupalkkeja.
Yrityksessä arvioidaan, että uudessa rakennettavassa noin 7600m2 tuotantohallissa tuotettaisiin vuodessa kolmella vuorolla toimiessaan hirsiaihiota noin 1500 talon tarpeisiin. Sahatavaraa tehdas tulee vuositasolla käyttämään noin 30–80 000m3. Investoinnin arvo on noin 15 miljoonaa euroa. Tuotantolaitoksessa pystytään tekemään hirttä, jonka leveys voi vaihdella, mutta yleisin on 205–270 mm, ja korkeus max 300 mm.
– Halusimme nostaa sahatavaran jalostusastetta, koska jatkojalostettuihin tuotteisiin suhdanteet vaikuttavat vähemmän. Painumattoman hirren kysyntä on viime aikoina lisääntynyt, joten sille löytyy potentiaalista asiakaskuntaa sekä nykyisistä että aloittelevista yrityksistä, myyntijohtaja Jukka Vaara arvioi.
Hirsituotantoa varten perustetun uuden yrityksen, työnimellä Vaaran Palkin, tavoitteena on löytää myös männylle enemmän käyttöä. Tällä hetkellä mäntyä sahataan noin neljäsosa sahalaitoksen tuotannosta. Toimitusjohtajaksi on valittu Janne Vaara.
Lue juttu kokonaisuudessaan Puumiehestä 2/2020.
Hanna Luoma