Puulla monesta teollisesta hallista saataisiin viihtyisämpi, mutta harvassa yrityksessä tiedostetaan vielä, miten suuri merkitys viihtyisällä työympäristöllä on henkilökunnan viihtyvyyteen ja tätä kautta tuottavuuteen, arvioi Trukki Timlinin toimitusjohtaja Mikko Timlin.
Tilastot tukevat Timlinin näkemystä. Vaikka puun aineettomat ominaisuudet – kodikkuus ja lämmin tunnelma – tunnistetaan jo hyvin esimerkiksi kerrostalorakentamisessa, teollisissa rakennuksissa edetään yhä käytännöllisyys edellä. Timliniä massiivipuurakentaminen on kiinnostanut pitkään ja CLT on hänelle tuttu materiaali. Kun yritykselle tuli tarve rakentaa lisää toimitilaa, puu oli sisätiloihin luonteva materiaalivalinta.
Trukki Timlinin toiminta alkoi vuonna 1986, kun Mikko Timlinin isä, Sulevi Timlin päätti perustaa yrityksen varastokalusteiden myyntiä varten. Varastohyllyjen ostajilla oli tarve hankkia myös trukkeja, joilla tavarat saataisiin varastoissa paikoilleen, ja jo seuraavana vuonna myytiin ensimmäinen trukki asiakkaalle.
Nykyään sukupolvenvaihdoksen läpikäynyt yritys toimii Lempäälästä käsin, toimittaen kunnostettuja, käytettyjä trukkeja koko maan alueelle. Yritys työllistää 12 henkeä. – Kolmisen vuotta sitten huomasimme taas kerran olevamme liian pienissä toimitiloissa. Olimme muuttaneet Tampereen Lakalaivaan vuonna 2004. Toimintamme kasvaessa vanhat tilat kävivät ahtaiksi ja muutimme suurempiin tiloihin Tampereen Sarankulmaan vuonna 2011.
Sarankulmassa yrityksellä oli 1 000 neliön omat toimitilat ja lisäksi vuokralla 200 neliön halli mutta vuonna 2018 tilaa oli jälleen liian vähän. – Alkuun etsin aktiivisesti sekä tonttia että valmiita tilavaihtoehtoja mutta päädyimme lopulta varaamaan tontin ja rakennuttamaan hallin itse. Vanhat tilat olisivat joka tapauksessa vaatineet kompromisseja ja neliöhinnat olivat niissä lähes yhtä korkeat kuin uudessa.
Uusi tontti sijaitsee Lempäälässä, 3-tien varrella, lähellä Tampereen rajaa.
Trukki Timlinin toimitilat valmistuivat marraskuussa 2021 noin kahdeksan kuukauden rakennusprojektin jälkeen. 2 400-neliöinen halli on ulkomitoiltaan 24,5 metriä kertaa 86,5 metriä, ja sen harjakorkeus on 12 metriä. Hallissa on liimapuurunko, ulkoseinät ovat paroc-elementtiä ja konttori- sekä sosiaalitilat CLT:tä. – Hallimme on valtakunnan mitassa ensimmäisiä, jossa CLT:tä on käytetty näin paljon sisärakenteissa.
Rakennuttamisesta vastasi Hankemaailma Oy. – Rakennuttajan löytämisessä oli tuuria mukana. Olin ollut jo yhteydessä tekijöihin ja pyytänyt tarjouksia, kun tuttava suositteli Hankemaailmaa ja sanoi, että firma saattaisi tykätä tehdä vähän spesiaalimpaa kohdetta. Hankemaailmalla on hallirakennuksesta vuosien kokemus, mutta Trukki Timlinin halli CLT-sovelluksineen oli heillekin pilottikohde.
Investoinnin kustannusta CLT:n käyttö ei Timlinin mukaan merkittävästi nostanut. – Perushallit olivat aivan samoissa hinnoissa, erityisesti jos viihtyisyyteen olisi panostettu vähänkään valkoista kipsilevyseinää pidemmälle.
Oman kokemuksensa perusteella Mikko Timlin suosittelee muitakin kokeilemaan rohkeasti puuta myös teollisissa halleissa. – Kehottaisin näkemään puun kilpailuvalttina, jonka merkitys tulee esiin työtilojen viihtyisyyden kautta. Työtilojen viihtyisyydestä kyllä puhutaan mutta toistaiseksi ollaan yhä puheen tasolla, vaikka pienillä jutuilla viihtyisyyttä saisi kohennettua.
Viihtyvyyden tärkeyttä pitää tilausvaiheessa korostaa, sillä moni hallitoimittaja ei vielä osaa asiaa huomioida. – Rakennusyhtiöltä voi vaatia esimerkiksi sisustussuunnittelijan käyttöä, tai laittaa omaa suunnittelupanostusta, kuten me toimimme.