
Metsä-Multia Oy – Puunkorjuuta vuodesta 1977
Puunkorjuu- ja maanmuokkauspalveluita tuottavan Metsä-Multia Oy:n kotipaikka on Keski-Suomessa Multialla. Yritys on kasvanut vuosikymmenten mittaan yhdeksi Suomen suurimmista puunkorjuuyrityksistä.

Puunkorjuu- ja maanmuokkauspalveluita tuottavan Metsä-Multia Oy:n kotipaikka on Keski-Suomessa Multialla. Yritys on kasvanut vuosikymmenten mittaan yhdeksi Suomen suurimmista puunkorjuuyrityksistä.

Puun palosuojaus on noussut tärkeäksi teemaksi Suomessa, kun erityisesti julkista puurakentamista on pyritty kasvattamaan. Suomessa on tähän asti totuttu tekemään palonsuojaus pintakäsittelyllä, mutta nyt markkinoille on tullut myös muualla maailmassa suosituimmaksi keinoksi noussut kyllästäminen.

Iisveden Metsällä ei ole yhtä sahasukua takana, vaan yrityksellä on useita kymmeniä sukuja, sillä yrityksen omistajia on yli 400, ja heitä on jo viidennessä polvessa. Hyvällä omavaraisuusasteella toimiva yritys on 15 vuodessa tuplannut tuotantomääränsä.

QTeam Systems Oy:n yritysverkosto on Suomessa toimiva logistiikkapalveluiden tuottaja. Verkosto muodostuu pienistä ja keskisuurista kone- sekä kuljetusalan yrityksistä ja logistiikka-alan asiantuntijapalveluyrityksistä.

Riihimäkeläinen Kaluste-Kolmio Oy on erikoistunut projektikalustamiseen. Erikoiskalusteet suunnitellaan ja valmistetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Peruskoulun päättävien nuorten aktiivisuus hakeutua puuseppäopintoihin on ollut jyrkässä laskussa viime vuosina. Hakijamäärän notkahdus on johtanut koulutusohjelmien lakkauttamisiin. Pitääkö olla huolissaan ja mistä muutos oikein johtuu?

Punkaharjun Puutaito Oy teki strategisen muutoksen toimintaansa viisi vuotta sitten, minkä ansiosta yritys on päässyt mukaan kahteen mittavaan massiivipuurakennuskohteeseen Helsingissä. Ensi kesänä valmistuva Katajanokan Laituri sisältää yrityksen uusia innovaatioita.

SEW-EURODRIVE Oy:n määrätietoinen työ sahateollisuuden käyttötekniikan sekä niihin liittyvien palveluiden tarjoajana on tuonut sille vakaan aseman alalla. Vaikka alan viime vuosien investointiaalto alkaa hiipumaan, uskotaan yrityksessä myös ensi vuodesta tulevan hyvän elinkaaripalveluiden ansioista.

Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman uusi majoitus- ja opetusrakennus, Koto, on valmistunut. CLT:stä valmistetun rakennuksen avajaisia vietettiin lokakuussa Juupajoella.

Kuhmo Oy:n mittava investointiohjelma täydentyi kesällä, kun uusi pääsahalinja otettiin käyttöön. Täyteen tuotantovauhtiin uuden sahalinjan odotetaan pääsevän vuoden loppuun mennessä.
Oy Crosslam Kuhmo Ltd on hankkinut Asumman pientaloliiketoiminnan ja vahvistaa sen myötä asemaansa pientalomarkkinassa. Kaupan myötä Crosslamille siirtyvät Asumman CLT-talomallisto,
Kuvassa Oy Kohiwood Ltd:n toimitusjohtaja Anssi Hintsa (vas.) ja Passimo Oy:n toimitusjohtaja Timo Myllyaho. Oy Kohiwood Ltd jatkaa tuotantonsa modernisointia
Lunawood ja Vieremän Lämpö ja Vesi (VLV) ovat allekirjoittaneet esisopimuksen biokaasun toimituksesta. Tavoitteena on laajentaa paikallista biokaasun tuotantoa ja rakentaa