
Logistiikkanumero lakon varjossa
Logistiikkateemaista Puumies-lehteä on kirjoitettu varsin haasteelliseen aikaan. Lehden valmistuessa painokuntoon ovat SAK:n liittojen lakot satamissa ja tavarankuljetuksissa kestäneet lähes kuukauden.

Logistiikkateemaista Puumies-lehteä on kirjoitettu varsin haasteelliseen aikaan. Lehden valmistuessa painokuntoon ovat SAK:n liittojen lakot satamissa ja tavarankuljetuksissa kestäneet lähes kuukauden.

Vaikka uudisasuntorakentamisen tilanne on yhtä huono kuin viimeksi 1940-luvulla, on pohja toivon mukaan saavutettu. Pellervon taloustutkimus PTT:n ennusteen mukaan asuntomarkkinat vilkastuvat ja hinnat kääntyvät tänä vuonna nousuun. Ensin käynnistynee vanhojen ja sitten uusien asuntojen kauppa, joten tovi täytyy uudisasuntorakentamisen vielä odottaa parempia aikoja.

Päätin uuden alkavan vuoden kunniaksi kokeilla tekoälysovellusta. Eräs toimittajatuttavani kertoi käyttävänsä sovellusta juttumuistiinpanojensa järjestelyyn.

Puualan kaksijakoinen vuosi on kääntymässä päätökseen. Markkinat vetivät alkuvuonna, keväällä alkoi näyttää huonolta ja syksyllä tosi huonolta varsinkin sahoilla, puutaloteollisuudessa ja rakentamisessa. Valopilkkuina porskuttivat pitkään ja edelleen menestyvät kohtalaisesti muutamat tuoteryhmät kuten koivuvaneri, lämpöpuu ja hirsitalot.

Puusepänteollisuudessa on haastavat ajat rakentamisen huonon suhdanteen takia. Puupäivässä esitetyn Foreconin ennusteen mukaan asuntokaupan tulee kiihtyä reippaasti ennen kuin uusien asuntojen aloitukset lähtevät kasvuun. Toisaalta

Puutuoteteollisuudessa on viime aikoina investoitu voimakkaasti ja uusia saha- ja jatkojalostuslinjoja on valmistunut ja valmistuu useita. Tässäkin lehdessä esitellään kaksi puutuotteiden jatkojalostusinvestointia Kerimäeltä ja Juupajoelta. Uusien linjojen investoinneille ja käyttöönotoille on ollut aikaa, kun rakentamisen huonon suhdanteen myötä puutavaran kysyntä on ollut laskussa.

Puumessut onnistuivat hienosti. Neljän vuoden odotuksen jälkeen Jyväskylän Paviljongissa tunnelma oli todella hyvä. Puumies-lehden toimitus kierteli näytteilleasettajien tuntoja kuulemassa ja palaute oli positiivista. Vaikka maailma

Neljän vuoden odotuksen jälkeen puutuoteteollisuuden ykköstapahtuma, Puumessut, ovat vihdoin käsillä.

Puukerrostalokohteen rakentaminen Asuntomessujen markkinointipaikalle tuo puurakentamiselle hyvää näkyvyyttä.

Vaikka puutuoteteollisuudessa ovat yritykset vähentyneet ja keskittyneet, niin silti Suomessa on vielä runsas 2000 yritystä, joille kertyy liikevaihtoa puun jalostuksesta. Yritykset eivät ole kovin suuria, tilastokeskuksen mukaan vain satakunta yritystä (mukaan lukien huonekaluyritykset) työllistävät enemmän kuin 50 henkilöä.
Valon Kone Oy on perustanut Itävaltaan uuden tytäryhtiön vahvistaakseen läsnäoloaan sekä parantaakseen asiakaspalveluaan koko Euroopassa. Valon Koneen kuorimakoneiden huolto- ja
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut puurakentamisalan tutkimus- ja kehittämishaun. Haun tavoitteena on vahvistaa käytännön puurakentamissovellutusten tutkimusta, kehittämistä ja pilotointia. Haku
Pfeifer Group yhtenäistää konsernin markkinailmeen ja vahvistaa samalla Suomen toimipaikkojensa pitkän aikavälin kehitystä. Suomen tuotantoyhtiön nimeksi tulee 1.6.2026 alkaen Pfeifer