
Pölkyn integroiminen Pfeiferiin jatkuu
Pölkyn integroiminen Pfeiferiin jatkuu. Alexander Kainer ottaa Pölkky Oy:n toimitusjohtajana vastuulleen raakapuun oston, tuotannon ja logistiikan.

Pölkyn integroiminen Pfeiferiin jatkuu. Alexander Kainer ottaa Pölkky Oy:n toimitusjohtajana vastuulleen raakapuun oston, tuotannon ja logistiikan.

Södra on päättänyt noin 1,5 miljardin kruunun eli noin 130 miljoonan euron investoinnista Kindan sahaan Etelä-Götanmaalla. Investointi on ratkaisevan tärkeä sahan tulevaisuudelle ja vahvistaa puurakentamisen

Korvenranta Oy, Projecta Oy sekä HOMAG Group saivat päätökseen pitkän neuvotteluprosessin, jonka tuloksena Korvenranta tekee historiansa suurimman investoinnin. Yritys investoi uuteen listoitussoluun, jonka avulla se

Vida on tehnyt sopimuksen AB Karl Hedinin Karbenningin, Krylbon, ja Säterin sahojen ostamisesta. Kauppa vaatii kilpailuviranomaisen hyväksynnän, ja sen odotetaan toteutuvan lähikuukausien aikana. – Olemme

Koskisen on yhteistyössä Keskon kanssa pilotoinut kaupan jakeluketjussa syntyvien, käytöstä poistuvien puupakkausten – kuten kuormalavojen – hyödyntämistä lastulevyn raaka-aineena. Koskisen pilotin aikana kehittämä kierrätetyn puun

Puustamo rakentaa uuden tehtaan Kuusamoon Kuubion teollisuusalueelle. Investointi on merkittävä panostus yhtiön kasvuun ja tuotannon tehostamiseen. Investoinnin kokonaisarvo on noin 2,5 miljoonaa euroa. Puustamo on

Chileläis-perulainen asiantuntijadelegaatio vieraili toukokuussa 2025 Suomessa ja Ruotsissa tutustumassa pohjoismaiseen puurakentamiseen. Vierailulla vahvistui Etelä-Amerikan kasvava kiinnostus ja tarve kestäville rakentamisratkaisuille sekä se, että Suomi on

Iisveden Metsä Oy:n liiketoiminta on siirtynyt osaksi Koskisen konsernia 1.6.2025 alkaen. Iisveden Metsä sijaitsee Suonenjoella ja se tuottaa noin 140 000 m3 kuusisahatavaraa vuodessa. Iisveden Metsän

Kuvassa vasemmalta Ossi Nieminen, John Glover, Hannu Soimasuo ja Patrik Pykäri. Koneosapalvelu Oy ja Kawasaki Precision Machinery (UK) Ltd ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Koneosapalvelu

Koskisen Sahateollisuus-liiketoiminnan johtaja Tommi Sneck on valittu Euroopan Sahateollisuusjärjestön (European Organisation of Sawmills EOS) puheenjohtajaksi 27.5.2025 alkaen. Järjestö edustaa eurooppalaista sahateollisuutta EU-tasolla ja toimii alan
Valon Kone Oy on perustanut Itävaltaan uuden tytäryhtiön vahvistaakseen läsnäoloaan sekä parantaakseen asiakaspalveluaan koko Euroopassa. Valon Koneen kuorimakoneiden huolto- ja
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut puurakentamisalan tutkimus- ja kehittämishaun. Haun tavoitteena on vahvistaa käytännön puurakentamissovellutusten tutkimusta, kehittämistä ja pilotointia. Haku
Pfeifer Group yhtenäistää konsernin markkinailmeen ja vahvistaa samalla Suomen toimipaikkojensa pitkän aikavälin kehitystä. Suomen tuotantoyhtiön nimeksi tulee 1.6.2026 alkaen Pfeifer