
Sahatavaran hinnoittelu ja jatkojalostaminen
Suuret konsernit eivät ainakaan Suomessa juurikaan harjoita jatkojalostusta vaan keskittyvät volyymisahaukseen sahojen ollessa pitkälle integroituneita selluteollisuuteen.

Suuret konsernit eivät ainakaan Suomessa juurikaan harjoita jatkojalostusta vaan keskittyvät volyymisahaukseen sahojen ollessa pitkälle integroituneita selluteollisuuteen.

Alan, jossa 3 %:n tulosta liikevaihdosta on totuttu pitämään ”hyvänä vuotena”!

Miksi puu ei ole uinut rakentamiseen, kuten sinne taannoin ui lasijulkisivut?

Olisiko nyt korkea aika miettiä eri oppilaitosten välisen yhteistyön tiivistämistä?

Varsinkin rakennusliikkeet ovat viime päivinä kysyneet valmistajilta tuotteen ympäristöselostetta.

Varsinkin rakennusliikkeet ovat viime päivinä kysyneet valmistajilta tuotteen ympäristöselostetta.

Puurakentaminen on nyt otsikoidenkin mukaan vahvassa kasvussa. Erityisesti silmiin osuu uutisia uusista puukerrostalohankkeista. Kaupunki toisensa jälkeen on kääntynyt puumyönteiseksi ja jopa Helsingissä puu on koulujen ja päiväkotien osalta jo lähes valtavirtaa.

Kyllästysteollisuuden yrityksille viime vuosi oli lopulta mainio. Alkuvuoden pessimismi ei antanut odottaa liikoja, mutta niin vain hyllyt puutavarakaupoissa tyhjenivät kestopuusta kerta toisensa jälkeen. Kotimaan kuluttajavetoinen kysyntä siivitti kestopuumyynnin ennätyslukuihin, lähes 255 000 kuutioon.

Suomalaisten puusta valmistettujen tuotteiden tulevaisuuden näkymät ovat lupaavat. Maailman megatrendit tukevat sekä nykyisten, että uusien tuotteiden kysyntää, kun valinnoissa painottuvat laatu ja ratkaisujen ilmastoystävällisyys. Metsäteollisuuden investoinnit Suomeen vahvistavat viestiä tulevaisuuden alasta – luvassa on lisää työtä ja viennin kasvua!

Sahatavaran tuotanto ylitti ennakko-odotukset selvästi päätyen 10,9 miljoonaan kuutiometriin loppuvuoden hyvin sujuneen tuotannon ansiosta. Sahatavaran kysyntä niin viennissä kuin kotimaassakin on pysynyt aktiivisena aina viime kesästä alkaen.
Valon Kone Oy on perustanut Itävaltaan uuden tytäryhtiön vahvistaakseen läsnäoloaan sekä parantaakseen asiakaspalveluaan koko Euroopassa. Valon Koneen kuorimakoneiden huolto- ja
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut puurakentamisalan tutkimus- ja kehittämishaun. Haun tavoitteena on vahvistaa käytännön puurakentamissovellutusten tutkimusta, kehittämistä ja pilotointia. Haku
Pfeifer Group yhtenäistää konsernin markkinailmeen ja vahvistaa samalla Suomen toimipaikkojensa pitkän aikavälin kehitystä. Suomen tuotantoyhtiön nimeksi tulee 1.6.2026 alkaen Pfeifer