80-vuotias FB Ketju valmiina kasvuun - Ketjujen korkeasta laadusta ei tingitä

Kuljetinketjujen valmistaja FB Ketjutekniikka Oy juhli tänä vuonna 80-vuotista taivaltaan Rauman Lapissa, minne yritys siirtyi vuonna 2019. Kuuden vuoden aikana yrityksen tuotanto on siirretty kokonaan nykyisiin toimitiloihin, ja sitä on automatisoitu merkittävästi. Tontin laajennus mahdollistaa tuotannon kasvun tulevaisuudessa.

 

Kuva: FB Ketjun toimitusjohtaja Mika Suomen mukaan yrityksen tuotantolaitos on nyt kaikin puolin iskussa. Yrityksessä odotetaankin yleisen taloustilanteen kohentumista, mikä varmasti lisää myös kuljetinketjujen kysyntää globaalisti.

"Lisätila tuli meille tarpeeseen"

Pitkään Köyliössä toiminut FB Ketju suunnitteli noin 3000 neliömetrin suuruisten tuotantotilojensa laajentamista vuonna 2017. Tuolloin yritykseen hiljattain myyntipäälliköksi palkattu Mika Suomi esitti vaihtoehtoisesti tuotannon siirtämistä suurempiin tiloihin Rauman Lappiin, missä olisi sopiva teollisuuskiinteistö valmiina. – Mielestäni oli työvoimapoliittisesti järkevämpää siirtyä lähemmäksi Raumaa. Säästimme toki myös rakennuskustannuksissa, vuodesta 2021 toimitusjohtajana toiminut Suomi toteaa.

OSA TUOTANNOSTA kuitenkin jäi Köyliöön vielä vuonna 2019 tapahtuneen muuton jälkeenkin. Vuonna 2021 loputkin tuotannosta siirrettiin Lappiin, missä tuotantotilaa on saman katon alla yhteensä 6000 neliömetriä. – Lisätila tuli meille tarpeeseen, ja jokainen neliömetri onkin tuotannon käytössä, Suomi kertoo. Vuonna 2022 FB Ketju osti Rauman kaupungilta 11 000 neliömetriä lisää tonttia, mille se rakensi varastointitilaa sekä uuden liittymän raskasta liikennettä varten. Tontti mahdollistaa myös tuotannon kasvattamisen tulevaisuudessa.

Vuonna 2018 FB Ketju aloitti mittavat investoinnit myös laitekantaansa, mitkä ovat jatkuneet vielä tänä vuonna muun muassa yhden hallinosturin sekä lasermerkintälaitteen hankinnoilla. Investoinneilla yritys modernisoi sekä automatisoi tuotantoaan merkittävästi. Esimerkiksi robotteja on tällä hetkellä tuotannossa jo noin 20, ja talven aikana tuotantoon tullaan asentamaan taas yksi robotti lisää. – Tällä hetkellä tuotamme pienemällä väellä enemmän ketjuja kuin Köyliössä aikaanaan, Suomi sanoo. Henkilöstön vähenemisen myötä työnkierto ja eri työvaiheiden osaaminen on lisääntynyt, mikä helpottaa esimerkiksi poissaolotapauksissa.

 

FB Ketju on Skandinavian suurin kuljetinketjuvalmistaja

Suomi myöntää, että FB Ketjun oli pakko tehdä edellä mainitut isotkin muutokset ja investoinnit, jotta se pysyy mukana kilpailussa. – Olimme jääneet hieman jälkeen kilpailijoistamme, mutta nyt olemme nousseet takamatkalta ohi, hän sanoo. Laiteinvestointien myötä FB Ketju valmistaa entistä enemmän ketjuihin tarvittavat komponenttinsa itse.

FB KETJU TOIMI ennen vuoden 2019 muuttoa 40 vuoden ajan Köyliössä, mutta alun perin yritys on perustettu Raumalle vuonna 1945 entisen ammustehtaan tiloihin. Sodan loppumisen vuoksi ammustehtaan toiminta loppui ja tilalle tulivat sotakorvausten tuottaminen Neuvostoliitolle. Yksi Oy Ammus ja Oy Sytytin -nimisten yritysten valmistamista tuotteista oli kuljetinketjujen valmistaminen, mihin toiminta alkoikin pian keskittymään.

Yrityksen nimi on vaihtunut vuosikymmenten saatossa useaan kertaan lähinnä omistajavaihdosten vuoksi. Vuodesta 2000 lähtien FB Ketju on kuulunut Addtech AB -konserniin, joka tänä päivänä omistaa jo noin 150 yritystä yhteensä 20 maassa, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 2,5 miljardia euroa.

– Addtech on ollut erittäin hyvä omistaja, joka on myös tukenut meitä myös investoinneissamme. Raportoimme säännöllisin väliajoin tilanteestamme ja tuloksestamme, mutta muuten saamme toimia lähes itsenäisenä yrityksenä, Suomi kiittelee.

Addtech hankki FB Ketjun ostamisen aikoihin myös muita saman alan yrityksiä, joista muodostettiin FB Group. FB Group on levittäytynyt yhdeksään maahan ympäri Euroopan työllistäen yhteensä 160 työntekijää, ja sisaryhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 65 miljoonaa euroa. FB Ketju on kuitenkin ainoa ketjuja valmistava yksikkö FB Groupissa muiden keskittyessä myyntiin ja ylläpitoon. – Olemme Skandinavian suurin kuljetinketjuvalmistaja, ja yksi suurimmista hitsatun ketjun valmistajista Euroopassa, Suomi kertoo. Suurin osa FB Ketjun valmistamista ketjuista on hitsattuja, ja osuus kasvaa joka vuosi, johtuen lähinnä Kiinasta tuotavien niitattujen ketjujen määrän kasvusta.

 

Kuva: FB Ketju on investoinut merkittävästi tuotantolaitoksen konekantaan ja sen automatisointiin viime vuosina. Yksi uusimmista investoinneista on Spinner VS1150 koneistuskeskuksen ja kahden robotin automatisoitu työpiste.

Laatuketjujen valmistusta asiakaspalaute edellä

FB KETJU VALMISTAA kuljetinketjuja, ketjupyöriä ja kuljetinketjujen osia teollisuudenaloille, joissa arvostetaan erityisesti niiden kestävyyttä. Yrityksen asiakkaat koostuvat pääosin puu-, paperi- ja sellu-, biomassa- ja energia-, sementti-, kaivos-, kierrätys-, teräs- ja lannoiteteollisuuden yrityksistä. Vientiin menee tuotannosta suoraan noin 80, mutta välillisesti jopa 90 prosenttia. – Pelkästään viime vuonna toimitimme ketjujamme yhteensä 29 eri maahan. Puuteollisuus ja ennen kaikkea sahat ovat meille suurin asiakassegmentti, Suomi kertoo. Yritys valmistaa itse kaikki myymänsä kuljetinketjut, eikä sillä ole välitystuotteita. Liikevaihto on tällä hetkellä noin 12 miljoonaa euroa, ja se työllistää 58 työntekijää.

– Olemme laatuketjujen valmistaja, jonka tärkein kriteeri on ketjujen pitkä käyttöikä. Haluamme olla asiakkaillemme ketjuasiantuntija, eikä pelkkä toimittaja, Suomi vakuuttaa. Hän kertoo yrityksen suhtautuvan kaikkiin asiakkaiden parannuspyyntöihin ja mahdollisiin palautteisiin samalla vakavuudella, koska vain sillä tavalla yritys pystyy kehittämään tuotantoaan ja tuotteitaan.

Suomen mukaan FB Ketju on karsinut tuotannostaan pois sellaisia tuotteita, joita heidän ei kannata valmistaa. Toisaalta yritys on ryhtynyt valmistamaan ketjuja, joita se ei aiemmin ole valmistanut. – Teemme ketjut alusta loppuun itse, joten pystymme vastaamaan asiakkaiden vaativiinkin pyyntöihin. Valmistuksen ollessa omissa käsissä, pystymme tekemään pieniäkin määriä, hän kertoo.

Suhdanteesta huolimatta varsin mukava tilikausi

YRITYS EROTTUU muista ketjuvalmistajista Suomen mukaan materiaalien ja tiettyjen tuotantomenetelmien ansiosta. FB Ketju kehitti yhdessä Ovako AB:n ja Tampereen teknisen korkeakoulun kanssa FB 1000 -sivulevyn vuonna 2015. – FB 1000 on kovempaa, hitsausystävällisempää ja sitkeämpää, kuin normaali teräs. Sen vuoksi ketjumme kestää pidempään, Suomi sanoo. Ketjuissa käytetyt komponentit käsitellään hänen mukaansa tavalla, joka on kymmenien vuosien kokemuksella todettu myös käytännössä parhaaksi.

FB Ketjun kuluva tilikausi näyttää Suomen mukaan suhdannetilanteeseen nähden varsin mukavalta, vaikkakaan liikevaihdollisesti yritys ei ole aivan parin viime vuoden tasolle yltämässä.
Suomen mukaan FB Ketjun tuotanto on nyt saatu muuton ja investointien myötä sellaiseen kuntoon, millä pystytään vastaamaan myös tulevaisuuden kasvunäkymiin. – Pystymme nykyisellä strategialla ja henkilöstöllä kasvattamaan tuotantoamme noin 30 prosenttia. Sen jälkeen on mahdollisuus palkata lisää työntekijöitä tai ottaa kolmas työvuoro käyttöön, hän toteaa.

Vaikka FB Ketju onkin saanut tuotantonsa viritettyä hyvään iskuun, on yritykselle kuitenkin tärkein asia osaava henkilökunta. – Yritykseen on kertynyt korvaamatonta osaamista sekä kokemusta, jota ei voi rahassa mitata, Henkilöstöä kuunnellaan ja he pääsevät myös vaikuttamaan. Työntekijät ovat suurin voimavaramme, Suomi kiittelee.

 

Kuva: Tänä vuonna FB ketju otti käyttöön ketjujensa lasermerkinnän, joissa sivulevyihin tulee logon lisäksi tilausnumero, mikä helpottaa jäljityksessä.

Jaa artikkeli