Alla 76 tonnia
Puumies-lehden toimittaja hyppäsi Kuljetus Villman Oy:n autonkuljettajan Markus Syrjälän kyytiin Vesannon perukoilla pohjoisessa Keski-Suomessa. Talvi on ollut puunkuljettamiselle haastavaa aikaa: tiet ovat olleet jäisiä, Paperiteollisuuden lakko keskeytti työnteon ja nyt viennistä herkkää alaa uhkaa korona-epidemian seuraukset.
Haastava talvi
Autonkuljettaja Markus Syrjälä, 33, on tyytyväinen. Kapealle ja jäiselle hiekkatielle on satanut yön aikana räntää. Se tarkoittaa, että Scania R730:n renkaat pitävät todennäköisesti paremmin kuin edellispäivinä. – Tämän talven sääolosuhteet ovat olleet haastavat: tiet ovat olleet niin jäisiä, ettei niitä ole tahtonut päästä kulkemaan kuin ketjut renkaissa. Meidän firmassa on ihan hyvä tilanne, mutta arvokasta tukkia jää varmasti tänä talvena jossain metsään sääolosuhteiden ja Paperiliiton lakon aiheuttaminen hidastelujen vuoksi, Syrjälä miettii.
Noin kaksi kilometriä ennen puunlastauspaikkaa Syrjälä hyppää Scanian nupista ulos ja jättää risteykseen varoituskolmion. Kolmio kertoo muille tienkäyttäjille, että pienellä tiellä lastataan puurekkaa, eikä ohitusmahdollisuutta hetkeen ole. Samalla kun Syrjälä ohjaa tukkirekan kapean sillan yli ja väistää tien reunaa nuolevan aitan kattorakenteen, hän havainnoi kaiken mahdollisen. Miehen verkkokalvoille tallentuu niin tien kunto, mäet, risteykset kuin mahdolliset ohituspaikatkin – liuta asioita, joiden muistamisesta voi olla myöhemmin iso apu.
Nelostiellä vai perunapellossa?
Kinnulassa syntynyt Syrjälä seurasi pienenä poikana naapurissa asuneen isänsä veljen maatilan töitä ja oli apupoikana kaikessa, missä pystyi. Sieltä on peruja ahkeruus ja asenne työtä kohtaan, samoin kiinnostus koneisiin ja niiden tekniikkaan. – Isäntien puolesta tuntuu pahalta, Syrjälä sanoo, kun kuusenoksat raapivat vuoden 2015 ja 750 000 kilometriä ajetun Scanian kylkiä kääntöpaikalla. – He ovat maksaneet autosta noin 250 000 euroa, joten siitä haluaa itsekin pitää mahdollisimman hyvää huolta. Meidän alueen leimikoiden ostomiehille täytyy antaa kiitosta siitä, että he kertovat hyvin arvionsa teiden kunnosta. Tämä paikka oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta ennakkotiedot pitävät hyvin paikkaansa.
Teiden kunto on yksi kuljettajien vakiopuheenaiheista. Syrjälän mielestä teitä, oli kyse sitten metsäautoteistä tai valtion teistä, ei paranneta samassa suhteessa kuin puurekkojen maksimipainoja ja -pituuksia kasvatetaan.
– Jossain kohdissa nelostietä tuntuu kuin perunapellossa ajaisi.
Auton paino nousee 25 tonnista 76 tonniin
Motokuski ja metsäkoneen kuljettaja ovat tuoneet tien viereen kasan jämäkkää mäntytukkia. Syrjälä vaihtaa rekan ohjaamosta nosturiin ja lastaa täyspitkän puurekan 20 minuutissa. Auton paino nousee 25 tonnista 76 tonniin. Kyydissä on noin 60 mottia tukkia. Matka kohti Keitelettä ja Keitele Timber Oy:tä alkaa.
Sitä ennen Syrjälä tekee vielä kävellen pienen lenkin. – Kävin tarkistamassa, millainen mäki mutkan takana on. Että päästäänkö ilman ketjuja se ylös. Kokeillaan. Pidäpäs kiinni, nyt mennään hölkyn kölkkyä.
Syrjälä vie puurekkaa tottunein ja kylmäpäisin ottein. Paljon muuta ei voi odottaakaan kuljettajalta, joka on tehnyt työtään ammatikseen jo 15 vuotta. Hänen siskonsa mies pyysi Syrjälän yläasteen jälkeen oppisopimuskoulutukseen yritykseensä, jossa oli jäteautoja, sora-autoja, kaivinkoneita ja myöhemmin puurekkoja. – Sain ajo-opetusluvan 17-vuotiaana ja ajokortin käteeni samana päivänä, kun täytin 18. Siitä kahden viikon kuluttua minulla oli yhdistelmäkortti. Kotona opetettiin työn tärkeys ja työn huolellinen hoitaminen.
Viimeiset viisi vuotta Syrjälä on työskennellyt viitasaarelaisessa Kuljetus Villman Oy:ssä, joka on yksi Suomen suurimpia alan yrityksiä. Perheyritys työllistää 55 työntekijää, ja pelkästään puurekkoja yhtiöllä on 25, joita lähes kaikkia ajetaan kahdessa vuorossa noin 12 tuntia kerrallaan. Yhtiön toimialue on pääasiassa pohjoinen Keski-Suomi. – Ajamme suurimmille yhtiöille eli Metsä Groupille, UPM:lle, Metsähallitukselle, Keitele Timberille, Stora Ensolle ja Metsänhoitoyhdistykselle vuodessa jokaisella autolla keskimäärin 50 000 mottia, pappansa perustamassa yhtiössä ajojärjestelijänä työskentelevä Elmeri Villman, 25, kertoo.
Kaikesta yhtiön ajamasta puusta noin 70 prosenttia on kuitupuuta ja loput tukkia. Kuitupuusta suurin osa kuljetetaan Äänekoskelle Metsä Fibren tehtaalle. Se on usein Syrjälänkin aamun ensimmäinen kohde.
Lupapolitiikka ja kiire harmittavat
Takaisin Scanian koppiin. Tien polanne on pehmeä ja hyvästä vauhdista huolimatta rekka hyytyy mäkeen. Syrjälää harmittaa, mutta kirosanoista ei nyt olisi apua. Jättimäinen rekka ei inahdakaan eteenpäin, eikä sitä voi hallitusti peruuttaa. Alkaa reilun puolen tunnin mittainen yhden miehen action-elokuva.
Syrjälä hyppää takaisin nosturiin ja purkaa kärryn etunipun tienpientareelle. Kohtaan, josta hän jo mennessä totesi, että tuohon voi kuormaa purkaa, jos tiukka paikka eteen tulee.
Etukärry on tyhjä. Syrjälä kiinnittää puurekan renkaisiin ketjut. Hän kaasuttaa eteenpäin ja taaksepäin. Tekee tiehen pienet kuopat, peruuttaa kuoppien takareunoille ja saa kuoppien avulla riittävän vauhdin.
Scania rullaa mäelle.
Syrjälä pudottaa seuraavaan turvalliseen risteykseen takavaunun ja palaa nupin kanssa rikospaikalle. Lastaa tienpientareelle nostamassa tukit uudelleen kyytiin, peittää aiemmin tekemänsä kuopat, ajaa takavaunun luokse, yhdistää vaunut, irrottaa ketjut, sitoo kuorman. – Noin!
Aikataulusta on jääty puolisen tuntia, mutta isommilta ongelmilta säästytään. – Keiteleen sahalle kuorman voi vielä viedä ja purkaa. Monessa muussa paikassa pitäisi tehdä uusi ajosuunnitelma ja kuorman pääsisi purkamaan vasta ehkä seuraavana päivänä. Pidän ammatistani ja sen monipuolisuudesta vielä 15 vuoden jälkeenkin, mutta aikataulusysteemiä muuttaisin. Sahat ovat ottaneet purkuajat käyttöön, mikä on vähentänyt sahojen pihoissa seisoskelua, mutta tehnyt sen, että koko ajan on joko pieni kiire tai auto on tehottomassa käytössä. En tykkää ajaa kelloa vastaan, se on turvallisuusriskikin, jos pitää mennä päätä pahkaa, Syrjälä miettii.
Syrjälältä ei heru ymmärrystä myöskään jatkuvaan ajolupien uusimisrumbaan. – En ymmärrä, miten osaaminen voi loppua kortin voimassaoloajan umpeutumiseen. Lupapolitiikka käy yrittäjälle kohtuuttoman kalliiksi.
Tietokone mukana nupissa
Scanian kopissa kuljettajan penkin vieressä on tietokone. Syrjälä ei olisi vielä 15 vuotta sitten uskonut, että kapistuksesta tulee puuajoon niin tärkeä väline. Tämäkin keikka olisi ennen tehty paperisen kartan avulla. Nyt LogForce-toiminnanohjausjärjestelmä on kertonut Syrjälälle sen, mistä hän voi puita hakea ja minne hän ne vie. Ohjelmiston avulla voidaan seurata tarkasti, missä kaadettuja puita vielä on ja paljonko niitä on jäljellä. Syrjälä merkitsee tietokoneelle lastaamansa puumäärän ja kuittaa kuorman puretuksi Keitele Timberin pihassa.
Keitele Groupin perustaja ja toimitusjohtaja Ilkka Kylävainio seuraa, kuinka kaksi puurekkaa kerrallaan tyhjentää tukkikuormansa sahan purkupisteelle. Keiteleen sahalle tuodaan joka päivä noin 5 500 kuutiota, pääasiassa isoa tukkia. Pikkutukin osuus on noin 10 prosenttia. Vuoden aikana saha vastaanottaa puuta noin miljoona kuutiota, josta kuusta on 65 prosenttia ja mäntyä 35 prosenttia. – Meillä on sopimus noin 15 eri kokoisen kuljetusyrityksen kanssa. Sopimukset ovat pitkiä, Kylävainio kertoo.
Yhteydenpitoa työkavereiden kanssa
Kello lyö 12. Tavallisten päivävuorolaisten lopettaessa lounastuntiaan, Syrjälällä on takanaan jo 9–10 tunnin työpäivä. Toisin kuin voisi luulla, Syrjälä ei pidä ammattiaan yksinäisenä. – Pidämme työkavereiden kanssa yhteyttä pitkin päivää ja vaihdamme esimerkiksi kuormia, jos tulee tilanteita, mihin pitää reagoida nopeasti. Vuoronvaihto tehdään yleensä Viitasaarella, mutta minun päivä alkaa aina Puttaan (toim. huom. Pihtiputaan) Shelliltä aamukahvilta. Siellä vaihdetaan kuulumisia työkavereiden kanssa, Syrjälä kertoo. – Mutta pitää tässä ammatissa ihtensä kanssa toimeen tulla, kun öisinkin melskaa yksin metsässä.
Syrjälä on kerran kaatanut puurekan vaunun ja liukunut ojaan muutaman kerran. Pelkoa hän ei päästä päänsä sisälle. – Jos pelkäämään alkaa, sitten pitää nämä hommat lopettaa. Eniten pidän työhön liittyvästä ongelmanratkaisusta, haasteista ja vaihtelevuudesta. Kahta samanlaista päivää ei ole.
Viimeisillä pakkasilla tai muina kiirepiikkeinä työpäivät ovat normaaliaikoja pidempiä. Vuoronvaihto tehdään tänään kello 14:30. Seuraavat tunnit aamukahvin voimalla työpäivänsä painanut autonkuljettaja omistaa puolisolleen ja lapsilleen. Ja toivoo, että tänä iltana lapset nukahtavat nopeasti.
Jaa artikkeli
