Kontiotuote Oy:lle noin 250 miljoonan euron vientikauppa

Pudasjärvellä toimiva Kontiotuote Oy on solminut seitsemän vuoden puitesopimuksen hirsirakenteiden toimituksista kahteen eri kohteeseen, joista toinen sijaitsee Välimerellä ja toinen Euroopan ulkopuolella. Mittava investointiohjelma tuotantolaitokselle ja tietojärjestelmiin saatiin valmiiksi viime vuonna.

Kuva: Kontiotuote Oy:n toimitusjohtaja Mika Rytky.

Konsernista itsenäiseksi yritykseksi - viestintää ja vastuullisuutta

Kontiotuote Oy:n toimitusjohtaja Mika Rytky aloitti tehtävässään koronapandemian keskellä huhtikuussa 2020. Kuluneet 4,5 vuotta eivät todellakaan ole olleet tasaista kyytiä, mutta tällä hetkellä niin Kontiotuotteen kuin hirsirakentamisen osalta tilanne näyttää positiiviselta. – Jo viime vuonna yli 25 prosenttia uusista omakotitaloista rakennettiin hirrestä, ja uskon osuuden kasvavan jatkossa, hän sanoo.

RYTKY TOIMI PRT-Forest Oy:n konsernijohtajana vuosina 2016–2019, jonka jälkeen hän asui vajaan vuoden Lontoossa tehden töitä oman konsultointiyrityksensä nimissä. Pyyntöön ryhtyä Kontiotuotteen toimitusjohtajaksi hänen ei tarvinnut kauaa miettiä vastausta. – Tiesin yrityksen PRT-Forestin ajalta todella hyvin, ja tiesin sen olevan myös arvokkaamman yksittäisenä yrityksenä, kuin osana konsernia, hän kertoo.

Niinpä vuoden 2022 kesäkuussa päättyi Kontiotuotteen 40 vuoden taival osana PRT-Forestia, kun se erkaantui omaksi konserniksi yhdessä Kontio Hus Ab:n kanssa. Vuonna 1973 perustettu Kontiotuote palasi näin itsenäiseksi yritykseksi, mitä voi jälkikäteen pitää onnistuneena siirtona, kun mietitään Jukkatalojen kohtaloa. – Kontiolla on vahva maine, hyvä brändi ja tuotteet, jotka ovat menestyksemme takeena, Rytky kertoo. Erkaantumisesta huolimatta omistajapuolella ei tullut suuria muutoksia.

Aloitettuaan Kontiotuotteen toimitusjohtajana, on Rytky panostanut tiedottamiseen niin yrityksen sisällä kuin ulospäin aiempaa enemmän. – Pidän vähintään kerran kuussa henkilöstöllemme tiedostustilaisuuden, missä kerron kaikille tarkkaan yrityksen tilanteesta, hän sanoo. Hän kertoo pitävänsä Kontiotuotteen henkilökuntaa – jota on tällä hetkellä 245 – yrityksen suurimpana voimavarana, mikä on mahdollistanut yrityksen menestymisen.

Vastuullisuus on toinen tärkeä seikka, minkä Rytky on tuonut näkyvästi mukaan yrityksen toimintaan. Kontiotuote on esimerkiksi laatinut ESG-vastuullisuusraportin kahtena viime vuonna. – Vastuullisuus on myös esimerkiksi sitä, että olemme asiakkaidemme käytettävissä myös rakennuksen toimituksen jälkeen, hän toteaa. Myös yrityksen organisaatiota on muutettu matalammaksi, ja vastuita jaettu laajemmin. 

Rakentamisen suhdanteet ovat vaihdelleet Rytkyn toimitusjohtajuuden aikana voimakkaasti. Esimerkiksi hänen aloittaessaan liikevaihto oli 58 miljoonaa, vuonna 2022 huimat 95 miljoonaa ja viime vuonna 54 miljoonaa euroa. – Tällä hetkellä rakentamisen taantuma on pahin Pohjoismaissa, ja esimerkiksi Ruotsin tytäryhtiömme toimintaa on supistettu huomattavasti, hän toteaa.

Jättisopimus toi valoa taantuman keskelle

VALOA TAANTUMAN KESKELLE toi elokuussa solmittu seitsemän vuoden puitesopimus kansainvälisen asiakkaan kanssa. Kaupan arvo on noin 250 miljoonaa euroa, ja se on yrityksen historian suurin. – Useat meidän asiakkaistamme haluavat pysyä nimettömänä, joten tilanne on meille varsin normaali, Rytky toteaa. Rakennuksien määrä ei tällä hetkellä ole vielä tarkasti tiedossa, koska niiden koot eivät vielä ole varmistuneet. Joka tapauksessa niihin tulevien asuntojen kokonaismäärä on noin 10 000. Hirsirakenteiden lisäksi kauppaan sisältyvät kaikki puuosat, kuten kattotuolit ja liimapuupalkit. Kontiotuote on itse suunnitellut rakennukset ja osallistuu edelleen aktiivisesti projektikehitykseen. – Ensimmäinen rakennus lähtee meiltä syyskuun aikana ja asennetaan paikoilleen loppuvuoden aikana. Kun toimitus saadaan valmiiksi ja asiakkaan hyväksyntä ratkaisulle, voimme käynnistää tuotannon toden teolla, Rytky kertoo. Vaikka varsinainen hirsikehikkojen asentaminen ei olekaan Kontiotuotteen vastuulla, lähtee heiltä työntekijä valvomaan ja auttamaan paikallista rakennusliikettä rakentamisen käynnistämisessä.

Rytkyllä on vahva myynnin ja markkinoinnin tausta, ja hän oli neuvottelemassa myös tätä jättikauppaa. Hän oli mukana solmimassa kauppaa myös Kreikkaan parhaillaan toimitettavan 39 loma-asunnon kokonaisuudesta, jonka neuvotteluista oli vastuussa liiketoimintajohtaja Hanna Haipus. Rytky onkin vakuuttunut siitä, että Suomesta on täysin mahdollista viedä jatkojalostettua sahatavaraa ulkomaille, mutta se vaatii paljon työtä. – Esimerkiksi Kreikan kaupat sinetöitiin Pohjois-Suomeen rakennetuilla premium-kohteilla, joihin asiakas pääsi tutustumaan, hän kertoo. Toki Kontiotuotteella on pitkät perinteet viennistä yli 30 maahan.
Tuotannosta tällä hetkellä noin 80 prosenttia menee yksityisasiakkaille. Ovien ja ikkunoiden päätoimittajina ovat tällä hetkellä Kaskipuu Oy ja Piklas Oy. Kattoristikot tulevat puolestaan esimerkiksi Sepa Oy:ltä ja Keminmaan Puurakenne Oy:ltä. – Luovuimme kattoristikoiden omasta valmistuksesta vuonna 2022, Rytky kertoo. Liimapuuelementtien tärkein toimittaja on tällä hetkellä Versowood Oy.

Kuva: Omalta sahalaitokselta tulevat aihiot varastoidaan hiljattain investoidussa lämpimässä hallissa, missä olosuhteet pystytään säätämään stabiiliksi aihioiden kannalta.

"Seuraavan 10 vuoden sisällä tulemme tekemään päätöksen siitä, teemmekö sahalle mittavamman uudistuksen"

KONTIOTUOTE ON HARVINAINEN toimija siinä mielessä, että sillä on hallussaan koko tuotantoketju tukkien hankinnasta muuttovalmiiseen asuntoon asti. – Näin pitkän tuotantoketjun johtaminen on todella mielenkiintoista, mutta samalla myös haastavaa esimerkiksi osaamisen ja tietojärjestelmien suhteen, Rytky sanoo. Tuotantolaitos sijaitsee 35 hehtaarin suuruisella tontilla, ja tuotantotiloja on 14 rakennuksessa yhteensä 32 000 neliömetriä.
Yritys ostaa hankintakauppana vuosittain noin 130 000 kuutiometriä mäntytukkia. Läpimitaltaan tukit ovat 15−30 cm, mutta suurin osa osuu 23−27 cm haarukkaan. Kontiotuotteen tarina alkoi vuonna 1973 kenttäsahasta, ja sahaustoiminta on jatkunut koko toiminnan ajan.

Yrityksen sahan tuotanto koostuu röntgentukkimittarilla varustellusta 16-lokeroisesta tukinlajittelijasta, kuorimakoneesta, AKE pelkkahakkuri-vannesahalinjasta, Vislandan särmäysyksiköstä, 24-lokeroisesta combilajittelulinjasta sekä yhteensä 12 kamarikuivaamosta. Sahalinjassa ei ole jakosahaa, vaan pelkka kierrätetään uudelleen halkaistavaksi.

Suurin osa omaan käyttöön tuotettavasta sahatavarasta on dimensioltaan joko 75×150 mm tai 38×150 mm. – Sahalla on käytössä myös koputtava lujuuslajittelukone, mutta se on tällä hetkellä vähällä käytöllä johtuen kattoristikoiden tuotannon loppumisesta, tuotantopäällikkö Harri Hiltula sanoo. Viime vuonna noin 7000 kuutiometriä sahatavarasta myytiin ulkopuolelle.

Kontiotuote on tehnyt sahalleen investointeja maltillisesti. Vuonna 2019 Finnos Oy toimitti röntgentukkimittarin ja vuonna 2022 Passimo puolestaan toimitti rimoittamon rimarobotin. – Seuraavan 10 vuoden sisällä tulemme tekemään päätöksen siitä, teemmekö sahalle mittavamman uudistuksen vai onko kannattavampaa ostaa sahatavara muualta. Joka tapauksessa Pudasjärvi on erinomainen sijainti sahalle, Rytky vakuuttaa. Sahalta tulevat sivuvirrat menevät sellutuotantoon Kemiin sekä Pudasjärven kaupungin lämpöenergian tuotantoon.

Lamellihirsiaihioiden välivarastointia varten Kontiotuote investoi uuteen halliin, jossa lämpötilaa ja erityisesti kosteutta pystytään hallitsemaan. Yritys teki mittavan investoinnin myös SmartLog-painumattoman hirren valmistukseen. Tuotantolinjan toimitti Pinomatic Oy vuonna 2021, ja se oli tuolloin ensimmäinen laatuaan maailmassa. Toimitukseen sisältyi kappaleiden siirtolaitteiden lisäksi muun muassa optimoiva katkaisusaha ja kolme puristinta. Kontiotuote käyttää tuotannossaan sekä Henkelin että Kiilto Oy:n liimoja.
– SmartLog-linja valmistaa yleensä 12 metriä pitkiä aihioita, joista optimoimme kuhunkin kohteeseen sopivat pituudet, Hiltula sanoo.

Investointiohjelma valmistui juuri oikeaan aikaan

HIRRENTYÖSTÖJÄ VARTEN Kontiotuote hankki kaksi uutta Hundegger K2i-konetta vuosina 2022−2023, jotka toimitti Mariocon Oy. Vuonna 2018 yritys oli jo investoinut yhteen vastaavanlaiseen Hundeggeriin, joten työstökapasiteetti kasvoi huomattavasti. – Aihioiden valmistus ja hirrentyöstö ovat tuotteiden suunnittelun ja rakennesuunnittelun lisäksi meidän tuotantomme keskiössä, Rytky sanoo. Kontiotuotteen hirsien työstötarkkuus uusilla koneilla on +/-1,5 mm.

Kontiotuote hoitaa kaiken terähuollon ja laitteiden kunnossapidon itse. Ainoastaan sähköautomaatio on ulkoistettu, mutta yhteistyöyrityksen henkilöstöä on koko ajan tuotantolaitoksella käytettävissä. Terähuoltoon yritys on puolestaan kouluttanut uusia osaajia itse. – Olemme palkanneet nuoria kavereita niin sahalle kuin höyläämön puolelle oppimaan terän huoltoa kokeneilta työntekijöiden opastuksella, Hiltula sanoo.
Kontiotuotteessa on tehty viime vuosien aikana täydellinen digitaalisen ympäristön uusiminen osana investointipakettia. Yrityksellä oli Rytkyn mukaan käytössään paljon pienien toimijoiden järjestelmiä, jotka on nyt vaihdettu nykyaikaisempiin ja kaupallisiin järjestelmiin. – Uusimme toiminnanohjaus-, suunnittelu-, myynti-, henkilöstö- ja tuotetiedonhallintajärjestelmät. Kaikkien järjestelmien vaihtaminen näin isossa yrityksessä oli valtava ponnistus, hän sanoo.

Useita miljoonia euroja maksanut investointiohjelma valmistui juuri oikeaan aikaan ajatelleen hiljattain julkaistua jättikauppaa. Lisäkapasiteetti erityisesti hirrentyöstössä takaa sen, ettei Kontiotuotteen tuotanto ruuhkaudu kiireimpänä aikanakaan. – Asiakkaalle oli erityisen tärkeää se, että pystymme toimittamaan tuotteitamme samaan aikaan myös muille asiakkaillemme, emmekä ole täysin heistä riippuvaisia, Rytky kertoo.

Kuva: Kontiotuote investoi kahteen uuteen Hundegger K2i-koneeseen, jotka sille toimitti Mariocon Oy. Koneet otettiin käyttöön vuosina 2022 ja 2023.

Jaa artikkeli