Metsien kasvavaan tuhoriskiin on syytä varautua
Metsien tuhonaiheuttajat ovat osa luonnon kiertokulkua. Metsätaloudellisesti tuhot ovat merkittäviä. Metsätuhoista merkittävimmän ryhmän muodostavat erilaiset elottoman luonnon aiheuttamat tekijät, kuten lumi- ja tuulituhot. Suunnitelmallinen ja aktiivinen metsän- ja luonnonhoito auttaa metsää sopeutumaan tuhoriskeihin, joiden ennakoidaan lisääntyvät ilmaston lämpenemisen myötä.
Luonnonvarakeskuksen tekemän Valtakunnan metsien 13. inventoinnin (VMI13) mukaan metsikön laatua alentavia tuhoja esiintyi vuonna 2020 yhteensä 5,3 miljoonalla hehtaarilla. Pinta-alallisesti metsätuhoista suurin osa johtui lumen tai hirvien aiheuttamista tuhoista. Alueellisesti tarkasteltuna lumituhot painottuvat erityisesti Pohjois-Suomeen.
Metsien kasvavat tuhoriskit
TULEVAIDUUDESSA ILMASTON lämpeneminen lisää hellejaksoja ja lyhentää routajaksoja. Tämä aiheuttaa metsille erilaisia seurannaisvaikutuksia erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa. Routajakson lyheneminen voi tarkoittaa lisääntyviä tuulituhoja talvella. Varsinkin kuuset pintajuurisina puina kaatuvat tuulessa herkästi. Pohjois-Suomen männiköissä sateisuuden äärevöitymisen ennustetaan puolestaan lisäävän lumituhojen riskiä.
Muuttuvassa ilmastossa tuhonaiheuttajista erityisesti kuusikoita vaivaavat juurikääpä ja kirjanpainaja on nostettu esiin syystä, sillä ne pilaavat puun arvokkainta tukkiosaa. Molemmat ovat tutkimusten mukaan lisääntyneet ja hyötyvät lämpenevästä ilmastosta. Ne ovat myös seurannaisia; juurikäävän ja kuivuuden heikentämät kuuset ovat alttiita kirjanpainajatuhoille. Juurikääpä heikentää puuston kestävyyttä myös tuulituhoja vastaan. Kirjanpainajat iskeytyvät nimenomaan heikentyneisiin varttuneisiin kuusiin, mutta kirjanpainajakannan kasvaessa riittävän suureksi ne voivat siirtyä myös eläviin puihin. Kun kovat pakkasjaksot vähenevät, selviävät erilaiset talvehtivat tuhohyönteiset aiempaa paremmin talven yli.
Miten metsätuhoihin voi varautua?
SUUNNITELMALLINEN ja aktiivinen metsän- ja luonnonhoito auttaa metsää sopeutumaan paremmin erilaisiin tuhoihin, jotka lisääntyvät ilmaston lämmetessä. Metsänhoidon suosituksissa ilmasto- ja tuhonkestävyys on huomioitu kautta linjan. Laadukas uudistaminen kasvupaikan mukaisilla puulajeilla ja jalostettu taimimateriaali antavat hyvät lähtökohdat uuden puusukupolven kehittymiselle. Sekapuustoisuuden suosiminen pienentää tuhoriskiä ja varsinkin lehtipuusekoitus on tärkeää luonnon monimuotoisuudelle. Laajoja kuusen viljelyalueita ja kuusen istuttamista ylipäätään kuivumisherkille kasvupaikoille on syytä välttää.
Puiden riittävästä kasvutilasta voidaan huolehtia oikea-aikaisilla ja sopivan voimakkailla harvennuksilla. Elävän latvuksen riittävä osuus on metsien kasvukuntoisuudelle hyväksi. Riittävä kasvutila turvaa puuston elinvoimaisuuden ja nopeuttaa järeytymistä.
Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ylläpitää metsän kykyä sopeutua ympäristön muutoksiin. Suurin osa metsistämme on talousmetsiä, joten talousmetsissä metsänkäsittelyjen yhteydessä tehtävät luonnonhoitotoimenpiteet ovat erityisen tärkeitä.
Metsien terveyttä kannattaa seurata säännöllisesti ja toimia ajoissa. Uudistushakkuita tehtäessä etusijalla ovat heikkokuntoiset, tuhoalttiit metsiköt. Juurikääpää ehkäistään kantokäsittelyllä, johon laki velvoittaa. Hyönteistuhoja voidaan puolestaan minimoida kuorellisen havupuutavaran oikea-aikaisella poiskuljettamisella, joka niin ikään perustuu metsätuholakiin.
Metsätuhojen tunnistamisessa varhaisuus on valttia
METSIEN HYVÄN TERVEYDENTILAN ylläpitäminen ja metsätuhojen torjunta on koko metsäalan etu. Nykyisellään hakkuuta ennakoivalla metsänkäyttöilmoituksella kuvataan mahdollinen tuhonaiheuttaja. Näin saamme jatkuvasti tilannekuvaa metsätuhojen paikallisesta ja valtakunnallisesta esiintymisestä ja pystymme kohdentamaan tiedotusta riskikohteille. Metsätuhoriskin ennakoiminen kannattaa, sillä erityisesti kirjanpainajan iskemien tuhopuiden korjuu vaatii nopeita toimia. Näin puutavaraa voidaan vielä käyttää ja vältetään seurannaistuhoja. Maastoaskeleiden rinnalle pyritään entistä enemmän tuomaan kuvatulkintaan perustuvaa tuhontunnistusta, jossa esimerkiksi alkava kirjanpainajatuho voitaisiin havaita latvuksen vesipitoisuuden muutoksesta.
Kirjanpainaja- ja juurikääpätuhoja tutkitaan muun muassa SPRUCERISK- ja TyviTuho- hankkeissa, jotka ovat osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Hiilestä kiinni -kokonaisuutta. Tulevaisuudessa hakkuukoneilta saatavaa lahotietoa voitaisiin hyödyntää useassa vaiheessa; kuten tietona lahon määrästä hakkuualueella, riskin määrittämisessä lähialueelle saadun tiedon perusteella sekä täsmätorjunnan työkaluna metsänuudistamisessa.
Juha Tuononen
metsänhoidon asiantuntija
Suomen metsäkeskus
Henna Höglund
metsätuhohankkeiden projektipäällikkönä
Suomen metsäkeskus
Jaa artikkeli
