Puusta perheen pienimmille

Sääsuojassa tuoksuu puu – eikä ihme, sillä valmiissa rakennuksessa tulee olemaan yli 1000m3 massiivipuuta. Suomen syyssäiltä suojassa rakentuu noin 200 lapselle Hopealaakson päiväkoti Helsingin Laajasaloon.

Hopealaaksossa käytettiin ensimmäistä kertaa
CLT:n ja betonin liittorakennetta

TYÖT TYÖMAALLA ALOITETTIIN loppukeväästä 2020 ja runkoasennus aloitettiin elokuun alussa. Vierailuhetkellä lokakuussa runko oli jo valmis, kattoristikoita sekä niiden päälle tulevaa levytystä asennettiin ja julkisivutöitä oltiin aloittamassa. Valmiiseen rakennukseen on tulossa kadun puolelle pieni osa peltijulkisivua, muutoin päiväkoti saa lehtikuusiverhoilun.

Hopealaakson puurungon kokonaistoimituksesta vastaa Puurakentajat Group Oy ja pääurakoitsijana on Oy Rakennuspartio. Päiväkodin on suunnitellut Arkkitehtitoimisto AFKS (Arkkitehdit Frondelius+ Keppo+ Salmenperä). CLT-elementit ovat tulleet Stora Enson Ruotsin tehtaalta, LVL puolestaan Stora Enson Varkauden tehtaalta ja liimapuu Versowoodilta.

Hopealaakson päiväkodissa käytetään ensimmäistä kertaa Suomessa CLT:n ja betonin liittorakennetta sekä jäykistävänä rakenteena deltapalkkeja. Menetelmällä saavutetaan suuret jännevälit, eli rakenne tuo alakertaan suurempia yhtenäisiä tiloja ilman seiniä tai pilareita. Lisäksi se tuo tiloihin muunneltavuutta, joka on nouseva arvo rakentamisessa. Hopealaakson suurin yhtenäinen tila alakerrassa on noin 8 m x 8 m.

Hopealaakson työmaalla käytetään myös Stora Enson ja Puurakentajien yhdessä kehittämää CLT360+ -sovellusta. Sovellus muun muassa näyttää, mihin kukin elementti asennetaan.

 

Puurakentajat Groupin strategia uusiksi

PUURAKENTAJAT ON VUONNA 2006 PERUSTETTU massiivipuurakentamiseen erikoistunut yritys. Vuodesta 2012 lähtien Puurakentajat on käyttänyt lähes pelkästään CLT:tä. Puurakentajat on Suomen vanhin CLT-rakentaja tässä laajuudessa. Yrityksen juuret ovat Loviisassa, mutta nykyisin pääkonttori on Helsingissä. Henkilökuntaa on tällä hetkellä noin 40.

Elokuussa 2020 Puurakentajat hyväksyi uuden strategian ja sitä tukevan uudistuneen konsernirakenteen. Konserniin kuuluu Puurakentajat Suunnittelu Oy, Puurakentajat Pientalot Oy, Puurakentajat Rakennus Oy sekä Puurakentajat Invest Oy. Konsernissa on siis katettu kaikki keskeiset osa-alueet arkkitehtisuunnitelmasta toteutukseen. Keskeiset kasvualueet haluttiin erotella omiksi liiketoiminnoikseen, jotta konsernin kasvutavoitteet saavutettaisiin paremmin. Kasvutavoitteita tukee muun muassa aiemmin syksyllä ilmoitettu Lahden Puurakentajat Oy:n osto. Yhdistyminen tapahtuu joulukuussa 2020.

– Tavoitteenamme on olla Suomen johtava puurakentamisen asiantuntija, Puurakentajat Groupin toimitusjohtaja Mikko Leino kertoo. – Meillä on vankka arvopohja siitä, millaisia rakennuksia haluamme tehdä. Haluamme tehdä rakennuksia, joissa ihmiset voivat hyvin, hän jatkaa.

Loppuasiakkaat ovatkin kehuneet muun muassa laatua, akustiikkaa ja ekologisuutta. Leinon näkemyksen mukaan kuluttajat ovat valistuneita. – Yleensä kerrostaloissa yksiöt tai pienet asunnot myydään ensin, mutta esimerkiksi kohteellamme Turussa isot perheasunnot menivät ensin, Leino kertoo. Perheissä puurakenteinen talo nähdään siis terveellisenä vaihtoehtona.

Puurakentajat Group toivoo alalle lisää kilpailua

KUN LEINOLTA KYSYY, miksi Puurakentajat päätti erikoistua juuri puuhun ja nimenomaan CLT:hen, vastaukseksi saa vastakysymyksen ”miksi emme olisi”. Leinon näkemyksen mukaan se on paras rakennustapa tällä hetkellä, koska se on mittatarkkaa, mukavaa työstää, helppoa ja nopeaa.
– Omakotitalon ulkoseinät saadaan asennettua tunnissa ja seinät ovat lämpimät, Leino hehkuttaa.

Haasteena Leino näkee sen, että CLT-rakentaminen on vielä nuorta. Suomessa ei ole vielä kovin montaa paikallaan rakennettua CLT-kerrostaloa.

– Tällä liiketoimintamallilla ei ole juurikaan kilpailua, joten meidän pitää saada lisää kilpailijoita meille. Se kuulostaa ehkä hassulta toimitusjohtajan sanomana, mutta tarvitaan lisää tarjoajia, jotta saadaan enemmän hajontaa ja sitä kautta nostettua kysyntää, Leino summaa.

Puurakentajien markkinat ovat tällä hetkellä Suomessa ja pääpaino kasvukeskuksissa, mutta myös muutama kansainvälinen referenssi löytyy. Puurakentajat on mukana Tokion olympialaisten puupaviljongissa. Lisäksi yritys on ollut mukana muun muassa Seefeldin ja Lahden hiihdon MM-kilpailuissa nähdyssä puurakennuksessa. Rakennus on ollut myös parissa muussa paikassa kisojen lisäksi, välissä se on vain hiottu.

Hopealaakson päiväkodin jälkeen Puurakentajilla on jo seuraavia projekteja jonossa Helsingissä: Verkkosaaren päiväkoti sekä Pakilanpuiston koulu. Verkkosaaren päiväkodin rakennustyöt alkavat vuoden alussa ja toteuttajina ovat Puurakentajien ohella samat yritykset kuin Hopealaaksossa: Oy Rakennuspartio ja Arkkitehtitoimisto AFKS. Yhteistyö on siis sujunut hyvin. – Arkkitehtitoimisto AFKS:llä hyvä käsitys siitä, mitä puusta kannattaa tehdä, Leino kehuu.

 

Henna Nummela

Jaa artikkeli