Rakkaudesta lajiin
Mahogany Oy on aina tunnettu ohutviilun ja ohutviiluvanerin tuotannostaan Lohjalla. Pitkään UPM:n omistuksessa toiminut Lohjan viilutehdas otti vanhan nimen käyttöön vuonna 2011, kun toimiva johto osti tehtaan UPM:ltä. Yrityksessä ollaan varmoja siitä, että ohutviiluvanerilla ja ohutviilulla on edessään valoisa tulevaisuus.
Mielenkiintoisten vaiheiden kautta
Mahogany Ltd perustettiin vuonna 1908 kolmen helsinkiläisen liikemiehen toimesta, ja sen toimialana oli trooppisten puiden maahantuonti, mihin nimikin viittaa. 1910-luvulla yritys alkoi myös sahaamaan ja viiluttamaan maahantuomiaan puita Lauttasaaressa. Kotimaiset puulajit Mahogany otti mukaan tuotantoonsa ennen toista maailmansotaa, jolloin se alkoi myös tekemään ohutviiluvaneria lentokoneteollisuudelle. – Ohutviiluvanerin valmistamisella on yrityksessämme todella pitkät perinteet, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle, sanoo toimitusjohtaja ja omistaja Markku Tamminen.
1950-luvulla Mahogany perusti kahdeksan myyntikonttoria Suomeen, jotka myivät jalopuutuotteita ja rakennustarvikkeita. 1970-luvulla myyntikonttorit muuttuivat Puukeskus-nimisiksi. Tuotanto oli jo tuolloin siirretty Lauttasaaresta vuonna 1969 valmistuneeseen uuteen tehtaaseen Lohjalle. – 1970- ja 80-luvun taitteessa jalopuiden maahantuonti siirrettiin Puukeskukselle, ja tuotanto keskittyi kotimaisiin puulajeihin ja ohutviiluvanereihin, Tamminen kertoo.
1990-luvun alun laman jälkeen koivun käyttö huonekaluteollisuudessa kasvoi voimakkaasti, ja myös Lohjan tehdas teki ohutviilua koivusta täydellä teholla. Voimakkaan kysynnän vuoksi Mahogany hankki Finnforestilta sen Keuruun ohutviiluvaneritehtaan vuonna 1998, jonka jälkeen sillä oli kaksi tehdasta.
Kahdesta tuli kolme vuonna 2003 käynnistyneen Chudovon viilutehtaan myötä. Seuraavan vuoden alusta nimi muuttui UPM-Kymmene Wood Oy:ksi, kun Schauman Wood, Kalso Teollisuus, Mahogany ja Yhtyneet Sahat fuusioitiin. Suomessa Keuruun tehdas vastasi ohutviiluvanerin tuotannosta, missä se oli markkinajohtaja, kun taas Lohjan ja Chudovon tehtailla tuotettiin pelkästään ohutviilua.
Pohjoismaiden ainoa
TAMMISEN TYÖHISTORIA Mahoganylla alkoi vuonna 1990 kesätöillä, ja jatkui varusmiespalveluksen jälkeen tuotannollisilla ja työnjohdollisilla tehtävillä. Vuosituhannen vaihteessa Tamminen siirtyi tuotantoinsinööriksi Keuruun tehtaalle, jonka tuotantoa hän oli kehittämässä aina tehtaan lopettamiseen saakka vuonna 2008. Tuotannon päätyttyä Keuruulla, hän siirtyi takaisin Lohjalle johtamaan tehdasta, jossa jatkettiin pelkästään ohutviilun tuotantoa.
Finanssikriisi yhdistettynä heikkoon markkinatilanteeseen oli myrkkyä ohutviilutuotannolle, ja niinpä myös Chudovossa sen valmistaminen päätettiin lopettaa. Tuohon aikaan Tammisen vastuualueeseen kuului myös Chudovon ohutviilun tuotanto. – Olin ollut kehittämässä Keuruun tehdasta ja käynnistämässä tuotantoa Chudovossa, joten ajattelin tehdä kaiken voitavani Lohjan tehtaan jatkumisen puolesta, hän toteaa. Niinpä kesäkuun alussa 2011 julkistettiin kauppa, jossa Lohjan viilutehdas siirtyi UPM:ltä hänen omistukseensa ja Mahoganyn nimi otetiin jälleen virallisesti käyttöön.
Kauppa sisälsi liiketoiminnan, kiinteistön ja rakennusten lisäksi myös kaikki tuotantolaitteet, jotka ovat edelleen hyväkuntoisia. Heti ensimmäiseksi yritys investoi vanerin kuumapuristimeen, jolloin Mahogany pystyi jälleen jatkamaan myös ohutviiluvanerin tuotantoa. – Olemme Pohjoismaiden ainoa viilutehdas, joka sorvauksen lisäksi myös leikkaa viilua. Staylog-sorvausta teemme harvemmin, hän sanoo. Viilun leikkausta varten Mahoganyllä on käytössään Raute Oyj:n vuonna 2009 toimittama viilunleikkauslinja. Leikattu mänty- ja koivuviilu menee pääasiassa huonekaluteollisuuteen.
Asiakkaina muun muassa urheiluvälineiden valmistajat ja huonekaluteollisuus
MAHOGANYN UUDEN TULEMISEN jälkeen yritys on Tammisen mukaan terävöittänyt tuotevalikoimaansa kannattaviin tuotteisiin ja keskittynyt tiettyihin asiakassegmentteihin. – Ohutviiluvanerin määrä myynnissämme tulee jatkossa nousemaan, samoin tiettyjen ohutviilulaatujen, Business Manager Heikki Kiesilä kertoo. Tällä hetkellä yritys työllistää 25 henkilöä ja sen liikevaihto on noin miljoona euroa.
Raaka-aineena yritys käyttää PEFC-sertifioitua kotimaista koivua ja mäntyä, jotka se hankkii isojen ja pienien metsäyritysten lisäksi osittain myös suoraan lähialueen metsänomistajilta. – Pyrimme hankkimaan puut mahdollisimman läheltä tehdastamme, ja teemme jonkin verran myös koivun hankintakauppaa, Tamminen sanoo. Vuositasolla tehdas käyttää puuta yli 3 000 kuutiometriä, jotka ovat tarkasti valikoituja parhaan laadun takaamiseksi.
Mahoganyn valmistama ohutviilu on ohuimmillaan 0,14 mm paksua, mutta vakiopaksuus on koivussa 0,55 mm ja männyssä 0,8 mm sekä 1,5 mm. Koivuviilu tuotetaan pääasiassa sorvaamalla ja mäntyviilut leikkaamalla. – Toimitamme pinta- ja rakenneviiluja erittelyiden mukaisesti puusepänteollisuuteen vakio- ja asiakaslaaduissa, Kiesilä kertoo. Ohutviiluvanerin paksuudet lähtevät 0,3 mm ylöspäin, ja niitä yritys valmistaa vakiolaatuisina, mutta myös räätälöidyillä rakenteilla teknisiin käyttökohteisiin. Paksuimpia yrityksen valmistamia ohutviiluvanereita on käytetty baseball-mailojen valmistamiseen.
Ohutviiluvanerin valmistamiseen yrityksellä on käytettävissä neljä eri liimavaihtoehtoa. Sisä- ja ulkokäyttöön soveltuva vedenkestävä liima, sisäkäyttöön soveltuva kosteudenkestävä liima, vanerin elastisuutta parantava erikoisliimakalvo sekä Mahogany Grada -liima, jota käytetään lämpömuovattavissa vanereissa.
Asiakaskunta koostuu muun muassa huonekaluteollisuudesta, oviteollisuudesta, urheiluvälineiden valmistajista ja taide- ja käsityöteollisuudesta. Nousussa olevan laserleikkauksen, painamisen ja printtaamisen lisäksi asiakkaista löytyy lisäksi vielä lentokoneita valmistavia ja korjaavia yrityksiäkin. Myös pankkikorteissa on käytetty Mahoganyn ohutviiluvaneria, ja niitä on maailmanlaajuisesti tehty noin 10 miljoonaa kappaletta. Suomessa toistaiseksi vain Säästöpankki on hyväksynyt sen valikoimaansa, mutta yritys toivoo myös muiden pankkien seuraavan perässä.
Mahoganyn ohutviiluvanerin tuotannosta noin 90 prosenttia menee vientiin, mutta ohutviilusta vain vajaa puolet. Tärkeimpiä vientimaita ovat Pohjoismaiden lisäksi, Saksa, Iso-Britannia, Italia, Pohjois-Amerikka, Australia ja Etelä-Korea. – Kotimaan myyntiä teemme suoraan tehtaalta, ja vientiä puolestaan dedikoituneille jälleenmyyjille ja loppukäyttäjille maailmanlaajuisesti, Kiesilä toteaa. Mahoganyn linjaus on pitää myynti omissa käsissä eikä esimerkiksi isojen ketjujen, koska ohutviiluvaneri ja ohutviilu ovat tuotteina niin erityisiä. Asiakkaat saavat heidän kauttaan parhaan tiedon tuotteista ja niiden soveltuvuuksista kuhunkin käyttötarkoitukseen.
Uusia innovaatioita?
VUONNA 2016 YRITYS avasi asiakaspalautteen innoittamana verkkokaupan ensimmäisenä vaneritehtaana. Asiakkaat kokivat, että Mahoganyn tuotteita oli vaikea saada, varsinkaan pieniä määriä kokeilu varten. – Mahogany-shop osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi, ja sitä kautta pystymme palvelemaan niin yrityksiä kuin yksityisiä asiakkaitakin. Voit hankkia esimerkiksi vain yhden A4-arkin ohutviiluvaneria halutessasi, Tamminen kertoo. Verkkokauppa on lisännyt erityisesti kotimaisten asiakkaiden, kuten suunnittelijoiden ja taiteilijoiden, määrää huomattavasti.
Ohutviilun ja ohutviiluvanerin tulevaisuus näyttää valoisalta, koska esimerkiksi muoville etsitään koko ajan korvaavia raaka-aineita. Myös Mahoganyn tavoite on kasvattaa markkina-aluettaan sekä -osuuttaan tulevaisuudessa. – Meillä on osaava henkilöstö, tilavat ja hyvässä kunnossa oleva kiinteistöt, ja tuotannon peruskoneet ovat markkinoiden huipputasoa, Tamminen toteaa.
Rakkaus lajiin on pitänyt Tammisen ohutviilun ja ohutviiluvanerin valmistuksessa mukana edelleen, ja hän uskoo ohutviilun ympärille syntyvän jatkossa monenlaisia innovaatioita. – Kolmenkymmenen vuoden aikana olen myös huomannut, että viilun ja vanerin teko on mukavaa puuhaa, hän päättää.
Jaa artikkeli
