Uusin voimin tuotannon tuplaus

Puun lämpökäsittely-yritys HJT-Holz on kolmen vuoden investointiohjelman avulla tuplannut tuotantokapasiteettinsa. Muutoksia on myös omistuspuolella, sillä yrityksen omistus on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle.

Tuotannon kaikki kiemurat tuttuja

Mänttä-Vilppulassa sijaitsevan HJT-Holzin perustaneet veljekset Jarkko ja Hannu Salo toimivat vielä perheyrityksessä, mutta operatiivisen toiminnan johtaminen on siirtynyt Jarkon pojalle Johannes Salolle jo useita vuosia sitten. Johanneksen pikkuveli Ville Salo on myös jo mukana aktiivisesti yrityksen liiketoiminnassa ja on alkanut hoitamaan muun muassa ulkomaan myyntiä.

Sukupolvenvaihdosprosessi aloitettiin kymmenen vuotta sitten ja on saatu pari vuotta sitten päätökseen, ja Jarkko Salon omistusosuus yrityksestä on siirtynyt kokonaan Johannes ja Ville Salolle. Molemmat ovat työskennelleet yrityksessä kauan ja lisävastuun ottaminen sujui sutjakkaasti. – Minulle oli itsestään selvää, että jatkan isän ja sedän yritystä, Johannes Salo toteaa. – Minä olen ehkä alkuun ajautunut isän ja veljen perässä tänne töihin. Nyt varsinkin, kun tuotanto laajeni, päätös tänne jäämisestä oli helppo tehdä, Ville Salo jatkaa. 

Molemmat kokevat yrityksen johtamisessa vahvuutena olevan sen, että he ovat työskennelleet itse linjalla pitkään ja ovat selvillä tuotannon kaikista kiemuroista. Pienessä yrityksessä käytännönasioihin joutuu joka tapauksessa tarttumaan aika ajoin.

Investoinnit juuri oikeaan aikaan

 

Investointiohjelma on kestänyt HJT-Holzissa kolme vuotta. – Investointiohjelma käynnistettiin, koska tuotantoa piti automatisoida. Investointi muutti yrityksen toimintakuvan kokonaan ja työntekijöiden fyysinen taakka helpotti paljon, Johannes sanoo. Investoinnin kokonaiskustannus oli noin kolme miljoonaa euroa.

Investointi aloitettiin laajentamalla pihaa.  – Pihassa oli reilusti louhittavaa ja täytettävänä muun muassa vanha suopelto, hallituksen puheenjohtaja Jarkko Salo kertoo. Hän on itse tehnyt kaikki maansiirtotyöt, millä investoinnissa säästettiin pitkä penni. 

Uudelle alueelle pystytettiin noin 3000 neliömetrin halli, jonka toimitti BestHall. Hallin sisälle rakennettiin pienempi lämmin rakennus, jonne hankittiin uusi vannesahalinja. Pinomaticin toimittamaan linjaan tuli Innomacin toimittama Stenner-halkaisuvannesaha (ST100R) ja Cyklopin vannekone. – Investointi sattui hyvään aikaan, sillä ehdittiin tehdä kaupat juuri koronapandemian alussa ennen isompaa investointibuumia, eikä meidän tarvinnut odottaa laitteita, Johannes iloitsee.

 Laitteiden asennus aloitettiin viime vuoden lokakuussa ja koekäyttö vuoden lopussa. – Sahan ohjelmiston asennuksessa oli omat haasteensa, sillä alussa sahaustarkkuus ei riittänyt meille, vaan sitä piti useamman kerran säätää, Ville kertoo. HJT-Holzissa halkaistaan sahatavara asiakkaan haluamaan mittaan ennen lämpökäsittelyä.
Myös lämpökäsittelykapasiteettia lisättiin: tontilla purettiin yksi lämpökäsittelylaitos ja rakennettiin tilalle kaksi uutta. Nyt lämpökäsittelylaitoksia on seitsemän, joista kaksi sijaitsee yrityksen toisella toimipaikalla Mänttä-Vilppulan Kolhossa. Lämpökäsittelylaitokset ovat yrityksen omaa suunnittelutyötä, ja ne ovat valmistettu Mänttä-Vilppulassa. Uunit ovat tilavuudeltaan noin 30 kuutiometriä. – Me optimoimme lämpökäsittelylaitoksien täytön eri pituuksilla niin, ettei mene ilmatilaa hukkaan, mikä säästää kustannuksia, Jarkko selittää.
Viime vuonna otettiin käyttöön myös uusi tuotannonohjaus- ja varastointijärjestelmä.
 

Suurimmat markkinat Ranskan alppialueilla

Tuotantokapasiteetti tuplaantui 40 000 kuutiometriin investoinnin myötä. Pariltakymmeneltä eri sahalta ostettua sahatavaraa jatkojalostetaan sahaamalla, lämpökäsittelemällä, höyläämällä ja pintakäsittelemällä maailmalle. Yrityksen tuotannosta 95 prosenttia päätyy ulkomaille. – Yrityksen ykköstuote on leveä kuusilauta. Myös mäntylautaa menee paljon ulkokäyttöön, esimerkiksi terasseille, Johannes sanoo. 

Ulkomaan myynnistä puolet menee agenttien kautta ja puolet myydään suoraan itse. – Suurimmat markkinat ovat Ranskan alppialueilla, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa, Ville luettelee. – Tähän mennessä kaikki on mennyt, mitä on valmistettu, mutta tuotannon kasvettua on markkinointiin ja myyntiin panostettava enemmän, Johannes pohtii. Ulkomaan myyntiä on hoitanut Johanneksen ja Villen setä Hannu Salo, mutta Ville on ottanut ulkomaan myynnistä hiljalleen enemmän vastuuta, Johanneksen hoidettua kotimaan myyntiä.

HJT Holzilla koettiin myös koronapandemian aiheuttaman remonttibuumin huimaksi kasvanut kysyntä.
– Terassilauta loppui kaikkialta, niin myös meiltä, Jarkko naurahtaa. Nyt on hiljaisempaa ja uudella vannesahalla voisi sahata enemmänkin. – Pystymme rahtivannesahaamaan myös muille, Jarkko vinkkaa.

 

Tavoitteena uusi, puinen toimisto

 

HJT-HOLZ pitää kilpailuvalttinaan asiakaslähtöisyyttä. – Pystymme räätälöimään asiakkaalle joustavasti ja tarvittaessa nopeasti tuotteet, Johannes toteaa. Yritys on Lämpöpuuyhdistyksen jäsen ja on oikeutettu käyttämään ThermoWood®-tuotemerkkiä. – Lämpöpuun menekki kasvaa koko ajan, joten näkymät ovat hyvät, hän lisää. – Tulevaisuuden kannalta hyvä asia on, että ympäristötietoisuus kasvaa koko ajan ja puu on hiiltä sitova lopputuote, Ville lisää.

Yritystä on tarkoitus kehittää jatkossa lisää. – Vanhempien lämpökäsittelylaitosten uusimisella saadaan lisättyä tehokkuutta tarvittaessa, Johannes sanoo. Uusi investointisuunnitelma on Saloilla jo odottamassa. – Tarkoitus on rakentaa uusi toimistorakennus, puusta tietenkin. Taloon tulisi myös uudet sosiaalitilat työntekijöille, Jarkko kertoo tulevaisuuden suunnitelmista.

Jaa artikkeli