VMI – ”Ilman inventointitietoa metsäteollisuus tuskin investoisi Suomeen”
Valtakunnan metsien inventoinnin historia on huolten historiaa. Ensin pelättiin, että puuvarat loppuvat. Sitten, että metsät kuolevat happosateisiin. Nyt huolettaa vanhojen metsien häviäminen. Tämäkin huoli on inventointitiedon valossa turha.
Suomessa metsien inventoinnin historia yltää 1800-luvulle
VALTAKUNNAN METSIEN 13. inventointikierros, VMI13, käynnistyi vuonna 2019 ja jatkuu vuoteen 2023. Toukokuusta lokakuuhun kestävän maastokauden aikana Suomen metsiä kiertää, ja koealoja mittaa 22 työparia.
Inventoinnissa kertyy arvokasta tietoa esimerkiksi puuston määrästä, kasvusta ja laadusta, mutta myös metsien terveydestä ja monimuotoisuudesta.
Suomessa metsien inventoinnin historia yltää 1800-luvulle. Ensimmäisten selvitysten taustalla oli huoli puuvarojen riittävyydestä.
–Metsiä oli poltettu kaskeksi ja tervaksi, ja käytetty hallitsemattomasti polttopuuksi ja maatalouden tarpeisiin. Samaan aikaan metsäteollisuus otti ensi askeliaan ja perustettiin ensimmäiset höyrysahat, Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija ja valtakunnan metsien inventoinnista vastaava Kari T Korhonen kertoo.
Vuonna 1911 huolensa metsävarojen riittävyydestä ilmaisi myös Suomen metsänhoitoyhdistys, jonka aloitteesta ensimmäiset koeinventoinnit suoritettiin Sahalahden ja Kuhalahden alueilla. Työ jatkui vuonna 1921, jolloin metsäverotuksen uudistamista pohtinut komitea antoi rahoituksen ensimmäisen koelinjan inventointiin.
Lopelta Pielisjärvelle ulottuneen linjan inventoinnista saadut kokemukset olivat rohkaisevia, minkä jälkeen määrärahat saatiin inventoinnin jatkamiseen.
Alkuvuosina näkökulma oli puhtaasti taloudellinen
ENSIMMÄISISTÄ INVENTOINNEISTA vastasi silloinen Metsätieteellinen koelaitos, josta myöhemmin kehittyi Metsäntutkimuslaitos ja nykyinen Luonnonvarakeskus. Inventointia johti professori Yrjö Ilvessalo. Manner-Suomeen perustettiin 39 linjaa ja Ahvenanmaalle viisi. Mittausryhmät kävelivät lounaasta koilliseen, läpi maan kulkevia linjoja pitkin, tehden samalla arviointeja ja havaintoja linjalle osuneista metsiköistä.
Vielä inventoinnin alkuvuosina näkökulma oli puhtaasti taloudellinen, ja esimerkiksi raportoidessaan ensimmäisestä inventoinnista, Ilvessalo korosti ajantasaisen metsävaratiedon olevan tarpeen Suomen hakiessa ulkomaista lainarahoitusta.
Näkökulman muutos tapahtui 1980-luvulla, jolloin inventoinnissa ryhdyttiin ensimmäistä kertaa keräämään tietoa paitsi puuston määrästä myös sen terveydestä.
1980-luvun lopulla neulaskato eli harsuuntuminen vaivasi metsiä Keski-Euroopassa ja joidenkin mielestä myös Suomessa. Ilmiöstä syytettiin happamia sateita.
–Pessimistisimmät ehtivät silloin ennustaa, että Suomen metsät kuolevat kokonaan muutamassa vuosikymmenessä, Korhonen muistelee.
Myöhemmin selvisi, että harsuuntumisen syyt olivat ainakin osittain luonnollisia, ja johtuivat Keski-Euroopassa muun muassa vääristä puulajivalinnoista ja Lapissa lämpötilan nopeasta laskusta ankaran talven aikana.
1990-luvulla huomio kääntyi metsien monimuotoisuuteen. Metsien luonnontilaisuutta ja niiden hiilivarastoja on sisällytetty inventoitaviin asioihin 2000-luvulla. Parhaillaan keskustelua käydään siitä, että kartoitukseen saataisiin mukaan myös biologi, joka kartoittaisi kasvillisuuden yhteensä 3000:lta, vuosina 1985 ja 1995 inventoidulta koealalta. Toteutuessaan kartoitus antaisi hyvän kuvan metsäkasvillisuuden monimuotoisuuden kehityksestä.
–Aiomme hakea kartoitukseen rahoitusta, ja olen aika toiveikas, että sen myös saamme, Korhonen sanoo.
Inventoinnin tuottama tietovaranto hakee vertaistaan
SATA VUOTTA keskeytymättä jatkunut inventointi on tuottanut arvokkaan tietovarannon, joka maailmallakin hakee vertaistaan. Valtakunnan metsien inventointi perustuu tilastolliseen otantaan, jonka virhemahdollisuus voidaan laskea. Koko maan puuston kohdalla virheen osuus on alle prosentin luokkaa.
Inventointitietoa käytetään metsäpoliittisen päätöksenteon pohjana, alueellisen ja kansallisen metsätalouden suunnittelun perustana, metsäteollisuuden investointipäätösten ja metsätalouden kestävyyden arvioinnin tukena sekä metsän hiilivaraston muutosten arvioinnissa.
–Jokainen metsäteollisuuden investointipäätös pohjautuu valtakunnan metsien inventointitietoon. Ilman sitä Suomessa tuskin oltaisiin kymmeniin vuosiin uskallettu tehdä investointipäätöstä uusista tehdashankkeista. Huuto siitä, että metsävarat olisivat loppumassa, on niin voimakas.
Vaikka satavuotinen inventointi kertoo puolueettomasti, millä tolalla Suomen metsät ovat, Korhosen mukaan julkisessa keskustelussa törmää päinvastaisiin väitteisiin jatkuvasti. Suomessa eivät 1900-luvun alussa humisseet silmänkantamattomat ikimetsät. Niiden sijaan täällä, ja erityisesti Etelä-Suomessa, oli runsaasti hävitettyä ja huonosti hoidettua metsää.
–Väitetään, että vanhat metsät ja järeät puut ovat vähenemässä. Tosiasiassa Etelä-Suomessa oli 1900-luvun alussa vähemmän vanhaa metsää kuin nykyään. Järeiden, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 40-senttisten puiden määrä on lisääntynyt koko maassa, Etelä-Suomessa niiden määrä moninkertaistunut ja pohjoisessakin kaksinkertaistunut, Korhonen hymähtää.
Metsätalous ei myöskään ole muokannut metsistä yhden puulajin puupeltoja, vaan kuollutta, lahoasteeltaan vielä polttopuuksi soveltuva puuta, ja lehtipuuta on niin ikään metsissä enemmän nyt kuin sata vuotta sitten.Vakavimmillaan vääristelevän viestinnän takana voi olla tietoinen tarkoituksenhakuisuus. Lievimmillään kyse voi olla siitä, että ihmisen oma aikahorisontti on rajallinen.
–Jos tuttu metsä muuttuu aukeaksi, muutos on niin raju, että se jää mieleen. Metsän varttuminen sen sijaan on hitaasti tapahtuva muutos, ja jää helposti huomaamatta, Korhonen arvioi.
Maria Latokartano
Jaa artikkeli
