Syksyn kiivain seminaari- ja tapahtumamaraton huipentui muutama viikko sitten Metsäpäiviin, Sahateollisuuspäiviin ja Puupäivään, joista kaikista voitte lukea koosteet tästä lehdestä.
Yksi vuoden odotetuimmista uutisista kuultiin perinteisesti Puupäivillä, kun vuoden 2022 puupalkinnon saaja julkistettiin. Tänä vuonna raati valitsi voittajaksi Helsinki-Vantaan lentoaseman sisäänkäyntirakennuksen alakaton, eikä ihme. Pelkkä lentokentällä käyminen on jo elämys, sillä alakatto on hieno taidonnäyte suomalaisesta puun käytöstä rakentamisessa. Kuten palkintoraati sanoi, sisäänkäyntikatoksesta on muodostunut tärkeä käyntikortti Suomeen ja Suomesta.
Alakaton puuosat on toimittanut Raision Puusepät, joka tunnetaan haastavien kohteiden taitavana toteuttajana. Raision Puusepät kertovat tämän lehden aloitusjutussa, sivulla 3–4, miten alakatto syntyi.
Onnittelemme kaikkia Puupäivässä palkittuja!
PALKINTOJA, MAINETTA JA KUNNIAA ansaitsevat myös monet muut puualan yritykset. Nekin, jotka eivät vielä ole suurelle yleisölle tuttuja. Haastattelin sivuille 38–39 Puisia vinkkejä pukinkonttiin -juttuun seitsemää yrittäjää. Ajatuksena oli tehdä kepeä juttu siitä, mitä me puun puolesta puhuvat voisimme ostaa läheisillemme joululahjaksi. Juttu syntyi, mutta syntyi myös ymmärrys isommasta ilmiöstä. Sattumanvaraisesti valitsemistani yrittäjistä yli puolet oli saanut yritysideansa äitiyslomalla, ja mikä parasta: haave ei ollut jäänyt pöytälaatikkoon, vaan suunnitelmasta oli jalostunut oikea, menestyvä yritys. Osa heistä työllistää jo itsensä lisäksi muita työntekijöitä.
Tiedän omasta, kuvassa näkyvästä kokemuksestani, että niin ainutlaatuista aikaa kuin äitiysloma onkin, osa meistä kaipaa sitterin heiluttamisen rinnalle aivojumppaa, ja mikäs on sen parempaa jumppaa kuin yritysidean suunnittelu tai oman osaamisen päivittäminen. Ensin äidit hautovat vauvojaan, sitten maailmanluokan yritysideoita. Jotain taikaa siinä elämäntilanteessa on, sillä äitiyslomalta palaa työelämään naisia, jotka muuttavat sanat teoiksi.
Esittelemämme lahjavinkit ovat upeita esimerkkejä laadukkaista puutuotteista. Jokainen yrittäjä todistaa omalla tuotevalikoimallaan, että taitava, kekseliäs ja rohkea synnyttää oman pihan puista korkean jalostusasteen tuotteita. Erityisen iloinen olen, jos tuotteet on hinnoiteltu siten, että kulujen jälkeen työstä jää kunnon palkka ja katetta yrityksen tilille. Vaatimattomuus ei kaunista ketään. Pitää tehdä niin kuin Hanna Kärsämäeltä teki. Häätää puoliso pois autotallista ja perustaa sinne maailmanluokan designia valmistava yritys – siksi aikaa, kunnes neliöt tulevat vastaan.