6/26

Hanna Luoma: Metsäalan elintärkeät väylät

Syyskauden ensimmäisen numeron teemoina ovat metsätalous ja logistiikka. Teemojen yhdistelmä on syntynyt FinnMetko-messuista ja Valtakunnallisista Vientikuljetus- ja laivauspäivistä, jotka poikkeuksellisesti pidetään tänä vuonna syksyllä. Tämä lehti on jaossa molemmissa tapahtumissa.

Sinänsä nämä teemat sopivat hyvin yhteen, sillä Suomen teillä kulkee valtavat määrät niin raakapuuta kuin metsäteollisuuden valmiita tuotteita. Metsäteollisuuden raakapuun käyttö oli 66 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2025. Käytännössä kaikki on ollut auton kyydissä joko koko kuljetusmatkan tai osan siitä.

Hakkuilta puut lähtevät yleensä metsäautoteiden jälkeen alempaa tieverkkoa pitkin. On siis puuhuollon kannalta tärkeää, että alempi tieverkko olisi kunnossa. Raskaat puutavara-autot vaativat teiltä riittävää kantavuutta, jotta puu saadaan kuljetettua metsistä tehtaille ympäri vuoden. Aina näin ei ole, vaan teiden heikko kunto vaikeuttaa puunkuljetuksia.

Metsäteollisuus on ylipäänsä merkittävä logistinen toimija Suomessa. Vientiin toimialan tuotannosta menee yli 70 prosenttia, josta valtaosa meriteitse. Tässä lehdessä kerrotaan kolmen metsäteollisuuden tuotteita vievän sataman kuulumiset länsirannikolta. Logistiikka on ollut jo pitkään globaalisti hankalaa. Epävakaa maailmantilanne ja Hormuzinsalmen tilanne näkyvät polttoaineiden hinnoissa ja heijastuvat myös satamiin, joissa suurten konttien ja irtotavaran siirrossa tarvitaan polttoainekäyttöisiä koneita. Muuten satamissa on siirrytty monissa asioissa vihreämpiin vaihtoehtoihin.

METSÄAIHEISISSA ARTIKKELEISSA mennään metsän alkupisteeseen eli käpykaristamoon, jossa tuotetaan siemeniä metsänuudistamiseen. Pienen siemenen matka metsään on pitkä ja vaiherikas. Kävyistä karistetaan siemenet uunivaiheen jälkeen, minkä jälkeen ne kokevat vielä useita käsittelyvaiheita ennen varastointia ja toimitusta joko taimitarhoille taimituotantoon tai metsäalan toimijoille suoraan metsään kylvettäväksi. Historian aikana siemeniä on jalostettu, joka parantaa puuston kasvun lisäksi laatua, terveyttä ja sopeutumiskykyä.

Metsien laatua parantaa myös boorilannoitus, joka auttaa puita kasvamaan suoremmiksi ja yksilatvaisiksi. Boorin levitys drooneilla on helpottanut lannoitusta huomattavasti. Samalla kustannukset ovat laskeneet, joten boorilannoitus on muuttunut entistä houkuttelevammaksi useammalle metsänomistajalle. Lehdessä Metsä Group ja metsälannoituksiin erikoistunut ForestVital kertovat yhteistyöstään.

Metsän ja logistiikan menneiltä ajoilta yhdistää kaksi artikkeliamme lehdessä. Pieneen Päijälän kylään Kuhmoisissa on rakennettu hieno metsätyö- ja uittoperinnenäyttely. Honkataipaleella siirreltiin aikoinaan puunippuja vesistöstä toiseen höyryveturilla lyhyen viiden kilometrin matkan verran Halla-yhtiöiden omaa rautatien pätkää pitkin.

Lukuiloa ja kirpeitä syyspäiviä!

Hanna Luoma
Puumies-lehden päätoimittaja

Jaa artikkeli

Kategoriat