2/2024

Korjausrakentaminen tuo työtä puusepänteollisuuteen

Vaikka uudisasuntorakentamisen tilanne on yhtä huono kuin viimeksi 1940-luvulla, on pohja toivon mukaan saavutettu. Pellervon taloustutkimus PTT:n ennusteen mukaan asuntomarkkinat vilkastuvat ja hinnat kääntyvät tänä vuonna nousuun. Ensin käynnistynee vanhojen ja sitten uusien asuntojen kauppa, joten tovi täytyy uudisasuntorakentamisen vielä odottaa parempia aikoja.

Rakentamissektoria on pitänyt pinnalla korjausrakentaminen, varsinkin julkisella sektorilla. Hyvä niin, sillä jatkossa aina vain tarkemmin tulee miettiä kannattaako uutta rakentaa vai korjata vanhaa. Luonnonvarat eivät tule riittämään väkiluvun kasvaessa ja velvoitteet kierrätykseen ja uusiokäyttöön on tulossa.

Korjausrakentaminen on täyttänyt myös tässä lehdessä esiteltävien puusepänteollisuusyritysten tilauskirjaa. Karelia Ikkuna Oy avasi pari vuotta sitten Hartolaan kolmannen tuotantolaitoksen, jossa se alkoi jo kertaalleen yhtiössä lopetetun parvekeovien valmistuksen. Tämän hetken tuotannosta suurin osa menee taloyhtiöihin ja saneerauskohteisiin. Kauppa on kannattanut, sillä Joensuussa, Kerimäellä ja Hartolassa toimiva yritys uskoo tänä vuonna liikevaihtonsa kasvavan.

Kaluste-Kolmio Oy:ssä tuo hotellien kiintokalusteet ison siivun liikevaihdosta. Riihimäellä on valmistunut kalusteita niin saneeraus- kuin uudiskohteisiin. Yritys on ottanut maltillisen kasvun strategian, koska tilausmäärät voi vaihdella, eikä asiakkaiden luottamusta haluta pettää myöhästyneillä toimituksilla. Seuraavana kesänä yrityksen valmistamia huonekaluja voi ihailla uudessa puurakenteisessa Katajanokan Laituri -rakennuksessa, Sokos Hotel Pier 4:ssa.

Puusepänteollisuuspäivässä Vierumäellä ei myöskään synkistelty, vaan tilaisuudessa vallitsi hyvä tunnelma. Työpajoissa ja ständeillä riitti asiakkaita ja keskustelua, taisipa joku kauppakin syntyä. Tilaisuudessa oli tällä kertaa maksimiosallistujamäärä, yhteensä tilaisuuteen osallistui 110 henkilöä. Lahden Seudun Puumiesten jo neljännen kerran järjestämät päivät ovat vakiinnuttaneet asemansa joka toinen vuosi järjestettävänä puusepänteollisuuden verkostoitumistapahtumana, ja jatkoa on luvassa kahden vuoden päästä.

Toimitus ehti myös sahateollisuuden verkostoitumistapahtumaan, Wood from Finland -konferenssiin, Helsinkiin. Sielläkin tehtiin osallistujamääräennätys, kun Grand Marinan kongressikeskukseen kerääntyi 540 osallistujaa 34 maasta. Sahateollisuus ry:n Tino Aalto korostikin, että haastavassa markkinatilanteessa yhteistyö on entistä tärkeämpää. Wood from Finland tarjosi hienon mahdollisuuden yhteistyöhön niin entisten kuin uusien tuttavuuksien kanssa.

Mukavaa kevättalvea ja lukuiloa!

Hanna Luoma
Päätoimittaja

Jaa artikkeli

Kategoriat