Puumies-lehden 67. vuosikerta alkaa perinteisesti koulutusteemalla, jota tällä kertaa täydentää sahateollisuusteema.
LAB ammattikorkeakoulun puutekniikan insinööriopinnot on profiloitunut työelämälähtöiseksi koulutukseksi. Minulla oli ilo haastatella LABin opiskelijaa, joka oli aloittanut juuri yhteistyön Jartek AIn kanssa. Yhteistyöhön kuului muun muassa yhdessä suunnitellut lisäopinnot LABin koneinsinöörien opintopaletista ja tulevan kesän töistä sopiminen.
Yhteistyö on win-win-tilanne sekä opiskelijalle että työnantajalle, jos suunnitelmat etenevät sovitusti. Opiskelijalle on tiedossa usein niin kesätöitä kuin lopputyön aihe ja kaiken natsatessa myös työpaikka valmistumisen jälkeen. Työnantaja saa jo opintojen aikana yritykseen perehtyvän ja sopivia oppiaineita opiskelevan työntekijän yritykseen. Monella työnantajalla on pulaa hyvistä ja asiantuntevista työntekijöistä.
Alalla ollaan myös huolissaan mistä löytyy tulevaisuudessa maistereita asiantuntija- ja johtotehtäviin puutuoteteollisuuteen. Aalto-yliopistossa puutekniikan opinnot ovat monen mutkan takana ja puhtaasti puutekniikkapolkua ei enää ole. Entä onko maatalous- ja metsätieteiden maistereista johtajiksi sahalle?
Aalto-yliopistossa puualan opintopolkua pyritään selkeyttämään, ja varainhankintakampanja on käynnistetty muun muassa lisäämään puutekniikan opetuskapasiteettia. Tavoitteena on yhdistää puuaiheiset kurssit yhdeksi kokonaisuudeksi, uudistaa sisältöjä sekä lisätä kursseja ja verkkototeutusten osuutta.
Helsingin yliopiston metsätieteellisessä tiedekunnassa päälinjoja on kaksi: metsäekologia ja metsäekonomia. Metsäekonomian opiskelijat valmistuvat kaupallisen puolen metsänhoitajiksi, joita ainakin ennen kutsuttiin liikemetsänhoitajiksi. Heitä löytyy monen sahan myynti- ja markkinointiosastoilta ja muun muassa Puumies-lehden toimituksesta. Suuntautuminen metsäteollisuuteen voi olla haasteellista, sillä alan kesätöiden saanti ei ole ihan helppoa. Metsänhoitajaopiskelijana on usein takamatkalla insinööriopiskelijoihin tuotannon paikoissa ja markkinointipaikoissa vaaditaan useimmiten lähes valmiit opinnot. Silloin opiskelija saattaa helposti suuntautua jonnekin muualle kuten vaikka allekirjoittanut viestintään.
Työpaikkamarkkinat ovat ylipäänsä aktiiviset tällä hetkellä. Puumies-lehdessä sen on huomannut muun muassa siitä, että viime lehdessä oli aukeaman verran työpaikkailmoituksia ja tässä lehdessä koko sivun verran nimitysuutisia – ennätysmäärä minun päätoimittajaurallani.
Puumies-lehdessä olemme keikauttaneet uutiset lehden loppuun. Sieltä löytyy myös seuraavan Puumies-lehden teema -laatikko. Julkaisemme uutisia myös verkkolehdessämme, joten uutisten merkitys printtilehdessä on hieman vähentynyt. Muutama vuosi sitten tehdyn lukijatutkimuksen mukaan moni lukija kuitenkin piti siitä, että alan tärkeimmät uutiset julkaistaan Puumies-lehdessä.
Seuraavan Puumies-lehden päätoimittaa Siru Väkeväinen. Hän toimii sijaisenani seuraavan puolen vuoden ajan, kun olen vuorotteluvapaalla. Siru on koulutukseltaan sahateollisuusteknikko ja metsänhoitaja sekä pitkän linjan puumies, joka muistetaan muun muassa Puumiehet ry:n puheenjohtajapestistä.
Mukavaa kevättä,
Hanna Luoma
päätoimittaja