1/2025

Pääkirjoitus 1/25: Puutuoteteollisuuden äänenkannattajana jo 70 vuotta

Puumies-lehti täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Vuonna 1955 yhdistys, silloiselta nimeltään Suomen Puumiehet ry, päätti ottaa ison askeleen ja alkaa julkaista omaa lehteä. Sitä edelsi viiden vuoden ajan kerran vuodessa ilmestynyt muhkea 178-sivuinen vuosikirja, jossa oli yhdistyksen toiminnan lisäksi katsaus puunjalostuksen kuluneeseen vuoteen.

Lehden tavoitteena oli parantaa kerhojen, nykyisten alueyhdistysten, välisiä yhteyksiä ja toimia jäsenkunnan yhdyssiteenä. Lisäksi säännöllisesti ilmestyvässä lehdessä julkaistiin alusta alkaen puualan ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia.

Alussa suunniteltiin lehden ilmestyvän tarpeen mukaan tai joka toinen kuukausi. Tarvetta selvästi oli, sillä lehti ilmestyi vuonna 1956 jo yhdeksän kertaan. Vuonna 1957 lehti jo saavutti nykyisen 10 ilmestymiskerran vuositahdin. Vuoteen 1989 asti lehti oli tosin numeroitu kuukausien mukaisesti ja vuodessa oli aina kaksi kaksoisnumeroa.

Pienelle yhdistykselle lehden julkaisutoiminnan aloittaminen toi lisää työtä. Tämä lienee yksi syy, miksi yhdistykseen palkattiin ensimmäinen toiminnanjohtaja vuoden 1956 alussa. Sitä ennen yhdistyksen talouden ja sihteerin tehtäviä oli hoitanut yhdistyksen sihteeri oman palkkatoimen ohessa.

Lehden julkaiseminen on teknisesti huomattavasti helpompaa kuin vuonna 1955. Kehitysaskeleet ovat tihentyneet vuosien saatossa. Työurani alkuaikoina 1990-luvun puolivälissä työhuoneessani oli kaksi tietokonetta: Macintosh painotuotteiden taittoa varten ja PC muuhun työskentelyyn. Ensimmäisten digikameroiden kuvien tarkkuus riitti lehdessä pieniin kuviin, mutta koko sivun kuvat tuli olla filmikameralla otettuja. Painotuotteen valmistelutytöt ovat siirtyneet painosta toimituksiin – lehti on lähtenyt jo pitkään toimituksesta valmiina painokoneeseen ilman vedoskierroksia.

Kohtalokkainta lehden teolle nykyään ovat postituskustannukset. Alkuaikoina painatuskustannukset kattoivat valtaosan lehden kokonaiskustannuksista. Pari vuotta sitten postituksen kustannusten osuus ohitti painatuksen – ero kasvaa joka vuosi. Ei ihme, että monet lehden julkaisijat ovat tehneet omia kipeitä ratkaisujaan: osa siirtyy kokonaan verkkoon ja osa on lopettanut.

Puumies jatkaa edelleen printtilehtenä eteenpäin. Yksi iso kiitos sille on lehden laaja ilmoittajajoukko. Ilmoitustuloilla pystymme pitämään jäsenmaksun suuruuden edullisena ja edelleen julkaista lehteä printtiversiona 10 kertaa vuodessa. Jutun aiheista ei ole koskaan ollut pulaa. Tekijöitäkin riittää toimituksen kolmen hengen lisäksi laajasta avustusjoukosta. Lukijat lukevat myös lehtemme mieluiten paperiversiona, niin kuin lukijatutkimus osoitti. Samaa toki osoittaa digilehden tunnusten nihkeä menekki.

Juhlavuoden kunniaksi uusimme Puumies-lehden kannen. Uudistuksella lehden kannesta saa jo hieman osviittaa mitä lehti pitää sisällään. Luovuimme myös 30 vuotta kestäneestä väri-ilottelusta ja siirryimme yksiväriseen kanteen, millä annamme kannen mainokselle rauhallisen taustan.

Lukuiloa!

Hanna Luoma
Päätoimittaja

Jaa artikkeli

Kategoriat