Puumiehet ry:n kevättä rytmittää yleensä yhdistyksen Vientikuljetus- ja laivauspäivät, joissa päästään kuulemaan alan viimeisimmät logistiikkauutiset. Tänä keväänä tuo vakiintunut tapahtuma jää pitämättä toistamiseen. Mutta ei hätää, olemme kuitenkin täällä Puumies-lehden toimituksessa tehneet teille jokavuotisen logistiikkateemanumeron, jossa kerrotaan logistiikan uutisia eri puolilta Suomea.
Vaikka korona kurittaa, niin metsäteollisuustuotteita viedään ulkomaille entiseen tapaan. Kemin Satama valmistautuu uuden biotuotetehtaan tuotannon ja samalla viennin kasvuun ja investoi sekä satama-altaaseen ja uuteen laituriin. Myös etelämpänä Kotkan Mussalossa on kehittämistyötä jatkettu vuosi sitten valmistuneen laajennuksen jälkeen. Ikuisuusongelma konttipula on edelleen vientimarkkinoiden pullonkaula. Isojen satamien lisäksi kerrotaan myös Eurajoella olevasta yksityissatamasta, joka haluaa profiloitua erityisesti pienten yritysten kumppaniksi.
Puumiehet ry piti toistamiseen vuosikokouksen etänä. Jäsenet olivat vuoden aikana ottaneet hienosti pienoisen digiloikan ja kokouksessa oli selvästi enemmän osallistujia kuin viime kevään kokouksessa. Keskustelua myös käytiin ahkerasti. Osallistuminen ei ollut myöskään iästä kiinni – vuosikokoukseen osallistui myös Puumiehet ry:n 87-vuotias kunnianpuheenjohtaja etäyhteydellä.
Yhdistyksen hallitus myös uusiutui kerta heitolla, kun hallitustyöstä jäi pois ennätykselliset neljä hallituskonkaria. Vaikka heidän kokemustaan jäädään kaipaamaan, niin toisaalta hallitus nuorentui reippaasti neljän uuden jäsenen myötä. Uudessa 10 hengen hallituskokoonpanossa on myös ennätykselliset neljä naista, mikä on harvinaista tällä alalla. Uudet jäsenet, niin naiset kuin miehet, ovat toki jo kokeneita tekijöitä puualalla ja tuovat hallitustyöhön eri alojen asiantuntemusta.
Uutta kehittämisintoa tarvitaankin, sillä yhdistyksen sosiaalisen median strategia on edennyt taas seuraavaan vaiheeseen, ja yhdistys on ottanut uuden sosiaalisen median kanavan käyttöön. YouTube-kanava tai tuttavallisemmin Puumies-TV otettiin käyttöön maaliskuussa, ja ensimmäinen video julkaistiin juhlallisesti vuosikokouksessa.
Puumies-TV:tä suunnitellaan työryhmän kanssa yhteistyössä rauhassa katsoen, miten se kehittyy. Ideana on tehdä sekä Puumies-lehden yrityscaseihin liittyviä videoita, mutta myös videoita Puumies-toiminnasta.
Jos jäsenistössä löytyy innokkaita asiaan vihkiytyneitä ja kiinnostusta työryhmätyöhön, niin ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen. Yhdistyksen julkaisut, niin Puumies-lehti kuin nettisivut ja somekanavat tulisi olla yhdistyksen ja sen jäsenistönsä näköisiä, niin myös Puumies-TV. Yksi kuva ja tässä tapauksessa yksi video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tervetuloa Puumies-kanavalle!
HANNA LUOMA
Päätoimittaja