8/2020

Rakennuksia suomalaisesta puusta

Tämän lehden teemana on sekä sahateollisuus että puun käyttö rakentamisessa. Tänä vuonna sahatavarasta onkin tavallista enemmän käytetty kotimaassa rakentamiseen, kiitos koronan. Moni on innostunut nikkaroimaan kotona ja mökillä. Tähän tee se itse-buumiin eli DIY (do-it-yourself)-buumiin vastaa myös lehdessä esitelty Aureskosken uusi höyläyslinja Kaskisissa.


Juuri avatulla linjastolla sahatavarasta pilkotaan, höylätään ja pätkitään rimoja ja muita tarvikkeita nikkaroijille. Tuotteet päätyvät myyntiin rautakaupoille, rakennustarvikeliikkeille ja verkossa myytäviksi. Verkkokauppajakeluun tarvitaan lyhyitä pituuksia ja pieniä paketteja.


Erikoistuminen on ollut myös Lapuan Sahan ratkaisu kannattavuuden lisäämiseksi. Asiakkaiden toiveet lähtevät useimmiten arkkitehtien pöydiltä, johon Pohjanmaan lakeuksilla pyritään löytämään juuri sopiva sahatavaralaatu. Saha onkin juuri oikeankokoinen laitos asiakasräätälöityjen tuotteiden tuotantoon.
Toista kokoluokkaa on Metsä Fibren Rauman saha, joka on sopinut loput yhteistyösopimukset laite- sekä järjestelmä- ja ohjelmistopuolelle. Kotimaisuuden korkea aste yhteistyökumppaneissa ilahduttaa. Tuotantomäärältään Rauman sahasta tulee valmistuttuaan Suomen suurin.

Rakentamisesimerkkejä tässä lehdessä riittää Pudasjärveltä Etelä-Afrikkaan. Pudasjärvi on taas edelläkävijänä ja rakentaa, Suomen hirsipääkaupungin ollessa kyseessä, tietenkin hirrestä. Hirsihoviksi nimetyt rakennukset ovat valmistuttuaan korkeimmat Suomessa rakennetut hirsikerrostalot.


Rakenteilla on kaksi nelikerroksista kerrostaloa, joiden kantava runko tehdään betonielementeistä ja ulkovaippa sekä osa väliseinistä hirrestä. Tässä on kyllä oiva esimerkki hybridirakentamisesta, jonka soisi lisääntyvän Suomenmaalla.
Myös Pirkanmaalla on useita hienoja esimerkkejä puurakentamisesta. Varsinkin Tampereen kaupunki on lisännyt puurakentamista. Hieno puurakentamisen kokonaisuus on valmistumassa Vuoreksen kaupunginosaan, Isokuusen alakeskukseen, jonne suunnitellaan arkkitehtuuriltaan yhtenäistä puusta rakennettua aluetta, jossa on puukerrostaloja, puisia liikerakennuksia ja puisia pientaloja. Hyvä malli myös muille isoille kaupungeille lisätä puurakentamista.


Lehden eteläisin esimerkki tulee Etelä-Afrikan Pretoriasta, jonne on rakennettu Future Africa -kampus. Siellä puuta, ja vieläpä monessa kohteessa suomalaista puuta, on käytetty hyvin rohkeasti. Suunnittelussa on haluttu panostaa siihen, että mahdollisimman monelle eri puumateriaalille löytyy sille sopiva kohde niin teknisesti kuin visuaalisesti.

Lukuiloa suomalaisesta puusta kertovien uutisten parissa!

Jaa artikkeli

Versowood Oy osti Pinar Oy:n

Versowood Oy on 25.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla hankkinut omistukseensa Pinar Oy:n osakekannan Heikki Auralta. Pinar Oy valmistaa puisia puhelin- ja sähköpylväitä Kouvolan Tuohikotissa.

Lue artikkeli >>

Kategoriat