Tätä sahateollisuuden teemanumeroa oli mukava tehdä. Lehdessä kerrotaan kolmesta hieman eri kokoluokan sahalaitoksesta. Suurimpana ja uusimpana kerrotaan Metsä Groupin Rauman sahasta, jossa uuden sahan tuotantoa on testattu jo toukokuusta lähtien. Pelkkää mäntyä sahaavan laitoksen kapasiteetti on jopa 750 000 kuutiometriä. Siihen on toki vielä matkaa, mutta Puumies-lehdessä olemme seuranneet sahan valmistumista alusta asti ja nyt on hyvä jäädä seuraamaan, kuinka tuotanto lähtee kunnolla käyntiin.
HASAlla on pienemmän mittakaavan, mutta yrityksen kokoon suhteutettuna varsin merkittävä, investointi saatu valmiiksi Haapavedellä. Kesällä käyttöön otettu täysin uusi sahalinja rakennettiin uuteen saharakennukseen vanhan saharakennuksen viereen, millä taattiin lyhyt katko tuotannossa käyttöönottovaiheessa. Tuotantoa on uuden sahalinjan myötä tarkoitus kasvattaa kolmanneksella 150 000 kuutiometriin.
Kolmas saha-artikkeli kertookin varsinaisesta sahojen nestorista, MM KotkaMillsin sahasta, joka täytti tänä vuonna 150 vuotta. Ulkomaiseen omistukseen siirtynyt KotkaMills tuottaa vuosittain 210 000 kuutiometriä sahatavaraa laminaattipaperin ja kartonkien lisäksi. Myös Kotkassa on tehty investointeja ja viimeisen kolmen vuoden aikana on satsattu varsinkin uuteen teknologiaan ja automatiikkaan.
On ilo julkaista sahojen investointiuutisia ja nähdä ettei sahateollisuuden merkitys Suomelle ole ainakaan vähenemässä. Sahateollisuus ry:n ja sen jäsensahojen järjestämällä vaikuttajakiertueilla samaa sanomaa viedään paikallisille päättäjille. Vastakkainasettelu metsäkeskustelussa on saanut osan päättäjistä pohtimaan ketä uskoa kaikessa informaatiotulvassa, siksi tutkitun tiedon välittäminen myös sahateollisuudesta on tuiki tärkeää.
Tähän lehteen on Puumies-lehden toimittajilla ollut ilo kiertää turuilla ja toreilla eri tapahtumissa, kun maailma on pandemian jälkeen taas avautunut. FinnMetkon ja Habitaren lisäksi puumiesten oma tapahtuma Puusepänteollisuuspäivä järjestettiin Vierumäellä kolmatta kertaa. Kaikenlaisten verkkotilaisuuksien jälkeen oli hienoa tavata ihmisiä kasvotusten ja vielä nauttia päivän päätteeksi Puumiesillallinen. Lahden Seudun Puumiehiä voi kiittää taas erinomaisista järjestelyistä.
Lokakuun alussa Lounais-Suomen Puumiehet ovat järjestelyvuorossa puumiesten vuoden tärkeimmässä kokoontumisessa, Syystapahtumassa. Tämän lehden sisäsivut ovat varattu Lounais-Suomen Puumiehille ja mukana on muun muassa vakiavustajamme Mikko Peltovirran kirjoitus Ruissalon hienosta huvila-alueesta. Syystapahtumassa Ruissalon maisemissa ratkaistaan myös Puumiestaitokisailun SM-tittelit niin kilpa- kuin tehtäväsarjoissa.
Tapaamisiin Ruissalossa!
Metsä Group lopettamassa vanerituotannon Suolahdessa
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Wood käynnistää muutosneuvottelut liittyen suunnitelmaan lopettaa vanerituotanto Suolahdessa. Tehtaiden sulkemissuunnitelmien perusteena on tehtaiden heikko kannattavuus. Suunnitelman