Jatkojalostusnumeromme aloittaa Kontiotuote Oy, joka on juuri saanut merkittävän tilauksen ulkomaille. Seitsemän vuoden puitesopimus arvoltaan noin 250 miljoonaa euroa on ilahduttava uutinen pitkän rakentamisen alakulon jälkeen. Vaikka hirsirakentaminenkin on kärsinyt rakentamisalan sakkaamisesta, on hirsirakentamisen suosio kasvanut hiljalleen. Viime vuonna myydyistä ja rakennetuista omakotitaloista jo 27 prosenttia tehtiin hirrestä.
Kontiotuotteen kauppa ilahduttaa koko puualalla. Haastattelukeikoilla puutaloteollisuudessa olen kuullut usein, että puutaloteollisuudessa ei niinkään kilpailla toisten puutalovalmistajien kanssa, vaan muusta materiaalista taloja valmistavan teollisuuden kanssa. Kun asiakas valitsee puun rakennusmateriaaliksi, se tuo näkyvyyttä koko puualalle. Toivon mukaan Kontiotuotteen hirsitalot maailmalla tuovat lisää näkyvyyttä ja asiakkaita suomalaiseen puutaloteollisuuteen.
SUOMALAINEN PUU sai näkyvyyttä myös toisilla areenoilla Pariisin kesäolympialaisissa. Ranskan uudisrakentamiseen liittyvän uuden ympäristöasetuksen yksi keskeinen tekijä on puun käytön lisääminen rakentamisessa. Samalla käytettävän puun tulisi olla lähtöisin omasta maasta, jotta hiilijalanjälki saataisiin mahdollisimman pieneksi. Vesiurheilukeskuksen rakennuttajat tosin eivät olleet tyytyväisiä ranskalaisen puun laatuun ja ominaisuuksiin, joten puuta tilattiinkin sitten Pohjoismaista, muun muassa Suomesta. Hitaasti kasvanut suomalainen kuusi sopi kovuuden ja vaalean värin takia rakennuksen kattopalkeiksi ja pylväiksi.
Myös pohjoishämäläisen lämpöpuuvalmistaja HJT-Holz Oy:n tuotannosta 95 prosenttia päätyy ulkomaille. Uusi Invenir Oy:n toimittama rimoituslinja tuo tehokkuutta tuotantoon ja vähentää työntekijöiden työkuormaa. HJT-Holzin nuoren johdon asenne ihastuttaa, sillä yrityksessä on selvä missio panostaa työn mielekkyyteen ja työssä viihtyvyyteen. Viimeaikaisten investointien yksi päämäärä on henkilökunnan työkuorman vähentäminen. Matala hierarkia ja vaikuttamismahdollisuus työhön on lisännyt 20 hengen työyhteisössä työssä viihtymistä. Sorvin ääressä on oltu jo kolmatta vuotta vain neljänä päivänä viikossa 10 tunnin työvuoroissa henkilökunnan toiveesta. Hyvä työilmapiiri on kiirinyt, ja uudet työntekijät on löytynyt ilman suurempaa rekrytointiprosessia.
PUUMIEHET RY:N vuosittainen kokoontuminen, Syystapahtuma, oli tänä vuonna täällä Keski-Suomessa. Laukaan Peurungassa kokoustettiin ja ratkaistiin Puumiestaidon Suomen mestaruudet. Samalla juhlistettiin yhtä yhdistyksen vanhinta alueyhdistystä, 90-vuotiasta Jyväskylän Seudun Puumiehet ry:tä, joka oli vastuussa viikonlopun järjestelyistä. Tapahtumassa viestikapula siirtyi Pohjois-Hämeen Puumiehet ry:lle, joka vastaa ensi vuonna tapahtuman järjestelyistä. Tapaamisiin siis ensi vuonna syyskuun lopussa Keuruulla!
Mukavaa syksyn jatkoa!
Hanna Luoma
Päätoimittaja