PUUMIESARKISTO VUOSI 2004

Puumies-lehtien sisällysluettelot

Puumies 01/2004

Uuden vuoden toiveita pääkirjoitus
Metsäkeskukset 75 vuoden ikään
Metsäkeskuspäivät tammikuussa
Väitöskirja suopuun ominaisuuksista ja sahatavaran laadusta
MMM Juha Rikalan väitöskirja ’Spruce and pine on drained peatlands – wood quality and suitability for the sawmill industry’
Verkostomaisen toimintatavan ja yhtenäisen laatukäsityksen edistäminen puuteollisuudessa
Tutkimussarjan 4. osa
ABB järjesti sahapäivät
ABB esitteli toimintaansa sahateollisuuden edustajille
Piha- ja ympäristö-rakentamiseen kaivataan ympäristölle ystävällisiä materiaaleja ja pintakäsittelyjä
Vaihtoehtoisia puumateriaaleja sekä ekologisia puunsuojausmenetelmiä
Yhtenäinen eurooppalainen rintama on välttämätön
NTC peräänkuuluttaa lisää yhteistyötä puutuotealalle
Lautojen loppulajittelu ennen särmäystä
LTY:n tutkimuksia
Uudet pellettitehtaat Vapo Oy:lle ja Paahtopuu Oy:lle
Lehtikuusella viritellään yrityskohtaisia hankkeita
Hankeuutisia Kymenlaaksosta
One Shop palvelee yhdeltä luukulta
Lahti uuden Finnforest Suomen pääpaikaksi
Finnforestilta paloluokiteltuja lasiväliseiniä
PUUVIIKOLLA puhutaan puusta
Metsä- ja sahakoneiden tuotanto Venäjälle?
“Hajoita ja kokoa!” Teollista käsityötä SHT Oy:ssä
Luopajärven Saha 90 vuotta
Puurakenteiden työstöpalvelukeskus Pontti käynnistynyt Kemissä
Uimaharjun sahan historia kirjaksi
Uusi vaihtoehto puutuotteiden merivientikuljetuksiin
Oy Nordic Chartering Ltd aloittanut toimintansa

Puumies 02/2004

EU:n itälaajentumisen haasteet puutuoteteollisuuden standardisoinnille
Pääkirjoitus
Puutuotealan perheyritys kasvaa, mikäli yrittäjän motivaatio riittää
Jussi Halttusen Jyväskylän yliopistoon tekemä väitöstutkimus
Pintaa syvemmälle –artikkelisarja puutuotteista
Teemana ulkoverhous
Hyvä ulkoverhous lisää puutalon arvoa
ColorWoodissa on sydänpuoli päällä päin
Rakentajat haluavat valmiimpaa tavaraa
Kommenttipuheenvuoro
Puun käyttöä edistetään hallituksen ohjelmilla
Mikkeliläinen Olavi Räsänen Oy uudistaa tuotantoaan
Uusi logistiikkakeskus
ISPM 15 -standardi puiselle pakkausmateriaalille
Verkostomaisen toimintatavan ja yhtenäisen laatukäsityksen edistäminen puuteollisuudessa
Tutkimussarjan 5. osa
Hyvästä raaka-aineesta korkealaatuisia tuotteita
Lopen Rakennuspuu Oy
PUUVIIKKO 2004 Tapahtumia
Puutavarakauppaa 24 tuntia vuorokaudessa
Metsäteollisuuden tuotanto 2003
Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailu ratkesi
Haapaniemen puurakentaminen
Mustavalkoinen Pellos
Historiikkiarviointi
Tarviiko puumies tilastoja?
Metlan tilastokirjan arviointi
Sahatavaran Lujuuslajitteluyhdistys ry 40 v.
Tunnelmallinen kappeli puusta Hirvensaloon
Suomalaista huipputeknologiaa
Kiteen sahan uusi jatkojalostuslaitos
Visakoivu, kansallispuumme outo muunnelma
Fiskarsin tuleva näyttely
Taitaja 2004 Seinäjoella
Lankun henki

Puumies 03/2004

Sahateollisuusmiesten opiskelutoiminta
Pääkirjoitus
Pintaa syvemmälle -artikkelisarja puutuotteista
Teemana ulkoverhous
Lisäarvoa ja parasta palvelua yritysasiakkaille
Puumerkki käy kauppaa alan ammattilaisten kanssa
Pintakäsittely on yksi ratkaisuista
Teknos Oy panostaa puuteollisuusmaalien tuotekehitykseen
US Wood panostanut alun alkaen jatkojalostukseen
Tuotteiston kehittäminen lähtöajatus
30 vuotta rakennusmessuja Jyväskylässä
Moderni puukaupunki -hanke
Helsingin Myllypuro yksi pilottikohteista
Teollinen pientalotuotanto jatkaa kasvuaan
Finndomo Group lisäsi markkinaosuuttaan
Vital-eriste on pehmeä kuin hyvä tyyny
Uusi puukuitueriste
Varastointi – kuljetus – laivaus -teema
Sahatavaran vienti lisääntyi Kemissä
Säännöllinen sahatavarayhteys Oulusta Eurooppaan suunnitteilla
Porin satamassa ylitettiin kuuden miljoonan tonnin raja
Pikkuerien kysynnän kasvu näkyy Kotkankin sahatavaralaivauksissa
Sahatavaraterminaalit satamien tulevaisuutta
Haminassa muistutetaan erikoitumisen tärkeydestä
Sahatavarassa lähes kolmanneksen nousu
Säännöllinen liikenne Loviisasta Israeliin alkanut
Kokkolan AWT-terminaali valmistuu 2004
John Nurminen kasvoi kannattavasti 2003
Puualan nykyaikaisin toimipiste Suutarilaan
Puukeskus eriyttää pääkaupunkiseudun tukku- ja vähittäismyynnin
Metsäpäivien satoa
Edistystä sahatavaran jatkojalostuksessa
Antti Vuolle-Apialan uusi vetolujuuslajittelukone
Siemen varttunut taimikkoikään
10 vuotta puutekniikan koulutusta Kuopiossa
Jyväskylän Seudun Puumiehet 70 vuotta
Lyhennelmä Matti Eerolan laatimasta historiikista
Ritva Variksen juhlaesitelmä
Sahamies Veli Mäkisen syntymästä 80 vuotta
Yksinäinen susi Saimaalla
Mopro Oy:n historiikkiarviointi
Puumiesten kevätvuosikokouspäivä Tikkurilassa
Puumiehet Ruoveden keväthangilla
Honkarakenteelle CE-merkintäoikeus

Puumies 04/2004

Aus liebe zur kunst
– Pääkirjoitus
Kongressi- ja liikeneuvottelumatkalla Japanissa
Maailmantalouden kasvu vahvistunut
Metsäteollisuuden ajankohtaiskatsaus
Halkokauppiaasta kasvoi koko maan kattava rakennustarvikeketju
Puukeskus Oy 75 vuotta
Pintaa syvemmälle -artikkelisarja puutuotteista
Teemana sisäverhous
– Puiset sisustusmateriaalit hakevat teollista tuotantoprosessia sekä kuluttajaläheisempää markkinointia
– Ennen peitettiin virheitä – Nyt listalla sisustetaan
Arvolista Oy
– WISA-Deco – uusi moderni sisustusratkaisu
– Asiakkaat haluavat valmiita ja helposti asennettavia tuotteita
Lauta Oy
– Siparila lisää pintakäsiteltyjen sisäverhoustuotteiden tuotantoa
– Lehtipuissako sisäverhoustuotteiden tulevaisuus?
Lehtipuuseminaari Joensuussa
Kemissä puhuttiin talvimerenkulun haasteista
Vientikuljetus- ja laivauspäivät
Satamavierailuja ja uintia jäiden seassa
Sahan logistisen prosessin mittaaminen
Jari Leppäsen luento
Metsäklusterin haaste
Teknologiajohtajuudesta innovaattoriksi
Suomalais-ruotsalainen puumateriaalin tutkimusohjelma, WoodWisdom
– InnoFireWood-projekti
– Tuuli ja kasvuhormoni etyleeni
Keittiökalustekauppa huimassa nousussa
Topi-Kalustaja Oy 65 vuotta
Huipputehokasta sormijatkamista Anaikalla
Varkaudessa höylättiin tehokkaasti
Weinig Groupin ja Awutek Oy:n koulutustilaisuus
Stora Enso Timber panosti tuotevalikoimaan ja tehokkuuteen Varkauden sahalla
Kiilax kiilaa markkinoille
Asennuskiiloja lastulevystä valmistava Kiilax Oy
Arkangeli Luoteis-Venäjän tärkein sahakeskittymä
Lisää tehoa irti sahalinjastosta
Genera Oy:n tukinpyörittäjä
Sahamiehet matkailun kärkenä Karjalassa
Suomen Sahat ry:n retki 1970-luvulla
Puutieto veti puoleensa Kuusankosken kirjastossa
Opintomatka Latviaan
Puuteollisuusinsinöörien vuosikokousuutisia

Puumies 05/2004

Kestopuu sopeutunut uusiin määräyksiin viranomaisia nopeammin
Pääkirjoitus
Roadmap 2010
Puu johtava rakennusmateriaali 2010
Eurooppalaisen sahateollisuuden suomalaistuminen ja suomalaisen eurooppalaistuminen
Luston juhlanäyttelyn teemana uitto
Sivutuotteiden jalostuksesta uusia mahdollisuuksia puutuoteteollisuudelle?
Pintaa syvemmälle -artikkelisarja puutuotteista
Teemana sisäverhous
– Luonnonmukaiseen puunkäsittelyyn luonnonöljypohjainen Osmo Color
– Oikea puulaji ja elastisesti kestävä pintakäsittely
Oy Karelia Parketti Ltd
– Puu vaatii huoltoa
Rakennusvaltikka Oy
– Perustuksista piipunhattuun
Kuopion Väri Oy
– Valo viihtyy vanerissa
Petri Vainion näyttely
– Sisäverhouspaneeliin kaivataan modernimpia muotoja
– Muotoilun mahdollisuudet esille
Puhdas ja kuiva kanto parasta polttoainetta
Vastaväännöllä suoraksi
VTT:n puunkuivausseminaari
Mittaustekniikan uusi kehittämisohjelma
”Puun hinta este sahateollisuuden tuloksen muodostumiselle”
Kuluttajavetoinen rakentaminen elvyttänyt
investointeja puusepänteollisuudessa
Hirsirakentamiseen perehtymistä
Aihiovalmistuksen vaikeuksia ja mahdollisuuksia
Kuivauksen visainen historia
Opetuksen pelätään repeytyvän hajalle
Puutalouden koulutus muuttaa Mussalosta?
Nyt rivetään 1500 metriä ja sitten alkaa sisustus
Uuden pakettijahti Österstjernan rakentaminen
Uutta puurakennus-teknologiaa
Valmistuneita
Rotator Oy:n toiminnan alkamisesta 50 vuotta
Kertaheitolla kuntoon
Valutecilla vilkas alkuvuosi
Savcorista johtava metsäsektorin maailman laajuisten asiantuntijapalveluiden tuottaja

Puumies 06/2004

Puun suosio kasvaa
Pääkirjoitus
Jatkojalostuslaitos avattiin samassa juhlassa
Stora Enso Timberin Kiteen saha 25 vuotta
Penttilän sahan maaperä puhdistuu asuintonteiksi
Toimittajan menestyminen vaatii monitahoista ylivoimaoppimista
Iris Humalan väitös
Pintaa syvemmälle –artikkelisarja puutuotteista
Teemana piha- ja ympäristörakentaminen
– Ympäristöystävällinen ja kestävä pintakäsittely puisille ulkopinnoille
– Harmonia-Kaluste yksi harvoista kotimaisista valmistajista
– Luoman –konserni on valinnut hirsitaloihinsa ympäristöystävällisen puunkäsittelyn
– Asiakaskeskeisyys haaste myös leikki kalusteidenvalmistajalle
Lappset Group Oy
– Puutavaran homeen kestävyyteen vaikuttavat tekijät
– Mitä kerättävälle kestopuulle tapahtuu?
Demolite Oy
– Visuvesi Oy – yksi maamme neljästä vanerintuottajasta
Asuntomessut Heinolan Tähtiniemessä
Hartolassa kävi 55000
CNC-Team Oy 10 vuotta
Särmäystä tehostava konenäköjärjestelmä
InX Systemsin Optigrader
Prosoft Oy – puuteollisuuden ohjelmisto-osaaja
Uudet biovoimalaitokset Vilppulaan ja Renkoon
Messut avoinna keskiviikosta perjantaihin
Puu- ja bioenergiamessut Jyväskylässä 2005
Läpivärjätty puu hakee markkinoita
Riku Kärrin keksintö
Puusta kenkiä ja pesäpallomailoja Myrskylän mitalla
Erja Räty Ky
Uusi tekniikka hämmästytti sahamiehiä Kuhmossa
1954 valmistuneiden sahateknikoiden kesäretki
Suomen Sahateollisuusmiehet Latviassa
Lapin Puumiehet ry:n kullankaivuuretki
Metsämuseossa voi nyt kurkistaa metsäammattilaisten taustoihinkin
Luston exlibriskokoelma

Puumies 07/2004

Puutuoteteollisuus perimmäisten kysymysten äärellä
Pääkirjoitus
40 vuotta parrunveistoa Mäntyharjussa
Veisto Oy 40 vuotta
Veistosahoja maailmalla jo yli 250
Tukinpyörittäjän tarkkuudesta
Jaakko Vuorilehdon ja Tomi Tulokkaan tutkimus
Lehtikuusi piha- ja ympäristörakentamisen tuotteissa
Hannu Viitasen tutkimus
Hyvät ideat päästä paperille
Kimri Oy
Puutuoteteollisuuden koesuunnittelu
Tutkijat Toni Antikainen ja Jukka Honkanen
Pintaa syvemmälle – artikkelisarja puutuotteista 16
Teemana:
Ympäristö ja urheilupaikkarakentaminen
– Finnforest Arenas -konseptilla katsomorakenteita
– MiniStadion – tulevaisuuden lähiliikuntapaikka
– Pintakäsittelylaitoksen päästö- ja toimintakykytutkimus -projekti
– Puu lisää turvallisuutta matkan varrella
Vierumäen Teollisuus Oy
Luvia Wood aloittanut pintakäsiteltyjen paneelien tuotannon
Tiaisen Saha Oy uusiutui
Nopeat toimitukset, hyvä konekanta ja vankka ammattitaito
Lardella Oy
Metko 2004 keräsi ennätysyleisön
Kansainvälistä koivuosaamista Rääkkylässä
Karjalan Puu Ky
Puuntyöstö-näytteilleasettajaesittelyjä

Puumies 08/2004

Arvoitus…mikä maa?
Pääkirjoitus
Räätälöityä koulutusta Puumerkin kauppiaille
Pintaa syvemmälle – artikkelisarja puutuotteista
Teemana:
Muotoilu, sisustaminen ja arkkitehtuuri
– Tyylikäs puujulkisivu syntyy muodon ja värin oikeasta yhdistelmästä
– Hirsitalot palaavat kaupunkiin
Arkkitehti, tekn. tri, dosentti, Jari Heikkilä, Oulun yo
– Puu sopii lähiöiden ja julkisivujen korjauksiin
– Puupalkinto 2004
– Mitä muotoilu on?
– Näin ostat muotoilua
– Muotoilualan toimijoita
Teollinen muotoilija TKO Satu Ahonen, TaiK
– Huvimajasta kioskiin ja paanukirkkoon
Moderni puusuunnittelu vetoaa kaikkiin aisteihin
– Tuotteistavan puurakentamisen tutkimus- ja kehitystyö
Pohjois-Karjalan amk ja Puugia, FL Antti Puranen
Joensuun Metla-talo valmis
WoodHow 2007 puutuotealan kasvuohjelma
Eteläpohjalaisilla puualan pk-yrityksillä hyvät mahdollisuudet yhteistyöhön
Puuntyöstöalan erikoismessut Lahdessa
Kainuu veti puumiehiä
Puumiesten Liiton syystapahtuma Katinkullassa
Kainuussa miljoona hehtaaria valtion maata
Merja Väisäsen esitelmä syyskokouksessa
Testausta teollisuuden tarpeisiin
Mittalaitelaboratorio Kajaanissa
Kainuun Etu ja Viexpo veivät puualan yrittäjiä
opinto- ja messumatkalle Yhdysvaltoihin ja Kanadaan
Rustiikkipäivä Mussalossa
Puualan opetusta 30 vuotta Seinäjoella
CE-merkintä käyttöön Hongalla
Taitaja 2005 -kilpailuihin valmistautuu 1200 nuorta
Pohjois-Savon Metsä- ja puuklusteri

Puumies 09/2004

Oi kallis Suomenmaa
Pääkirjoitus, Markku Paavilainen, Metsäteollisuus ry
Mistä alkoi yhteinen menekinedistäminen?
Lars Lutherin juhlaluento 30. Puumarkkinapäivässä
30. Puumarkkinapäivä
Rantasalmi-palkinto Jussi Vepsäläiselle
Vuoden 2004 puutavarakauppias
Harri Haapala Puukeskuksesta
Painopiste asunnoista toimitilarakentamiseen
Asiantuntijat uskovat rakentamisen kasvuun
”Puutuotteiden yhteistä menekinedistämistä tarvitaan”
Stora Enso Timber Baltiassa
ER-Sahan kannattavuuden takana tehokkaasti valmistetut asiakastuotteet ETA-työtä
Mikael Fonselius ja Kirsti Riipola, VTT
Metsäteollisuuden tuotanto
Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 2004
Käynninvarmistamispäivät Keuruulla
Rypsiöljy jalostuu terienvoiteluaineeksi
Solmaster Oy toimii Hollolassa
Erikoistuminen puuntyöstöön ja terätekniikkaan
Lappeenrannan teknillinen yliopisto sai uuden laboratorion
Timberjack markkinajohtaja metsäkonemarkkinoilla
Heinolan Sahakoneet Oy:lle yrityksen historian suurin laitostilaus
Puu pitää pintansa pakkausrintamalla
PacTec/ELKO 2004 -messut
Puuinssit Vierumäellä
Suomen Puuteollisuusinsinöörien vuosikokous
Puumekanistikerhon USA:n ja Kanadan ekskursio
UPM vähentää lähes 700 henkilöä
Le bois, c’est essentiel – kampanjan aloitus
Kamppailu puuta koskevia ennakkokäsityksiä vastaan Ranskassa
Ekskursio Sahakoulun vuosikurssilta 1960
Mullistaako EU Suomen metsätalouden?

Puumies 10/2004

Osaamista ja vahvaa imagoa
Pääkirjoitus, Kauko Yläsaari, Puumiesten Liitto
Metsäteollisuuden toimintaedellytykset turvattava
Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Jouko Jaakkola
Metsäteollisuuden ajankohtaiskatsaus
Valuuttariski painaa myös puuteollisuutta
Heikki Jaakkola
Metsäteollisuuden ahdistus
Tapio Rissanen
Valmistaloja Hartolasta
Finnforest puurakentamisen ytimeen
Pohjanmaan Nikkarikeskus vihittiin juhlallisesti
Yhteiskuntavastuu sahalle tärkeää
Suomen Sahat ry:n sidosryhmäpäivä Tampereella
Metsähistorian Seura ry 10 vuotta
Jättiläisurakka Salpalinja paljastuu kumpujen yöstä
Tutkimuksella ideoita alihankinnan eväiksi
Alihankintaseminaari Kotkan Mussalossa
Pohjois-Kymen Puumiehet 40 vuotta
Varkauden Seudun Puumiehet 60 vuotta
Pohjois-Hämeen Puumiehet 40 vuotta
Mikkelin Seudun Puumiehet 50 vuotta
Puutuoteteollisuus kehittyy lähialueilla
Matka Leningradin alueelle ja Pietariin
Puunostajalla asiakkaita kahdessa päässä
Liikettä ja plastisuutta
Kuvataiteilija Sirpa Rauhamäki
Veli Ähtävän värikäs puutaide on saanut hyvän vastaanoton
Elävästi elämästä metsäalan ytimessä
Pentti Näreahon muistelmateos
Kaksi cd:llistä metsälauluja