PUUMIESARKISTO VUOSI 2019

Puumies-lehtien sisällysluettelot

Puumies 01/2019

Pääkirjoitus: Osaamisvajetta ratkomassa, Aila Janatuinen, erityisasiantuntija, Puutuoteteollisuus ry
Uutisia
HASA – 30 vuotta pihkassa puuhun
Metsä opettaa puupuistossa
Kota lisää puupuiston käyttömahdollisuuksia
Centria – Puutuoteteollisuuden muuntokoulutus alkaa syksyllä
Jyrki Mantere eläkkeelle – ”Tosissaan, mutta ei vakavana”
Luodelahti Sahateollisuusmiesten puheenjohtajaksi
Kohiwood – Lontoon pörssin valitsema
Tutkintonimikkeet muuttuvat, mutta puutekniikkaa opiskellaan vielä Otaniemessä
Kirsi-Marjan kiinnostus puurakentamiseen johti opiskelemaan diplomi-insinööriksi
CLT- ja LVL-tilaelementtiratkaisut yleistyvät puukerrostalorakentamisessa
Puukerrostalot 1996-2018
Huonekaluala paras erikoistuneille yrityksille
Metsätytöt tarvitsevat luvan olla tyttöjä – ala on mieskeskeisimpiä Suomessa
Markkinointi Tapio Nyrönen Oy – Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Perttu Hintsala
Metsä- ja puualan koulutusta
Puumiesten lauluja 39: Heränneiden mahtava lauluperintö
Kirjat: Metsätilastot uudessa kuosissa
Henkilöuutisia

Puumies 02/2019

Pääkirjoitus: Suomea ei voi siirtää, Tero Hannonen, puheenjohtaja, Puuteollisuusinsinöörien yhdistys ry
Uutisia
Raute panostaa tuotekehitykseen
Koulutusta missä ja milloin vain
Suomen Kuitulevy Oy – Märkämenetelmällä ekologisia puukuitukovalevyjä
Fintec Oy – Painepesureiden pistoolit sahoja kohti
CLT Plant Oy – Suomen suurimpia CLT-levyjä valmistetaan Kauhajoella
Kiilto Oy – CLT-liimoista ja palonestoaineista kasvua
Osaamisen kysyntää enemmän kuin voidaan tarjota
Kiinnike-Heinonen Oy – Kasvua puukerrostalorakentamisesta
Coloured Wood Products – ”Prosessit ja tuotteet on saatu kuntoon”
CWP julkistaa uuden tuotteen Interzumissa
Interzum – ”Tulevaisuus alkaa täältä”
Ennakointi näkyy viivan alta
Wood Vision 2025 – Vientiin puurakentamista
Ligna 2019 – puuntyöstön suurmessut
Wood from Finland -seminaarissa kävijäennätys
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Hanna Huttunen
Puumiesten lauluja 40: Kemisti sävelsi menestyslauluja
Kirjat: Suurten metsäyhtiöiden mennyt vuosi
Työpaikkoja
Henkilöuutisia

Puumies 03/2019

Pääkirjoitus: Tukit kestävästi sahalle  myös tulevaisuudessa, Kai Merivuori, toimitusjohtaja, Sahateollisuus ry
Uutisia
Rauman Satama: Metsäteollisuuden tärkeä vientisatama investoi isosti
HKK-Kuljetus Oy investoi hybridiin
Metsänkäsittelyä pitää monipuolistaa Suomessa
Metsähallitus: Ekotehokkuutta puukuljetuksiin
Kaskisten satama: Laivojen automatisointi muuttaa satamien toimintaa
Yhteisymmärrys hakkuista ja metsienhoidosta saatava aikaan
Piimega: Kahden miehen pajasta isoksi ohjelmistotaloksi
Arkkitehdit ja asiakasarvo kerrostaloasuntojen tuotannossa
Sveitsistä on tulossa Euroopan puurakentamisen kärkimaa
Nesteen pilottiasemaksi puurakennusinnovaatio
Mittauspäivät Kajaanissa
Paltamon biojalostamohanke
Viennin edistämistä puualan yrityksille
Suomen Puuteollisuusinsinöörit 80 vuotta
Yhteistyötä puurakentamiseen
Uudet säännöt hyväksyttiin kevätvuosikokouksessa
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Riku Ekman
Pohjois-Karjalan Puumiehet vuosikokouksessa Kerubissa
Puumiesten lauluja 41: Samuli Niemelän tytät teki menestyslauluja
Kirjat: Metsän taudit
Henkilöuutisia

Puumies 04/2019

Pääkirjoitus: Kohti kaikkien aikojen kesää, Joni Nousiainen, toimitusjohtaja PrimaTimberOy ja puheenjohtaja, Kestopuuteollisuus ry
Sisältö
Uutisia
Iskun tehdasinvestointi on valmistunut
Lampi-Kaluste: Pieni investointi, iso hyöty
Paattimaakarit Oy: Sisustus- ja pintamateriaaliratkaisuja loistoristeilijöihin ja maakohteisiin
Levypinta Finland: Avainasemassa kotimaiset raaka-aineet ja kumppanit
Tärkeä lenkki – museomestari Antti Heino
PTT: Metsätalous vetää tänä vuonna henkeä
Puu on tulevaisuuden supermateriaali
Seinäjoen Puuseppäpäivät: Runkovarastolle uudet tilat
Junnikkala: Tehokasta sivulautojen kuivausta
Junnikkala: Sertifikaatit ja johtamisjärjestelmät auttavat myös pieniä yrityksiä
AEL – Koulutuksia myös sahoille
Yhä useampi käy päiväkotia tai koulua hirsiseinien sisällä
Vientikuljetus- ja laivauspäivät Raumalla
PuuSuomi-palsta
ThermoWood® -lämpöpuun tuotanto edelleen kasvussa
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Emma Antila
Ligna-teemasivut
Interzum-teemasivu
Kirjat: Kansallinen metsästrategia – 2020 päivitys
Sahateollisuusmiehet vuosikokouksessa Palacessa
Puuteollisuusinsinöörien vuosikokousuutisia 2019
Puumiesten lauluja 42: Topeliuksen tyttärenpoika sävelsi tuttuja pikkulauluja
Henkilöuutisia

Puumies 05/2019

Pääkirjoitus: Ympäristöselosteet kuntoon, Mikko Viljakainen, toimitusjohtaja, Puuinfo Oy
Uutisia
Vehmaalaiset onnistuivat saamaan hirsikoulun betonisen sijaan
Rakennusmateriaalin vähähiilisyyteen ohjaava säädös tulossa
Tukholman 79&Park-rakennuskompleksissa käytettiin kanadalaista punaseetriä
Ruotsalaiset lahjatalot rohkaisivat puuteollisuuteen
Puurakentamisen ohjelma: rakentaminen kestävämmäksi
Cubesta Oy – Kaikki neliöt hyötykäyttöön viihtyvyydestä tinkimättä
Parmaco Oy – Vuokrakaupalla
Kankainen kiittää: vuokrapäiväkoti-koulu on vastannut odotuksia
Asuntomessut Kouvolassa: Korjausrakentamista kasarmialueella
Tuuli Autio – Intohimona puunveisto
Puurakentamisella lisäarvoa matkailuun
Matkailukeskus Kuopio Saana – Puuntuoksuisia löylyjä
Ylöjärven Puu Oy avasi uuden myymälän
Ligna 2019: Edelleen puualan Tapahtuma maailmassa
Innovaatioita ja ideoita Interzumissa
30 vuotta puualan näyteikkunana – Puumessut entistä ehompana Jyväskylässä syksyllä
Kuudes syysriihi puidaan 4. syyskuuta
Kuljetus-logistiikka 2019 -messut: Kuljetusala valmistautuu hiilivapaaseen liikenteeseen
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Kare Kosonen
Sahatavaran Lujuuslajitteluyhdistys ry:n vuosikokous 2019
PuuSuomi -palsta
Puumiesten lauluja 43: Jukka Kuoppamäen sinivalkoiset laulut
Kirjat: Metsät Suomen luonnossa
Henkilöuutiset

Puumies 06/2019

Pääkirjoitus: Rinteen punamullan ilmastotavoitteet korkealla, Karoliina Niemi, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry
Uutisia
Westas Group: Raunion saha 110 vuotta
Digitaalinen metsä
Asuntomessut: Pientalojen esiinmarssi
Tansanian talousmetsät kasvavat suomalaisvoimin
Pölkky Oy täytti 50 vuotta
Aikamatka keskiseen Suomen metsäteollisuuteen
Suomi 100 Puupuisto
Suomen lankarullateollisuudessa puu säilyi pitkään materiaalina
Veisto Oy: Sahakonetehdas 2020 aikataulussa
Sahanpuru Oy: Työkalukauppias, joka haluaa muuttaa maailmaa
Sawcenter uskoo kasvuunsa saha-, vaneri- ja selluteollisuudessa
Emport Oy 30 vuotta – Uusia tuotteita Puumessuille
Puumessut – 30 vuotta puuteollisuuden ytimessä
Näytteilleasettajat esittäytyvät
Kainuu isännöi Syystapahtumaa
Chileläinen puurakentamisen delegaatio Suomessa
Sahateollisuusmiehet retkeilivät Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla
PuuSuomi-palsta: Puualan yrityksille testaus- ja tuotekehityspalveluita
Kirjat: Viljellen ja varjellen
Puumiesten lauluja 44: Tarttuvien säkeiden mestari
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Emilia Lehtola
Montrealiin maailman suurin puurakennushanke
Henkilöuutisia
Messuopas/Exhibition catalogue

Puumies 07/2019

Pääkirjoitus: Seitsemän laihaa vuotta ja seitsemän lihavaa kuukautta, Markus Luodelahti, puheenjohtaja, Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistys ry
Uutisia
Iisveden Metsä – Investointiryppään kruunu
JPJ-Wood on uskonut puuhun 25 vuotta
Puun hyvinvointivaikutuksissa nähdään valtavia mahdollisuuksia tuotteistamiseen
Luke Circles: Kiertotalouden ratkaisuja
Rummakko – Liikevaihdon kokoinen investointi
Kaeser Kompressorit – Asiakaslähtöisyys on perheyrityksen kulmakivi
Kooste Puumessuilta
– Uusia puupohjaisia tuotteita markkinoille
– Syysriihi
– Puuala tutuksi opinto-ohjaajille
Habitaressa julistettiin suomalainen huonekalu -suunnittelukilpailu
Työn ohessa oppimisella selkeitä tuloksia
PuuSuomi-palsta: Tänä vuonna käynnistyneitä puurakentamista edistäviä hankkeita
Kotkan Puutalousopiston levy-79-kurssilaiset matkalla
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Olli Tuovinen
Puumiesten lauluja 45: Kuopion viisunikkari Tatu Pekkarinen
Kirjat: Vaurastumisen vuodet
Henkilöuutisia

Puumies 08/2019

Pääkirjoitus: Muovi on vastatuulessa, Aila Janatuinen, erityisasiantuntija, Puutuoteteollisuus ry
Uutisia
Koskisen Oy – Laatu edellä kohti uusia tuotteita
Visapaja Oy – Valaisimia ja koruja laserleikkaamalla
Peltonen Ski – Huippusuksien kivijalkana
Heinola vesileikkauspalvelu Oy – Vedellä leikattuja design-tuotteita
Luolamäen Puu-Tek – Taitavaksi tunnettuja
Korvenranta Oy 100 vuotta – Arvostettu perheyritys juhli näyttävästi Sibeliustalolla
Puustikki – Puutaidetta rouhealla kädenjäljellä
Versowood peräänkuuluttaa uutta laskentamallia puurakentamiseen
Forum Wood Building
Joensuu haluaa puurakentamisen tiennäyttäjäksi
LVL-käsikirja on julkaistu
FM Timber kehitti tukkikouraan lumiauran
PuuSuomi-palsta: Tänä vuonna käynnistyneitä puurakentamista edistäviä hankkeita
PK-Puu Oy avasi uuden puuinspiraatiomyymälän
Pirkanmaalla puurakentamisessa hyvä draivi päällä
Levystä kalusteeksi – Stala Tex merkittävin uutuustuote
Syystapahtuma – Tiukkaa kisaamista ja rentoa yhdessäoloa
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Marja Sydänmetsä
Puumiesten lauluja 46: Paloheimon ja Rautavaaran mestariteos
Kirjat: Korven kuisketta
Henkilöuutisia

Puumies 09/2019

Pääkirjoitus: Pieniä huolia, Mikko Viljakainen, toimitusjohtaja, Puuinfo Oy
Uutisia
Olympiastadion – Suomalaisen puuteollisuuden areena
Suomen puukerrostalojen ensimmäinen kohde viittä vaille valmis
Puu esittäytyy lentomatkailijoille
Puun pienellä ilmastorasitteella on vihdoinkin käyttöä
CLT-talo pystyyn opiskelijavoimin
Tilannekatsaus ikkunoiden ja ovien standardeista
Oiva Wood Solutions Oy – Tiivistä yhteistyötä Puumerkin kanssa
Puurakentamisen kehittyminen haastaa kiinnikkeet ja liittimet
Julkinen puurakentaminen ja kunnallinen päätöksenteko
Sähkökitaroita suomalaisesta puusta
Metsäpäivät järjestettiin 90. kerran uudistuneella konseptilla
PuuSuomi-palsta: Luke tutkii puumateriaalien vaikutuksia sisäilmaan ja tilojen käyttäjiin
Suomen Puuteollisuusinsinöörit – kaksi uutta jäsentä
Tuhannen vuoden talo hirrestä -kilpailu
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Elisa Ylimäki
Timberwise Oy osti Parla Floorin liiketoiminnan
Puumiesten lauluja 47: Mestari Helismaa
Kirjat: Q3 kolmessa metsäyhtiössä
Henkilöuutisia

Puumies 10/2019

Pääkirjoitus: Uusi Puumies ry matkalla juhlavuoteen 2020, Siru Väkeväinen, puheenjohtaja, Puumiehet ry
Uutisia
Sepa Oy – Sormijatkostehtaalla ja uusilla tuotteilla kilpailukykyä
Oy Foudila Ab – Automaattisia syöttölaitteita vientiin
Ylösen suksitehdas – Innostunut oppipoika esti tuotannon loppumisen
Saarijärven hautaterva – Tervaskantona EU:n kaskessa
Raumalle ennätysnopea sahalaitos 2022
Wooded Empatia Oy – Kaikki alkoi huulirasvasta
Puurakentamisen alueellista keskustelua
Pohjanmaan Puumiehet Alajärvellä
Harjun Paperi – Paikkauskollinen
Puupäivä-kooste
Puusta rakennetaan myös Pohjanmaalla
Puun valtavirtaistaminen yhteistyöllä
Lahden puutekniikan opiskelijat Ranskassa opiskelijakonferenssissa
STMY:n vuosikokous – Toiveissa uusia vientikanavia ja kauppoja
PuuSuomi-palsta: Ensi vuonna useita tapahtumia
Kirjat: Saunomiskokemukseen pohjautuvan saunan suunnittelu
Kirjat: Löylyn lyömät
Matkalla puu- ja metsäalan ammattilaiseksi: Saija Hyry
Puumiesten kuulumisia
Puumiesten lauluja 48: Vexi Salmi – 200 joululaulun mestari
Henkilöuutisia