10/2021

Joulunumero

Kuhmoon puinen soteasema

Kuhmon kaupungin strategiassa halutaan edistää puurakentamista. Seuraavaksi kaupunki on päättänyt rakentaa puisen terveysaseman ja varautunut siihen tulevien vuosien kustannusennusteissa.

Soteaseman arkkitehtisuunnittelun kilpailutus toteutetaan kevään 2022 aikana. Suunnittelussa kantavana teemana ovat puu, modulaarisuus ja muuntojoustavuus.

 

Hirsitaloteollisuus ry:n syysseminaari

Tämän vuoden syysseminaarissa käsiteltiin muuttuvaa rakentamisen toimintaympäristöä, hirsirakentamisen kilpailukykyä sekä pohdittiin keinoja pientalorakentamisen uuteen nousuun saattamiseksi.

Hirsitaloteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Marko Saarelainen peräänkuulutti, että jo tontteja ei kaavoiteta, ei ole pientaloja eikä myöskään hirsitaloja. MAL-sopimusten tulisi huomioida pientalorakentaminen paremmin.

Wanhat puurakennukset osa 7

Wanhat puurakennukset-sarjan 7:ssä osassa vieraillaan Etelä-Pohjanmaalla, Isossakyrössä.

Puolitoistafooninkisen pohjalaistalo rakennettiin 1800-luvun lopulla alun perin kahdelle perheelle. Pohjalaiseen tapaan talon osat nimettiin joen juoksun myötä: yläjuoksun puoli Yli-Perttiläksi ja alajuoksun puoli Ala-Perttiläksi.

– Pitkä Perttilä on rakennettu ylöspäin leveneväksi niin kuin pohjalaistalot yleensä. Kirjahyllyjen sijoittelussa viistous tuottaa vaikeuksia ja vatupassin saa kyllä tässä talossa heittää lepikkoon, naurahtaa talon toista päätä asustava Satu Perttilä.

 

 

10/2021 sisällysluettelo

Sisältö

Uutisia
Salvos kolminkertaistaa tuotantokapasiteetin
Kuhmoon puinen soteasema
Kuusi tuo joulun
Vieraskynä – Puurakentaminen uuteen nousuun
Kaavoituksella lisää pientalotontteja – myös hirsirakentamiseen
Sahamiehet koolla Palacessa
Wanhat puurakennukset osa 7: Pitkä Perttilä
Alexandrowka – maailman perintöluetteloon kuuluva puukylä
Suomalaista sisua Chilen Expocorma-metsämessuilla
PuuSuomi-palsta
Puukerrostalokohteita Nurmeksessa ja Kuopiossa
Puumekanistit juhlivat pikkutunneille asti
Kirjat: Kustu – Vuorineuvos Gustaf Serlachius ja Mäntän kadonnut aika
Puumiesten lauluja 68: Tunteikkaan joululaulun tarina
Avoimia työpaikkoja
Myydään
Henkilöuutisia

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email

Kategoriat