Junnikkalan sahaprojekti päivälleen aikataulussa
Oulussa Junnikkalan uuden sahan 220 metriä pitkä saharakennus alkaa olla ulkoisesti valmis, mutta kone- ja laiteasennusten osalta eletään kiivainta aikaa. Lähes kaikki laitevalmistajat tekevät omia asennuksiaan samanaikaisesti, jotta laitoksen ylösajo päästään aloittamaan suunnitellusti ennen vuodenvaihdetta. Tekniikaltaan Oulun saha edustaa sahakoneiden uusinta sukupolvea, ja laitoksen kotimaisuusaste on korkea.
Starkin teollisuusmyynti kehittynyt uuden toimintamallin ansiosta
Stark Groupiin kuuluva Stark Suomi muutti vuonna 2021 teollisuusmyynnin valtakunnallisesti johdetuksi. Muutoksen yhteydessä teollisuusmyynnin asiakaskunta analysoitiin ja segmentoitiin. Uudella toimintamallilla palvelun tasoa ja myyjien osaamistaso pystyttiin parantamaan, kun he pystyvät keskittymään yhteen asiakassegmenttiin. Reilu kaksi vuotta myöhemmin yritys voi todeta ratkaisun olleen oikean.
Penope – lisää paukkuja massiivipuupuolelle
Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Penope Oy aikoo tulevaisuudessa hakea kasvua sahoilta ja sahatavaran jatkojalostamisesta sekä toivoo omaa nimeään kantavalle taloteollisuuden tuotemerkille menestystä maailmalla. Oman tuotemerkin lisäksi Penope on ennen kaikkea tunnettu maahantuoja monille työstökoneita, konelinjoja, teriä, suodatinjärjestelmiä ja teollisuustarvikkeita valmistaville yrityksille, joiden tuotteita Penope myy, asentaa ja huoltaa Suomessa.