Matti Kylävainio Sahateollisuus ry:n puheenjohtajaksi
Sahateollisuus ry valitsi syyskokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Keitele Groupin sahayhtiön Keitele Timberin toimitusjohtaja Matti Kylävainion. Matti Kylävainiolle on Sahateollisuus ry:n toiminta hyvin tuttua, sillä hän on toiminut yhdistyksen työvaliokunnassa jo pitkään. Kylävainio on mielissään puheenjohtajavalinnastaan: – Tämä on näköalapaikka, jossa pääsee tekemään töitä koko toimialan eteen eri tulokulmasta kuin yrityksessä. Kylävainio näkee Sahateollisuus ry:n tärkeimmäksi tehtäväksi kilpailukykyisen kotimaisen toimintaympäristön vaalimisen ja parantamisen. – Se on yksi keskeisimmistä asioista, jonka eteen tehdään töitä. Toinen asia on nostaa sahateollisuuden roolia metsäklusterissa. Historiallisten syiden takia se on ollut hieman ikään kuin aputoimialan asemassa, mutta se pitäisi vielä terävämmin mieltää omaksi toimialaksi, niin kuin tehdään esimerkiksi Keski-Euroopassa, hän pohtii.
Jack-Steel Oy toimittaa sahoille uusia laitteita sekä modernisointeja – Rautaa siellä missä sitä tarvitaan
Kalajokinen Jack-Steel Oy on toiminut jo 20 vuoden ajan laitetoimittajana sahateollisuudessa. Viime vuosien isot toimitukset Kuhmo Oy:n sahalle sekä uudelle Junnikkala Oy:n Oulun sahalle nostivat yrityksen tunnettuutta entisestään. Yrityksen tuotevalikoima on laajentunut viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Jack-Steel Oy on Kalajoen oman pojan Jaakko Isopahkalan vuonna 2003 perustama yritys. Hän on pienestä pitäen ollut kiinnostunut tekniikasta ja tykännyt rassata erilaisia koneita moposta lähtien. Metallityöt ovat sujuneet ammattikoulusta lähtien, ja lopulta Isopahkala aloitti yritystoiminnan toiminimellä vuonna 1998. – Vanhempani ovat yrittäjiä, ja he kannustivat minua perustamaan oman yrityksen, hän kertoo. Isopahkala jatkoi myös opintojaan ja valmistui insinööriksi Kokkkolan teknillisestä oppilaitoksesta.
Sivuvirroista uusia tuotteita
LAB-ammattikorkeakoulu järjesti yhteistyössä Koskisen OYJ:n kanssa Koskisen Wood Wisdom Challengen, jossa puuteknologian opiskelijat pääsivät keksimään uusia tuotteita Koskisen sivuvirroista. LABin opiskelijoiden T&K-projektin pitching-tilaisuudessa kuulija on vaikuttunut kuuden opiskelijaryhmän uusista tuoteideoista, jotka ovat toinen toistaan hienompia. Sivuvirroista on syntynyt useita erilaisia tuotteita kuten erilaisia levyjä, puutarhatiiliä ja purilaspaneeleita.
———–
Artikkelit luettavissa kokonaisuudessaan uudesta Puumies-lehdestä 1/24. Linkki näköislehteen (vaatii kirjautumisen – käyttäjätunnukset jäsenille ja lehden tilaajille, voit tilata omasi oheisen näköislehti-linkin kautta).