Juttunostoja juhlanumerosta:
—
Oy Viitala Forest Ltd – Kapasiteetin tuplaus kahdessa vuodessa
Oy Viitala Forest Ltd siirtyi pikkutukkien sahauksesta normikokoisten tukkien sahaukseen viime vuonna. Viime vuosina yritys on investoinut koneisiin ja laitteisiin ja havittelee isompaa tuotantomäärää.
Toimitusjohtaja Olli Taivalmäki on kolmannen polven sahuri, sillä hänen isoisänsä Olavi Taivalmäki osti vuodesta 1922 toimineen Viitalan sahan Peräseinäjoelta vuonna 1983. Sitä ennen hän oli osaomistajana Kokon sahalla Jalasjärvellä. Olavi Taivalmäen jälkeen sahaa luotsasi hänen poikansa Jouko Taivalmäki, ja vuodesta 2009 pojanpoika Olli Taivalmäki. – Aloitin toimitusjohtajana pari vuotta puutekniikan insinööriksi valmistuttuani. Isä kyllä työskentelee sahalla vieläkin, toimitusjohtaja Olli Taivalmäki kertoo.
Lue juttu ja toimitusjohtaja Olli Taivalmäen haastattelu kokonaisuudessaan uudesta lehdestä (sivut 16-17).
—
Hirsitikka Oy – Valtavirrasta poikkeavia hirsitaloja käsinveistetystä järeästä ikihongasta
Suomessa on edelleen järeän hirsirakentamisen ja käsinveiston osaamista. Naantalin Livonsaaressa on 800 neliömetrin suuruinen pilaripalkkitekniikalla rakennettu ateljee, jossa veistetään käsityönä taloja sekä muita rakennuksia varsin järeistä hirsiaihioista. Ateljeessa on varastoituna Suomen suurin määrä 2–4 vuotta rimoitettuna kuivattuja, vanhoista hongista sahattuja järeitä pelkkoja käytettäväksi erilaisten hirsitalojen rakentamiseen säältä suojassa.
Tukit sahataan korkeassa hallissa erikoispitkällä pöydällä varustetulla Woodmizer-vannesahalla. Ateljeen tiloissa pystytään rakentamaan jopa 500 neliömetrin kokoisia hirsikehikoita. Timo Aro-Heinilä (VTM, hirsimestari) perusti vaimonsa Hanna Aro-Heinilän kanssa Hirsitikka Oy:n vuonna 2008 ja uusi laajennettu ateljee valmistui vajaa kaksi vuotta sitten. Aiemmin aihioita säilytettiin katoksissa. Nykyinen halli tarjoaa suojatut tilat niin säilytykseen kuin veistämiseenkin. Näin varmistetaan se, että projektit pystytään toteuttamaan kokonaisuudessaan nykyvaatimusten mukaisesti kuivissa tiloissa.
Lue artikkeli uudesta lehdestä (sivut 18-19).
—
Neco Elements Oy sai lentävän lähdön toiminnalleen – Markkinoille uusi rakentamisen kokonaisjärjestelmä
Puuelementtejä valmistava Neco Elements Oy on toiminut vuoden ajan entisissä Jukkatalo Oy:n tehdastiloissa, jotka se vuokrasi koneinen ja laitteineen PRT-Wood Oy:ltä. Nyt Neco Elements on jo tuomassa markkinoille rakentamisen kokonaisjärjestelmän.
Jukkatalo Oy:n konkurssi elokuussa 2023 oli valtakunnallisestikin iso uutinen, mutta erityisesti Pyhännän kokoiselle paikkakunnalle se oli kova isku. Vain muutama kuukausi myöhemmin saatiin kuitenkin ilouutisia, kun Neco Elements ilmoitti aloittavansa puuelementtien valmistamisen Jukkatalon entisissä tiloissa. – Kone- ja laitekanta on hyvässä kunnossa, sillä Jukkatalot oli tehnyt niihin mittavia investointeja viimeisten vuosien aikana, Neco Elementsin toimitusjohtaja Jouni Pitkänen kertoo.
Lue lisää uudesta lehdestä (sivut 20-21).
—
Linkki näköislehteen (vaatii kirjautumisen – käyttäjätunnukset jäsenille ja lehden tilaajille, voit tilata omasi (maksuttomat) oheisen linkin kautta tai heidi.fors@puumies.fi).