1/2021

Teemana metsätalous ja koulutus

Artturi Kävystä Kauko Yläsaareen

Metsien hyötykäyttö alkoi lisääntyä 1800-luvun loppupuolella. Oli selvää, että sahat ja hakkuut tarvitsivat osaavaa työnjohtoa. Suomen Sahateollisuuskoulu perustettiin Viipurissa sata vuotta sitten. Talvisota pisti koulun evakkotaipaleelle, ja opetus jatkui välirauhan aikana Kotkassa. Tie saha- tai metsäteknikoksi oli rankka, sillä myös lauantait olivat työpäiviä eikä opintovapaita tunnettu. Silti into oppia oli kova, eikä keskeyttämisiä juuri tullut. Koulusta valmistuneille perustettiin vuonna 1930 Sahateollisuusmiehet ry, nykyään Puumiehet ry.



Kaikki osaavat oppilaat viedään käsistä

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU on kehittänyt metsäalan koulutustaan työelämää palvelevaksi kokonaisuudeksi. Metsäalan perustutkinnon ensimmäisenä vuonna käydään läpi metsät kokonaisuutena monesta näkökulmasta, toisen vuoden aikana on vuorossa erikoistuminen haluttuun suuntaan. Metsäalan perustutkinnon rinnalla JEDUssa kouluttautuu myös monimuototutkintoa suorittavia aikuisia. Uusien tehtaiden investointipäätöksillä on ollut selvästi positiivinen vaikutus hakijamääriin.

 

Puurakentamiseen koulutetaan lisää osaajia

Karelia-ammattikorkeakoulussa alkaa syksyllä puurakentamissuuntautunut rakennusinsinöörin koulutus. Monimuotokoulutuksessa opiskellaan muun muassa hiilitaselaskentaa ja mallintamista. Oppilaitos on jo aiemmin tarjonnut vaativien puurakenteiden koulutusta, mutta nyt tähdätään poikkeuksellisen vaativien puurakenteiden osaamiseen. Sellaisia ovat esimerkiksi Joensuussa sijaitseva, Suomen korkein puukerrostalo Light House. Koulutukselle on tarvetta, sillä puurakentaminen lisääntyy.


 

1/2021 sisällysluettelo

Sisältö

Uutisia
Artturi Kävystä Kauko Yläsaareen
TaitoTehdas valmentaa työelämän osaajia
Vieraskynä
VMI – ”Ilman inventointitietoa metsäteollisuus tuskin investoisi Suomeen”
Metsäyhdistyksellä supervuosi
Nuoret naiset ja asuminen
Kuolinpesämetsänomistus on usein passiivista
Lapsenkengissä mutta eteenpäin menossa
Uudenlaista rakennusteknologiaa kehittyvien maiden markkinoille
Teollisen puurakentamisen tutkijakoulu Tampereelle
LAB – Puurakentamisen muuntokoulutus kiinnosti
International Timber Academy 2021 käynnistyy maaliskuussa
Karelia AMK – Puurakentamiseen koulutetaan lisää osaajia
Berliinin tulevaisuuden rakennusmateriaali on puu
JEDU – Kaikki osaavat metsäalan oppilaat viedään käsistä
Puuteko Oy kouluttaa koko Suomessa
Penope Oy tarjoaa bSolid-koulutuksia nyt myös etäyhteyksillä
SuuSuomi-palsta
Ammattilaisen matkassa: Janne Ylönen
Puumiesten lauluja 59: Akateemikkorunoilijan menestyslaulut
Avoimia työpaikkoja
Henkilöuutisia

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email

Seuraa Puumiehiä sosiaalisessa mediassa

Kategoriat