AA-Puun uuden maalauslinjan automaatio huipussaan
Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä AA-Puu Oy tuottaa Kuhmossa asiakaslähtöisesti valmistettuja höylätuotteita. Viime vuosi oli alalla ennen näkemätön – puutuotteiden kysyntä räjähti, ja samoin kävi myös hinnoille. AA-Puun uusi maalauslinja valmistui vuoden 2021 helmikuussa, ja investoinnin ajoitus meni toimitusjohtaja Hannu Gröhnin mukaan täysin nappiin.
Siparila Oy – Tavoitteena sadan miljoonan euron liikevaihto
Voimakkaalla kasvupolulla jatkavan Siparila Oy:n uusin ja kuudes halli avataan Laukaan Vihtavuoreen huhtikuussa. Siparila solmi kaupat myös Myllykosken kiinteistöstä, joten yritys omistaa nyt kaikki tehtaansa.
Prima Timber – Iivari Monosen jalanjäljillä
Iivari Mononen aloitti pienimuotoisen sahaustoiminnan Ilomantsissa jo vuonna 1945. Pian siirryttiin järeämpään puutavaraan, raakapylväisiin ja vuonna 1952 aloitti toimintansa Puutavaraliike I. Mononen, josta alkoi tänä vuonna jo 70 vuotta täyttävän Iivari Mononen Groupin tarina.
1/2022 sisällysluettelo
Sisältö
AA-Puun uuden maalauslinjan automaatio huipussaan
Siparila Oy – Tavoitteena sadan miljoonan euron liikevaihto
Vieraskynä – Sahatavaran hinnoittelu ja jatkojalostaminen
Pinomatic Oy – Venäjän metsäpolitiikan uskotaan
poikivan lisää kauppaa
Prima Timber – Iivari Monosen jalanjäljillä
Väitöstutkimus: Väri on luotettava laadun mittari ThermoWood®:n tuotannossa
Vientituloeurojen vaikutuksista viestittävä rohkeammin
”Tärkeintä on halu tehdä töitä”
Wanhat puurakennukset osa 9: Lappeen Marian kirkko
Microtec Oy – Jatkojalostusmittareiden myynti- ja
huoltopalvelut Espoosta
Jartek Invest Oy – Uusi toimitusjohtaja perheyritykseen
Vuokatti kutsuu vuosikokoukseen
Miilunpolttoa Filippiineillä
PuuSuomi-palsta
Puumiesten lauluja 70: Venäläislaulujen mestarikaksikko
Kevään kokouksissa nähdään kasvotusten
Puurakentamisen faktat uudella verkkosivustolla
Avoimia työpaikkoja
Tukkipuun hakkuissa ennätykset rikki vuonna 2021
Uutisia
Henkilöuutisia