8/2021

Teemana sahateollisuus

Kinnaskoski Oy

50 vuoden ikään ehtineellä Kinnaskoski Oy:llä pisimmät asiakassuhteet jatkuvat kolmannessa polvessa.

Toimitusjohtaja Jyri Nenonen toivoo, että sahojen aluetaloudellinen merkitys muistettaisiin metsäkeskustelussa.

Kinnaskoski Oy:n tuotannosta noin 90 prosenttia menee vientiin. Pisimmät asiakassuhteet ovat jatkuneet yli 40 vuotta.

Pitkät asiakassuhteet perustuvat luottamukselle, sillä asiakkaiden vaatimustaso on korkea. Toiminta on erittäin hektistä ja vaatii tiivistä yhteydenpitoa sahan ja asiakkaan välillä.

 

Lisker Oy

Vuonna 1987 Otaniemessä perustettu Lisker Oy on reilun kolmen vuosikymmenen aikana saavuttanut tukevan jalansijan niin suomalaisilla, ruotsalaisilla kuin Baltian maiden sahoilla sahalinjan mittarien ja laadutusjärjestelmien toimittajana.

Turvatakseen yrityksen jatkuvuuden sekä suomalaisomistuksen yrityksessä suoritettiin omistuksen osalta nuorennusleikkaus. Vanhoista omistajista Antti Liski sekä Pekka Launiemi luopuivat omistajuudestaan, mutta Kaarlo Kerkkänen jatkaa edelleen. Myös Launiemi jatkaa Liskerin palveluksessa.

Kerkkäsen rinnalle omistajiksi tulivat yrityksen nuoremmasta kaartista Anssi Korhonen, Jari Kettunen sekä Panu Toukola, joka palasi Liskerille muutaman vuoden tauon jälkeen.  Viides osakkeenomistaja on Jaakko Isopahkala.

 

Koskisen Oy

Koskisen Oy toteuttaa Kärkölään 48 miljoonan euron investoinnin, jonka tuotannollinen toiminta käynnistyy kesällä 2023. Uuden yksikön vuosituotanto on ensivaiheessa 400 000 kuutiota havusahatavaraa. Toteutettava investointi on jatkoa vuonna 2020 tehdylle jalostuskapasiteetin laajennukselle sekä voimalainvestoinnille, jolla yksikön lämmöntuotanto muutettiin täysin biopohjaiseksi.

Investointi kasvattaa Koskisen vuotuista liikevaihtoa kymmeniä miljoonia euroja, joista merkittävä osa syntyy vientituotoista. Rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 70 henkilötyövuotta.

 

 

 

8/2021 sisällysluettelo

Sisältö

Uutisia
Luvian saha Oy – Suunnitelmallisesti, luotettavasti ja säntillisesti eteenpäin
Vieraskynä – Puutuoteteollisuuden koulutus tienhaarassa
Kinnaskoski Oy – Asiakkaan luottamus tulee säilyttää
Lisker Oy – Optimoitu nuorennusleikkaus
Nordautomation Oy – Venäjän markkinoilta kasvua ja vakautta
International Softwood Conference
Maailman nopein sahalinja Raumalle
Koskisen Oy – Uusi saha käynnistyy kesällä 2023
Monimuotoisuus huomioon monin eri tavoin
Karelia AMK:lle puusiltakilpailun voitto
PTT:n ennuste metsäteollisuudesta
Energiatehokkaiden moottoreiden kysyntä kasvussa
Puutuotealan toimijat muuttivat Hakaniemeen
Teknoma Oy – Biopohjaisia öljyjä käytetään entistä enemmän
Wanhat puurakennukset osa 5: Kustavin kirkko
Lukijalta: Muistojen Krookka
Syystapahtuma Haikossa – Iloinen tapaaminen pitkästä aikaa
Puu- ja metsäalan tulevaisuuden osaajat kokoontuivat Interfob 2021-konferenssissa
PuuSuomi-palsta
Avoimia työpaikkoja
Kirjat: Kun niin perkeleesti sahaa – Kopran sahasuvun historia
Puumieslauluja osa 66: Arkistojen unohtuneet marssit
Henkilöuutisia, Kurssitapaaminen Saha 70/71

Jaa artikkeli

Versowood Oy osti Pinar Oy:n

Versowood Oy on 25.9.2024 allekirjoitetulla kaupalla hankkinut omistukseensa Pinar Oy:n osakekannan Heikki Auralta. Pinar Oy valmistaa puisia puhelin- ja sähköpylväitä Kouvolan Tuohikotissa.

Lue artikkeli >>

Kategoriat