Lauta Oy ostaa JPM-Höyläämö Oy:n pintakäsittelyliiketoiminnan

Lauta Oy laajentaa toimintaansa puutuotteiden teolliseen pintakäsittelyyn ja siihen liittyen osti JPM-Höyläämö Oy:n pintakäsittelyliiketoiminnan. Tämä avaa Lauta Oy:lle uusia mahdollisuuksia tuotekehitykselle ja sekä tuote- että palveluvalikoiman laajentamiselle.

Lauta Oy ja JPM-Höyläämö Oy ovat tehneet tiivistä yhteistyötä pitkään pintakäsittelyn osalta ja yhdistyminen yritysoston jälkeen tuo toiminnan saman katon alle. Maalaamon siirto Nokialta Lempäälään ja käyttöönotto tehdään maaliskuun aikana. Käytössä ovat Teknoksen vesiohenteiset teollisuusmaalit ja maalaus keskittyy sisäverhoustuotteisiin. Tulevaisuudessa volyymiä on tarkoitus kasvattaa ja toimintaa viedä teollisempaan suuntaan.

Lauta Oy:n höyläämö toimii tällä hetkellä kahdessa vuorossa ja kapasiteetti on kokonaan myyty vuoden 2020 ensimmäisten kahden ensimmäisen kvartaalin ajalta. Tästä syystä vireillä on iso investointihanke, jolla kapasiteetti on tarkoitus nostaa kaksinkertaiseksi. Investoinnin kokonaisarvo on noin 2,5 M€. Henkilöstön odotetaan kasvavan investoinnin myötä 2-3 henkilöllä.

Jaa artikkeli

SCA:sta Gällö Timber AB:n ainoa omistaja

SCA on ostanut Persson Invest AB:lta 50 prosenttia Gällö Timberin osakkeista ja jatkaa sahan ainoana omistajana. Saha oli yritysten yhteisomistuksessa vuodesta 2010 alkaen, ja siihen on tehty merkittäviä investointeja toiminnan kehittämiseksi ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Lue artikkeli >>

Kategoriat