Opiskelija-asumisen ideakilpailu ratkaistu

Kilpailu oli avoin puurakentamiseen tukeutuva ideakilpailu Tampereen yliopiston (TAU) arkkitehtuurin yksikön arkkitehtiopiskelijoille. Tampereen opiskelija-asuntosäätiölle (TOAS) osoitettu kahden 6-kerroksisen puukerrostalon kilpailutontti sijaitsee Tampereen Hervantajärvellä.
Kilpailuun saapui 47 ehdotusta. Kilpailun taso oli erittäin hyvä. TOAS on lupautunut jatkamaan suunnittelua voittajatyön pohjalta niin, että kohde myös toteutetaan.

Kilpailun 1. palkinnon voitti ”LUMIPUU”, tekijöinä Aleksi Kraama ja Eero Kuokkanen. 2. palkinnon sai ”Treehouse”, tekijöinä Outi Grönberg ja Karoliina Lahti. 3. palkinnon sai ”JAKKARA”, tekijänä Valtteri Kaarlamo.
Palkintolautakunta totesi voittaneesta kilpailutyöstä: ”LUMIPUU” on kokonaisuudessaan varmaotteisesti ja taitavasti esitetty puukerrostaloratkaisu. Rakennusten julkisivujen yleishahmo on valoisan kepeä ja puuarkkitehtuuria ilmentävä. Valkoisen puupinnan ja luontaisen puuväripinnan kontrastinen käsittely on vähäeleistä, klassisen hienostunutta ja tyylikästä. CLT-tilaelementti-moduulisuunnittelu on kustannustehokkaasti ja uskottavasti esitetty.

Ideakilpailun järjestivät yhteistyössä TAU:n arkkitehtuurin yksikkö ja TOAS ympäristöministeriön puurakentamisohjelman rahoituksella. Kilpailun taustalla toimi asiantuntijaorganisaationa myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA.

Jaa artikkeli

SCA:sta Gällö Timber AB:n ainoa omistaja

SCA on ostanut Persson Invest AB:lta 50 prosenttia Gällö Timberin osakkeista ja jatkaa sahan ainoana omistajana. Saha oli yritysten yhteisomistuksessa vuodesta 2010 alkaen, ja siihen on tehty merkittäviä investointeja toiminnan kehittämiseksi ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Lue artikkeli >>

Kategoriat