Stenvalls Trä aloitti toimintansa vuonna 1947 Sikforsista, ja on laajentunut sahaustoimintaa viimeisen kymmenen vuoden aikana Lövholmeniin, Örarnaan ja Sekaröön. Nyt Stenvalls rakentaa toisen sahan Sikforsiin. – Pystymme kaksinkertaistamaan tuotantomme uuden sahan digitalisoiduilla korkean teknologian laitteilla, ja samalla varmistaa tulevaisuuden toiminnan, sanoo Stenvallsin tekninen johtaja Sven Stenvall.
Sahalinjan uuteen sahan toimittaa Veisto Oy, ja tuorelajittelulinjan Renholmen AB. Sikforsin nykyinen saha säilyy ennallaan ja on toiminnassa, kunnes uusi saha on otettu käyttöön keväällä 2025. Uusi saha sijoittuu lähelle nykyistä sahaa. – Investoinnin myötä voimme toimittaa entistä enemmän puutavaraa omiin Stenvallin XL BYGG -myymälöihin, mikä on tietysti erittäin hyvä suuren kysynnän vuoksi. Samalla asiakas saa kestävän ja paikallisesti tuotetun puutuotteen, kertoo Stenvallsin hallituksen puheenjohtaja Anna Flink.
Stenvalls Trä työllistää tällä hetkellä 280 työntekijää ja sen liikevaihto on 1,5 miljardia Ruotsin kruunua. Sen neljän sahan vuotuinen sahatavaran tuotantomäärä tällä hetkellä on yhteensä noin 545 000 kuutiometriä. – Tuntuu hyvältä, että voimme investoida uuteen sahaan täällä Sikforsissa, jossa Stenvalls Trä aikoinaan aloitti toimintansa lähes 80 vuotta sitten. Olemme täällä jäädäksemme ja näemme valoisan tulevaisuuden, Stenvallsin toimitusjohtaja Folke Stenvall toteaa.