Palkinnon perusteluksi tuomaristo toteaa seuraavasti: Helsinki-Vantaan lentoaseman sisäänkäyntikatoksen ja lähtöaulan alakatossa puun käyttö on taidokasta. Katon arkkitehtuuri on monitasoista ja selkää, sen tuoma tunnelma on ainutlaatuisen rauhoittava hektisessäkin ympäristössä. Alakaton puuelementti, joka ulottuu ulos katoksen lippaan tuo vahvan luonnonmukaisen elementin muuten teräksen harmaaseen teolliseen ympäristöön. Sisäänkäyntikatoksesta on muodostunut tärkeä käyntikortti Suomeen ja Suomesta.
Vapaamuotoisen alakaton toteutus ja työnjälki on hieno esimerkki siitä, kuinka myös isoja kokonaisuuksia pystytään toteuttamaan kalustepuusepäntyön tarkkuudella. Teknisesti erittäin haastavan kokonaisuuden toteuttaminen visiosta käytäntöön on ollut mahdollista hyödyntämällä esivalmistettuja elementtejä. Alakattorakenne koostuu yli 500 yksilöllisestä elementistä. Tinkimättömän viimeistelyn ja tasalaatuisen pintakäsittelyn ansiosta katto on yhtenäinen kokonaisuus. Neljästä pisteestä vetotangoilla kattorakenteisiin kiinnitetyt jykevät puuelementit auttavat myös alakattotilan huoltamisessa, sillä ne kantavat oman painonsa lisäksi ihmisen painon.
Voittaneen työn toteutukseen ovat osallistuneet muun muassa seuraavat tahot:
• Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto ALA Oy, pääsuunnittelija arkkitehti SAFA Juho Grönholm
• Rakennuttaja/Tilaaja: Finavia, projektijohtaja Martti Nurminen
• Rakennesuunnittelu, koko hanke: Ramboll Finland Oy, johtaja Hannu Nissinen
• Rakennesuunnittelu, puualakatto: A-Insinöörit Oy, yksikönjohtaja Jukka Oja-Lipasti
• Urakoitsija: SRV Rakennus Oy, yksikönjohtaja Ossi Inkilä, työmaapäällikkö Jukka Nikkola
• Puuosien toimittaja: Raision puusepät, toimitusjohtaja Jarmo Yrjölä
Vuoden 2022 Puupalkinnon voittajan valitsi Puuinfon nimeämä tuomaristo, jonka jäseninä toimivat Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n puheenjohtaja arkkitehti SAFA Henna Helander, Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön yliopisto-opettaja arkkitehti SAFA Matti Lakkala, ympäristöministeriöstä puurakentamisen ohjelman projektiasiantuntija arkkitehti SAFA Simon le Roux ja Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen lehtori arkkitehti SAFA Karola Sahi. Lue lisää tuomaristosta.