Jos viime vuodet ovat tuntuneet siltä, että työpöydälle on ilmestynyt yhä uusia kirjainlyhenteitä, joista ei oikein tahdo saada selkoa, niin et ole yksin. EPBD, EPD, CRCF, EUDR. Lyhyitä koodeja Brysselistä, joiden vaikutus mitataan Excel-taulukoissa, kansallisissa tulkinnoissa ja valvotuissa öissä ja saavat välillä miettimään, eikö rakentaminen ollut jo tarpeeksi monimutkaista ilman tätäkin.
Tällä hetkellä nämä vaatimukset kurittavat. Ne teettävät valtavasti lisätyötä, tulkintaa ja varautumista. EPBD ohjaa rakennusten energiatehokkuutta ja kiristää kokonaisvaatimuksia, EPD:t tuovat materiaalien ympäristövaikutukset näkyviksi ja vertailukelpoisiksi, EUDR pakottaa katsomaan puun alkuperää aiempaa tarkemmin ja CRCF tuo hiilivarastot osaksi laskentaa ja markkinoita. Ei ole ihme, jos välillä tuntuu siltä, että sääntely vyöryy päälle kuin kevättulva, jota ei voi estää eikä aikatauluttaa.
Mutta kun tätä kokonaisuutta katsoo hieman pidemmällä aikajänteellä, alkaa kuva näyttää toisenlaiselta.
Metsäkatoasetus EUDR tukee käytännössä kotimaista ja vastuullisesti tuotettua puuta. Kun jäljitettävyys ja metsäkadon torjunta nousevat vaatimuksiksi, putoavat räikeimmät tuontiratkaisut pelistä pois. Kyse ei ole rangaistuksesta, vaan kilpailuedun kirkastamisesta niille, jotka ovat tehneet asiat oikein jo pitkään.
CRCF (Carbon Removal Certification Framework ) puolestaan nostaa puun hiilivaraston aivan uudelle tasolle. Hiilen sitominen ei ole enää vain moraalinen tai imagollinen kysymys, vaan siitä voi tulla käypää kauppatavaraa. Ajatus siitä, että pitkäikäisiin puutuotteisiin sitoutunut hiili saa taloudellisen arvon, muuttaa koko pelikenttää – ja puun asemaa siinä.
EPD-ympäristöselosteiden vaatimusten yleistyminen, hiilijalanjäljen vertailtavuus ja vuoden alusta voimaan astunut rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvo ohjaavat rakentamista yhä selvemmin suuntaan, jossa materiaalivalinnat ratkaisevat. Kun ympäristövaikutukset tehdään näkyviksi ja vertailukelpoisiksi, puun luontaiset ominaisuudet nousevat esiin tavalla, jota yksikään markkinointikampanja ei pysty yksin tekemään. Samalla edessä on tärkeä kysymys: miten raja-arvoja kiristetään jatkossa niin, että suunta on kunnianhimoinen mutta toteuttamiskelpoinen. Tulevassa tiekarttatyössä juuri tämän oikean tangentin löytäminen on ratkaisevaa koko alan kehityksen kannalta.
Eli kyllä: juuri nyt tämä aika on raskas. Tämä vaatii jaksamista. Mutta kun tämä byrokratiaviidakko jaksetaan kahlata läpi, avautuukin näkymä, jossa puutuotteiden käyttö ei ole poikkeus vaan itsestäänselvyys – ja jossa sääntely ei enää tunnu jarrulta, vaan kantaa meitä aidosti eteenpäin.
Tunnelin päässä on valoa. Ja tällä kertaa se ei olekaan vain uusi nelikirjaiminen juna.
Sini Koskinen
Johtava asiantuntija, Puutuoteteollisuus ry
sini.koskinen@puutuoteteollisuus.fi
