Sahateollisuuden edustajana toimiessa ei ole kahden vuoden aikana tullut eteen viikkoa tai kuukautta, jolloin ei olisi keskusteltu jalostusarvon nostamisesta. Useimmiten varsinkin alan ulkopuolelta käytetyissä puheenvuoroissa jalat ovat tukevasti irti maasta. Edellisessä Puumieslehden numerossa aiheena oli jatkojalostaminen, ja esimerkiksi Puuinfon toimitusjohtaja Anu Turunen pohti jalostusarvon nostoa.
Keskeinen ongelma suomalaisen sahateollisuuden jalostukselle on sijainti. Jalostettujen tuotteiden toimitusmäärät ovat sahatavaraa pienempiä, joten yksikkökustannus nousisi huomattavasti, kun lopputuotemarkkinat ovat kaukana pohjolasta.
Toinen merkittävä ongelma ovat työvoimakustannukset. Jalostaminen vaatii usein suuren määrän käsityötä huomattavista teknologia- ja automaatioharppauksista huolimatta. Suomessa työvoimakustannukset ovat eri tasolla kuin Virossa, puhumattakaan esimerkiksi Aasian suurista huonekaluhubeista Kiinasta tai Vietnamista, joissa tehtaissa on väkeä niin paljon, että päät kolisevat kirjaimellisesti yhteen.
Sahatavara on jalostamisen kannalta aliarvostettu tuote. Suomalaisessa sahateollisuudessa prosessit metsästä vientisatamaan ovat pitkälle hiottuja, sahalaitokset maailman moderneimpia ja osaaminen niin korkeaa, että sahat pystyvät taistelemaan markkinaosuuksista omalla valuutallaan ratsastavia ruotsalaisia ja vastuuttomia venäläisiä vastaan.
Samanaikaisesti teollisuudessa etsitään ja seurataan tarkasti uusia mahdollisuuksia. Jos sellaisia tulee, ne myös varmasti käytetään.
Kotimaisen arvonlisän kannalta aika ajoin parjattu karvalankku on äärimmäisen hyvä vientituote. ETLA:n arvion mukaan jokaisesta puutuotteen vientieurosta jää kotimaahan 81 senttiä. Vastaava lukema sellulla on 68 senttiä, metallinjalostuksessa 48 senttiä ja öljynjalostamisessa 11 senttiä. Sahateollisuuden tuotteiden viennin arvo on joka vuosi miljarditasolla. Vuonna 2022 viennin arvo oli 2,9 miljardia euroa, mikä vastaa poliisin, ammatillisen ja lukiokoulutuksen, varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen yhteenlaskettua vuotuista valtion menomäärärahaa.
Koska Suomessa pystytään tuottamaan teollisessa mittakaavassa tuotteita, joille on globaalia kysyntää, tulisi kotimaassa huolehtia toimintaympäristöstä. Esimerkiksi puun saatavuuden heikentäminen hakkuutasoja alentamalla olisi impivaaralaista.
Sahatavaran kysyntä tulee kasvamaan hyvin todennäköisesti pitkällä jänteellä. Huolehditaan siis siitä, että sahateollisuus saa jatkossakin kotiutettua lankkuisia vientieuroja Suomeen.
Tino Aalto
Sahateollisuus ry
