5/25

Vieraskynä 5/25: Kohti uutta

Painekyllästetyillä jalosteilla on ollut mukavasti kysyntää, vaikka rakentaminen on ollut viime vuodet alamaissa. Edellisenä vuonna erityisesti perustuotteet myivät mukavasti ja kaiken kokoiset kyllästetyt liimapuutolpat vietiin lähestulkoon käsistä. Myös harmaat kestopuu-terassilaudat ovat hurmanneet piharakentajia ja suunnittelijoita.

Ilahduttavia ovat myös viimeaikaiset uutiset kyllästysalalla tehdyistä investoinneista ja yrityskaupoista. Investointien kiihdykkeinä ovat uudet, kysyntäpotentiaalia omaavat tuotteet ja ratkaisut sekä kasvunnälkä.
Myös tuleva regulaatio kannustaa investointeihin. Perinteisen kyllästeen, kreosoottiöljyn käyttö tulee korvautumaan Euroopan unionin alueella pikkuhiljaa muilla ratkaisuilla. Pitkäaikaista kestävyyttä vaativassa käytössä uudet kupariöljykyllästeet kiinnostavat infrapuolen tilaajia.

Öljypohjaiset uudet kyllästeet muistuttavat ominaisuuksiltaan kreosoottia. Niillä voidaan suojata sähkönsiirto- ja aitapylväitä, siltoja ja ratapölkkyjä ja muita infrarakenteita, joissa henkilöturvallisuus ja pitkä käyttöikä ovat ehdoton vaatimus. Öljypohjaisten kyllästeiden edut ovat kiistattomat. Puu saadaan hylkimään vettä, eikä se siksi kiinnosta lahottajia. Öljy pysyy ikään kuin pienessä liikkeessä puun sisällä. Jos puuhun tulee vaurio, öljy kertyy haavakohtaan korjaamaan ja estämään vaurion etenemistä. Kupariöljytuotteiden kierrättäminen ja uusiokäyttö on helppoa. Käytön jälkeen ne voidaan hyödyntää muissa kestävyyttä vaativissa käyttökohteissa.

Investoinnit ovat erityisen helppoja perustella, kun kysyntänäkymä on hyvä, kotimarkkina vahva ja toimintaympäristön ennakoitavuus kohtuullinen. Ennakoitavuudella tarkoitan johdonmukaista yhteiskunta- ja elinkeinopolitiikkaa, jotka ohjaavat myös rakentamista ja resurssien käyttöä.
Rakentamisen vihreä siirtymä ei toteudu itsestään vaan se tehdään vahvalla ohjauksella. Ohjaus tulisi rohkeasti ulottaa koko rakennettuun ympäristöön, ei vain rakennuksiin. Infrapuolen puurakenteet ovat hiilivarastoja, joiden mittakaava on usein massiivinen.

Vai mitä sanot tästä esimerkkilaskelmasta: EU-alueen rataverkossa on puisia ratapölkkyjä asennettuna lähes 200 miljoonaa kappaletta. Suomessa näistä on 4,8 miljoonaa. Pölkkypopulaatioon sitoutuu hiiltä saman verran kuin mitä kotimaan lentoliikenteen päästöt ovat viidessä vuodessa.
Julkisia hankintoja olisi tehokasta ohjata vähähiiliseen suuntaan päästöraja-arvoja asettamalla ja kannusteita kehittämällä. Infrapuolella kunnat ja valtio ovat keskeisiä tilaajia, joten tuloksia on mahdollista aikaansaada varsin nopeasti.

Ella Springare
Toiminnanjohtaja, Kestopuuteollisuus ry

Jaa artikkeli

Kategoriat