
Hyvinkään Puuseppien Oy kunnostaa kulttuurikohteita perinteitä kunnioittaen
Hyvinkään Puuseppien Oy tunnetaan arvokkaiden kulttuurikohteiden restauroijana. Liikevaihto koostuu niin omasta valmistuksesta, kunnostamisesta kuin asennuksista.

Hyvinkään Puuseppien Oy tunnetaan arvokkaiden kulttuurikohteiden restauroijana. Liikevaihto koostuu niin omasta valmistuksesta, kunnostamisesta kuin asennuksista.

Puusepänalan yritys on usein voimakkaasti henkilöitynyt ja siksi haastava myydä. Yrityskauppaa kannattaakin ryhtyä valmistelemaan jo hyvissä ajoin. Asiantuntijat näkevät, että valtakunnallinen mestari-kisälli-ohjelma voisi vauhdittaa alan yrityskauppoja.
Honkarakenne Oyj kehittää Suomen kaikkien aikojen suurinta hirsihotellia Tornionjoen rantaan aivan Tornion keskustan viereen. Kehitteillä oleva hirsihotelli tulee sijoittumaan näyttävälle
Kuvassa Projectan tuotepäällikkö Jani Hiula (vas.), System TM:n Skandinavian aluemyyntipäällikkö Allan Them, myyntijohtaja Per Jørgensen sekä Projectan varatoimitusjohtaja Sebastian Tamminen.
Kilpailuviranomaiset ovat antaneet hyväksynnän syyskuussa julkistetulleVersowood Oy:n kaupalle UPM Oyj:n Korkeakosken liiketoiminnasta. Samallayhtiöt tekevät mittavan yhteistyösopimuksen sahan sivutuotteiden ja kuitupuidenosalta,