
Suunnitelmallisesti, luotettavasti ja säntillisesti eteenpäin
Satakunnan Eurajoella sijaitseva Luvian Saha Oy on yksi suurimmista yksityisistä sahoista Suomessa. Yritys paitsi sahaa, myös jatkojalostaa ison osan tuotannostaan.

Satakunnan Eurajoella sijaitseva Luvian Saha Oy on yksi suurimmista yksityisistä sahoista Suomessa. Yritys paitsi sahaa, myös jatkojalostaa ison osan tuotannostaan.

Earthpacin Äänekosken tehtaan katto valjastettiin elokuussa aurinkosähkön tuottamiseen.

Ammattirakentajille tarjottu, työvaiheet suunnittelusta asennukseen kattava kokonaispalvelu, on saanut hyvän vastaanoton.

Tampere on lyhyessä ajassa lisännyt puurakentamista merkittävästi. Yksittäisten kohteiden lisäksi Vuoreksen alueelle on kaavoitettu Isokuusen alue, jossa koko alue on varattu puurakentamiseen. TOAS Kauppi ja ARKTA/Kuusikko -puukerrostalot rakentuvat molemmat puusta, toinen CLT-tilaelementeistä ja toinen rankarunkoisena suurelementeistä.

Lahtelainen Plytec Oy saavuttaa tänä vuonna kaksi virstanpylvästä. Yrityksen perustamisesta tulee kuluneeksi 35 vuotta, ja yritysjohdon omistukseen se siirtyi lähes päivälleen 20 vuotta sitten. Yhä edelleen Plytec tunnetaan maailmanlaajuisesti kuivaviilun käsittelyn laitetoimittajana.

Kemin Satamaa laajennetaan Metsä Fibren biotuotetehtaan tuotteiden kuljetuksia varten. Ruoppauksen jälkeen rahtialukset, joiden syväys on 12 metriä, voivat liikennöidä satamassa.

Isojoen saha investoi koneisiin ja laitteisiin noin joka toinen vuosi. Tavoitteena ei ole niinkään tuotantomäärän nostaminen, vaan tehokkuuden lisääminen ja säästöt raaka-aineessa.

Valtakunnan metsien inventointi 100 vuotta – ”Ilman inventointitietoa metsäteollisuus tuskin investoisi Suomeen”

Sääsuojassa tuoksuu puu – eikä ihme, sillä valmiissa rakennuksessa tulee olemaan yli 1000m3 massiivipuuta. Suomen syyssäiltä suojassa rakentuu noin 200 lapselle Hopealaakson päiväkoti Helsingin Laajasaloon.

JVR Rakenteen nousujohteinen ura puukerrostalojen urakoitsijana alkoi palkitun Puukuokka 1:n urakalla.
– Teimme tarjouksen ja niin kävi, että saimme urakan. Seurasimme sitten miten Stora Enson porukka asensi tilaelementtejä paikalleen ja näytti niin simppeliltä tavalta tehdä taloja, että seuraavassa kohteessa Saarijärvellä päätettiin asentaa tilaelementit itse, toimitusjohtaja Arttu Suuronen kertaa yrityksen alkutaivalta.
Kuopion Woodi Oy investoi merkittävästi uuteen huonekalutehtaaseen, joka otetaan käyttöön vaiheittain huhtikuuhun 2026 mennessä. Uudesta tehtaasta tulee pinta-alaltaan noin kolminkertainen
Kushiro Wood Products (KWP) on päättänyt rakentaa sahan Kushiroon, Hokkaidon saarelle. Kushiroon rakennettava laitos tulee olemaan yksi alan moderneimmista myös
Varman omistama puurakenteinen toimitilarakennus Katajanokan Laituri on palkittu Arkkitehtuurin Finlandia -palkinolla. Katajanokan Laituri valittiin voittajaksi neljästä finalistiehdokkaasta. Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA)
Puumies-lehti on puualan ammattilehti ja jäsenlehti, joka on mukana ketjussa kannolta markkinoille. Lehti kertoo tuoreesti alan tekniikasta, markkinoista, tuotteista, yrityksistä ja ihmisistä. Toimitus seuraa alan uutisointia ja vierailee tapahtumissa myös ulkomailla, joten lehti välittää niin kotimaiset kuin kansainväliset uutiset lukijoilleen.
Puumies-lehteä julkaisee Puumiehet ry.